Porraskoski

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Porraskoski


Porraskoski on koski Lammilla sekä asumakylä, jonka 1780-luvulla syntynyt saha ja myöhemmin mylly loivat. Porraskosken asuma-alue muodostuu kolmesta kylästä: Lieso, Vähä-Evo ja Nuhkala.


Saha loi Liesoon Porraskosken asumakylän

Porraskosken entisellä kyläkoululla pidetään kesäisin mittavia perinnepäiviä. Ne ovat osoitus seudulla virinneestä vilkkaasta toiminnasta oman kylän elinvoiman lisäämiseksi. Samalla on kerätty talteen runsaasti aineistoa alueen menneisyydestä viime vuosituhannen puolelta. Oli ilo saada olla mukana tilaisuuksissa. Olenhan saanut ensimmäiset yhteiskunnan antamat opit juuri mainitulla Porraskosken koululla. Koulua pidettiin silloin 1940-luvun alussa vielä vanhassa koulurakennuksessa. Oppia antoivat mm. Riihilahden Mirjami ja Kivirannan Kalle. Energian saamisesta oman patenttikorkilla suljettavan eväsmaitopullon ja sekä äidin tekemien rukiisten voileipien ohella huolehti koulun naapurina asustanut ja yli satavuotiaaksi elänyt Lempi Peltola.

Eräässä kotikoulun tilaisuudessa minulla oli erityinen ilo saattaa julkisuuteen kymmenes kotiseutuni menneisyydestä kertova kirjani. Nyt kirjoja on jo lähes tuplasti enemmän. Arvostan kyläläisten toimintaa kovasti. Onhan meille kaikille kotiseutu läheinen. Siellä olemme saaneet juuret ja siivet elämällemme. Muistojen teitä eivät katkaise kaivetut kuilutkaan.

Kotikylässäni Liesossa on tavallaan kolme eriaikoina ja eri tavalla syntynyttä pysyvämmän asutuksen aluetta. Kuohijärven eteläpäässä oleva Lieson asumakylä syntyi pysyvästi yli puoli vuosituhatta sitten. Pohjois-Lammin vanhat talot sijaitsevat siellä. Järventaustan kylä Kuohijärven pohjoisosassa sen molemmin puolin samoin kuin Neroskulman asutus syntyivät suurimmalta osaltaan Lieson vanhoilla taloilla tapahtuneissa perinnönjaoissa. Alueen talot ovat syntyneet muodollisesti Lieson talojen torppina. Kolmas asumakylä,Porraskosken seutu, syntyi teollisuuden ja käsityöläisyyden ansiosta.

Kuvitelkaamme katselevamme Porraskosken koulun ja padon seutuja sellaisina kuin ne olivat ja elivät runsas kaksi vuosisataa sitten. Näkymä oli silloin täysin toisenlainen. Ajankohtaan siirretty katseemme näkisi silloisia porraskoskelaisia työn touhussa puiden kimpussa. Olihan paikkakunnan synnylle suurimerkityksellinen saha tuolloin toiminut jo kymmenkunta vuotta. Luttulan ja Norolan torpat olivat syntyneet sahan henkilökunnan tarpeisiin. Muutamia muitakin asuntoja oli pystytetty.

Sahurien ohella tarvittiin useita ammatinharjoittajia. Sahan seppä asui Luttulassa. Kankuriakin tarvittiin. Sellaisena toimi Johan Idström. Porraskosken asumakylän pysyväisluontoisempi asutus sai alkunsa 1700-luvun lopulla. Kirkonkirjoissa se sai oman otsikkonsa vuonna 1780 ja oman sivunsa 1785. Varsinaisen sysäyksen asumakylä sai sahamyllyn myötä.

Kihlakunnantuomari Wilhelm Leopold ja asessori Axel Fredrik Favorin anoivat oikeutta saada perustaa alueen vesiväylän varteen sahalaitoksen. Virallisen alun asia sai 23 päivänä marraskuuta vuonna 1780. Silloin Ruotsin Kamari- ja kauppakollegio antoi päätöksen sahalaitoksen perustamisesta. Näin Porraskosken sahalaitos sai oikeudet toimia verollepantuna sahana. Kapasiteetti oli luvan mukaan kaksi kehää ja 18 terää. Sahausoikeus käsitti 1800 tukkia vuodessa. Kamarikollegio vahvisti sahan oikeudet ja verotuksen vielä kirjeillään 22.9.1784 ja 3.4.1799. Edelleen Uudenmaan ja Hämeen läänin Kuninkaallisen Majesteetin käskynhaltija päätti 30.5.1800 asessori Axel Fredrik Favorinin sahausoikeuksista omistamallaan Porraskosken sahalla kruunulle suoritettua kaksinkertaista veroa vastaan.

Sahan syntymisen aikaan elettiin vielä pääasiassa historiamme ensimmäisen käyttövoimatuotannon aikaa. Sehän oli elollisten olentojen lihasvoima. Ihminen ja hevonen sekä jotkut nautaeläimet olivat sen tuottajia. Elintärkeän ruuan valmistaminen siemenen kylvöön liittyvistä muokkauksista alkaen käsinkivillä jauhetuiksi jauhoiksi vaati monenlaisia voimainponnistuksia. Vesivoima tuli niin saha- kuin myllyteollisuuden käyttöön 1500-luvulla. Vesiratas antoi voimaa moneen muuhunkin liikettä vaativaan tehtävään.

Tukki tunnissa kaksi parhaassa

Sahalaitoksen toiminta ei ollut Porraskosken alkuaikoina sellaista kuin ensiksi kuvittelisimme. Ei alkuunkaan. Ei silloin sähköä ollut. Veden liike oli ainoa apuvoima. Se siirrettiin alavesirattaan avulla liikuttamaan sahan terää. Muusta toiminnasta huolehtivat monet ihmiset varsin verkkaisesti. Kiirusta ei silloin ollut. Tosin Porraskosken saha oli jo aikaisekseen varsin uudenaikainen. Se oli lupaehtojen mukaan hienoteräinen.

Tasapintaisten lautojen ja lankkujen valmistaminen on kokenut monia muutoksia. Ensimmäinen tapa saada aikaan tasapintaista puuta oli veistäminen. Tukki halkaistiin kiilojen avulla kahteen tai joskus kolmeenkin osaan. Lankku tai lauta syntyi veistämällä pinnat piilukirveellä. Lankuista tuli hyvälaatuisia. Puun hukka oli vielä suurta. Sitä lisäsi jakamattoman yhteisen metsän haaskaus ennen isojakoa. Porraskosken saha syntyi juuri alueen isojaon aikana.

Sahanterän keksiminen ei aluksi nopeuttanut lautojen aikaansaamista. Ensimmäiset sahanterät olivat kyläsepän takomia. Ne olivat varsin paksuja. Sahan jälkikin oli epätasaista ja rosoista. Rouviterällä sahatun lankun paksuuskin vaihteli melkoisesti. Sahaus oli raskasta. Se suoritettiin korkealla telineellä yleensä kahden miehen käyttäessä sahaa. Toinen oli yläpuolella ja toinen telineen alla vetämässä. Sahaamalla saatiin kuitenkin tukista yleensä jo kolme lautaa. Veistämällä se jäi usein kahteen. Karkeita teriä käytettiin runsaasti vielä 1500-luvun puolivälissä.

Seuraava suurempi kehitysvaihe oli, kun keksittiin käyttää juoksevaa vettä sahan voimanlähteenä. Alettiin rakentaa vesisahoja. Niitä kutsuttiin myös sahamyllyiksi. Suomen vanhin sahamylly on 1530-luvulta Halikon Vaskiossa.

Hienoteräisyys oli iso askel kehityksessä. Sellainen oli Porraskosken kaksikehäinen saha jo alusta alkaen. Vesivoimasahat olivat aluksi alavesirattaalla varustettuja. Itse saha kehineen oli rakennettu puusta. Kehä vahvistettiin raudoilla. Terät liikkuvat pystysuunnassa luistien välissä liikkuvassa kehässä. Terä kytkettiin aluksi ilman vaihdetta voimansiirtokangella vesirattaan vaakatasossa olevaan akseliin. Tarkempi paikka oli akselin päässä oleva polvimainen lisäke. Sahattavan tukin paikka oli sitä varten tehdyssä pitkässä pöytäkelkassa. Miehet työnsivät tukkia pitkin kelkkaa kohti terää. Kun terä oli sahannut tukin päästä päähän, se vedettiin takaisin miesvoimin alkuasentoonsa. Näin kutakin lautaa kohti tuli yksiteräisellä sahalla kaksi vetoa miesvoimin.

Kaksikehäisessä sahalaitoksessa vesiratas oli keskellä. Kehät olivat rinnakkain ja saivat käyttövoimansa kumpikin oman voimansiirtokankensa avulla. Voimansiirto oli kytketty vesirattaan akselin kummassakin päässä oleviin polviin. Kehät liikkuivat aluksi samassa tahdissa vesirattaan kanssa. Kiertokanki liittyi akseliin ilman välityksiä. Halkaisijaltaan kahden kyynärän vesiratas kehitti noin 50 iskua minuutissa. Välitys nosti tehon paremmaksi. Isommalla vesirattaalla saatiin jo noin 70–80 iskua. Iskut olivat lyhyempiä. Laudan laatu parani.

Porraskosken sahassa oli kaksi kehää. Teriä oli yleensä kahdessa kehässä yksitoista. Tällöin kaksiteräinen osasto pelkkasi tukin. Siitä tuli kahdelta puolelta koko pituudeltaan sahattu nelikulmaisen tukki. Toinen osasto teki yhdeksällä terällä pelkasta lautoja. Yhden tukin saaminen laudoiksi kesti näin noin tunnin verran vaihteettomalla sahalla. Vaihteella aika putosi puoleen tuntiin. Sahatukit olivat 12 kyynärää eli noin 7 metri pitkiä. Puusta tuli kaksi tukkia. Kummastakin sahattiin kolme lautaa. Näin yksi puu tuotti puoli tolttia. Toltti on 12 lautaa. Tutumpi mitta standardi on 165 kuutiojalkaa eli 4,672 kiintokuutiometriä. Määrä vastaa kymmentä tolttia 12 jalan mittaista 11 tuuman levyistä ja 1 ½ tuuman paksuista määrää sahattua lautaa.

Sahaustoiminnassa vaikeita aikoja

Sahaustoimintaa pidettiin jo ennen Porraskosken sahan aikaa metsää haaskaavana toimintana. Vielä vesisahojen eli sahamyllyjen aikaankin puun hukkakulutus oli melkoista. Lainsäädäntö pyrki kahlitsemaan talollisten metsänkäyttöä ja sahojen toimintaa oikein Porvoon mitalla. Tilanne jatkui 1860-luvulle asti.

Vanha tapa tehdä lautoja halkomalla ja veistämällä oli kiellettyä Porraskosken sahan alkuaikoina. Vaikka sahan hienoteriä alettiin suosia, niin koneellisuutta hankaloitettiin. Se synnytti käsisahatoimintaa. Tukkeja sahattiin korkeiden pukkien päällä. Vuosina 1793 ja 1805 lainsäädäntö uudistui. Se jäi voimaan länsi-Suomeen. Haminan itäpuolella vallitsi sahateollisuutta suosivammat säädökset.

Englanti oli tärkeä kauppakumppani lähinnä suolan takia. Sen tullivaihtelut hankaloittivat vientiä kovasti 1800-luvulla. Laulusta tuntemamme Oolannin sotakin toi monia hankaluuksia. Monet muutkin Euroopan sodat vaikuttivat suuresti sahaustoimintaan. Hintavaihtelutkin olivat suuria.

Sahateollisuudessa ilmeni myös runsaasti väärinkäytöksiä. Siksi vuonna 1851 määrättiin sahaustoiminnan laajuus koesahausten perusteella. Sahaamiskiellon aikana raamit ja vesirattaat sinetöitiin. Lisäksi puiden kuljetus vaati monilla teillä nimismiehen passituksen. Sahaustoimina oli hankalaa. 1850-luvun lopulla alkoi monien uudistusten myötä parempi aika. Tosin monet vaikeudet koettelivat edelleen maatamme, mutta suuntaus oli kohti parempaa. Porraskosken sahalle uitettiin tukkeja 1-2 peninkulman etäisyydeltä.

Omistus monivaiheista

Porraskosken sahan perustamiselle saivat 1780 luvan kihlakunnantuomari Wilhelm Leopold ja asessori Axel Fredrik Favorin. Joulukuussa 1801 asessori A. F. Favorin luovutti koko sahamyllyn laitteineen ja toimintoineen neljälle lapselleen luutnantti Johan Wilhelm ja asessori Frantz Herman sekä adjutantti ja kornetti jalosukuinen herra Claas Robert Favorinille sekä kaptenska Catharina Margareta Palmfeltille.

Luutnantti Claas Robert Favorinin neljännesosuus siirtyi 1841 panttioikeuden perusteella kauppias Brennerille ja edelleen kauppaneuvos Sundmanille 1850 sekä edelleen 1877 kauppias Askolinin kautta kauppias Törngrenille.

Asessori Frans Herman Favorinin osuus siirtyi lasten ja luutnantti Viktor Erik Amadeus Bosinin kautta herra jalosukuinen kihlakunnantuomari Axel Gustav August Palmfeltille, joka sai 1841 lainhuudon puoleen sahasta.

21.6.1877 varatuomari A G A Palmfeltin oikeudenomistajat luovuttivat hallitsemansa kolme neljännestä Porraskosken sahalaitoksesta kauppiaille Johan Askolin ja Gustav Leopold Söderström. Osa alueesta oli pidätetty Nuhkolan talokaupassa omistukseen ja osa vuokralle 50 vuoden ajalle. Alkuaan 1863 hankittu vuokraoikeuden kiinnitys oli kuitenkin jäänyt uusimatta. Siksi oikeus päättikin 1888 alueet luovutettavaksi Johan Jyrängölle.

Tammikuun 21 päivänä 1891 myytiin huutokaupalla Askolinin ja Söderströmin sekä Törngrenin hallitsema Porraskosken sahalaitos siihen kuuluvine maa-alueineen kauppias Henrik Mäkelälle Hämeenlinnasta. Hän luovutti sahalaitoksen heti edelleen talollinen Karl Johan Simolalle Lammin Liesosta. Simolalta omistus siirtyi 1908 rustitilallisen pojalle Heikki Heikkilälle ja hänen vaimollensa Ida Heikkilälle Aitoon kylästä. Vuonna 1916 omistus siirtyi Hauhon puutavara osakeyhtiölle Svante Matoniemen ja Aleksi Hietavalkaman ollessa todistajina. Alue siirtyi edelleen 1920 Lammin kunnalle.

Nykyään Porraskosken sahan seutu viettää hiljaiseloa odottaen kunnostusta uudenlaista toimintaa varten.

Teksti: Heikki K. Lähde