On niitä miehiä Hämeessä, muutamia muuallakin 3

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Carl Axel Gottlund


On niitä miehiä Hämeessä, muutamia muuallakin.


(Lisäksi 7:ään Numeroon)


Näihen tyttölöihen joukossa, oli kolmet Eerolan tyttäriä, muita vielä hilpeimpiä. Heijän isänsä, äitinsä, ja veljensäkin — kaikki olivatten laatu-laulajoita, virren hyvän virittäjöitä. Oivalsin jo kohta tämänkin kokkauksen olevan Jaakkolaisen laitoksia ; mutta mikä ensin pisti päähäni, oli tämä heijän laulannonsa, kussa äänien erinnäisyys ja moni-säveltäminen tajuisi toinen toisesek kansa yhteen, ja josta jo arvaisin heijän kauvempatakin aikaa harjoittaneen ihtesek näihin yhteisihin laulelemihin. Tarkeemmin kuultuani, kummastutti minua vielä sekin, että kaikki heijän lauluinsa olivat, nuotinsa niinkuin sanojensakin puolesta, minullen varsin äkkinäisiä, aivan tuntemattomia, ja ennen kuulemattomia. Luulin toki melkeenkin tuntevani kaikkia Suomalaisia kansallisia lauluja, mutta tässä kuulin paljaita uusia, ainaik vielä vereksiä. Viimeiseltäkin jo rupeisivat ratoksemme ikeänkuin ilvehtimään, pakina-laulujen laatimisella, kussa kosia, puhehmies, morsian ja hänen äitinsä, vuorotellen, laulussa puhuttelivat toinen toistansa, ja joita kuvaelivat köytöksilläänkin. Mistäs nämät kaikki ovat kotoisin? Kyselin vihtoin, kauvan heitä kuultuani. Etteivät olleet vanhoja, sitä vähemmin vanhanaikuisia, kyllä tunnettiin. Ovat Paturtn ja Janakkalan Lukkarin tekemiä, vastaisivat mullen. Somat olivatkin, ja Lammilaisillen juuri rakkaimmia, liijoitenkin koska heissä rakkautestakin puhuttiin. Nyt tulivattenki kaikki ympärilleni, ja sanoivatten mielellänsä suovan jos saisivat heitä mitenkä painetuiksi, ja pyysivät minua näissä toimeissa olemaan heilien avuksensa; jota myös lupaisin 1). Kostoksi tästä naisten mieli-hyvästä lauleli vieläik minun vaimoni, heijän kuullaksensa, muutamia soreempia Rnohtalaisia lauluja, suostuaksensa sillä heijän pyytöksihin.

Olisin mielellänikin suonut jos muuan meijän maamme valtioistamme oisi, vaikka näkymättömänne, seisoskellut tässä kuuntelemassa ja kahtelemassa näiten Lammilaisten kauniita ja siivollisia, veljellisiä ja siskollisia käytöksiä, eli ellei muu, niin josko muukin muukalainen, vaikka vieläik suomen-kielen polkiainen, oisi ollut tässä saapuvilla, jotta saisi ies häpiäksensä tunnustoo, mokomia talonpoikia tuskin vielä missäänkä nähneensä.

Vaan mitenkä se on mahollinen, kyselin minä viimeisellä, teijän näillä 18:nillä vuosilla näin tapojanne muuttaneen? Ennen kuin kävin teijän kylissä en tavannut muuta kuin juoma-rattia ja juoppo-lallia, nyt oletten siistisimmiä ja siivollisimmiä kuin olen ikänään nähnyt: ennen ei kuulunna muuta kuin riijat ja torat välillänne, nyt rauha ja rakkaus, sopu ja hyvä sovinto: ennen näytitten minusta köyhiksi ja puutteen alaisiksi, nyt rikkaiksi ja varallisiksi.

Niin onki hyvä herra (sanoivatten) olemme nyt Jumalan kiitos kaikin tavoin monta onnellisemmat.

No mistäs semmoinen mielen-muutos on niin äkkiä teissä tapahtunut ?

Tässäpä se seisoo mies, joka sen on tehnyt, vastaisivatten, ja osottivat käellänsä mullen Jaakkolaista; se on tehnyt meistä ihmisiä; saattanut meitä jällen järjellisiksi.

No se mahtanoonki siitten ainoasti olla nämät molemmat kylanpäät jotka ovat näin tulleet häneltä sivistyneeksi ja valaistaneeksi; muu pitäjän väki eläävätten ehkä vielä entuellaan, liitin minä siihen.


Ei ikeän hyvä herra, semmoisia kuin tapaatten meitä tässä, semmoisia tapaatten meitä muuallakin, kohtaisivat jo tähän.

Kuulessani tätä, rupeisin heti tarkeemmin tijustelemaan millä keinolla Jaakkolainen oli ollut hyvä tätä aikoin saamaan. Ja toivoen muuallakin meissä vielä ehkä löytyvän niitä, jotka kuulta saatuansa hänen elämän laatuansa, seuraen hänen esimerkkiänsä, taitaisivat kansakunnassamme vaikuttoo ja matkaan-saattaa paljon hyvyyttä, tahon tässä lyhykkäisesti kertoa teillen heijän puheitansa.

Jaakkolaisella on näissä toimeissaan ollut kahet aika toverit, avuksensa, rakkaus ja ymmärrys eli viisaus; vieläpä kahet siittenkin, totuullisuus ja rehellisyys. Hyväik on näihen kanssa vaeltaminen.

Vaikka hään on jo melkeen ijällinen mies, vaikka sillä on rahallisissakin asioissa ollut tekemistä, monen saan, monenki tuhannen kanssa, eikä ainoastaan omassa pitäjässä, mutta myös monessa muissakin, vielä erissäkin maakunnissa, vaikka hään asuu juuri käräjäkartanon naapurissa, niin hänellä ei ouk kuitenkaan vielä ollut niin yhtäänkä lainjuttua, hään ei ollut vielä eläissänsä jalkaansa pistänyt laki-tupaan; ja sanoi itekkin mullen, niin vihastuneen ja kyllistyneen nähäksensä muihen riitoja ja lain-käymistä, ettei olek antanut tupaansakan lainistuttamiseksi, vaikka sitä on jo monesti häneltä pyyetty, oikeen uhallakin, jotta sanoi Tuomarin jo monin kerroin häneen suuttuneen tästä kieltämmisestään. Niinikeän on häntä jo monesti tahottuna Lautamieheksi, vaan eipä siihenkään ouk ruennut, vaikka olisi hänellä kyllä evullinen saahaksensa Tuomarin joukkoa ruokiaksensa, huoneitansa vuokratuiksi, ja lisäksi vielä päiviänsä palkituiksi. Taijattenko näytteä mullen montakin semmoista miestä, joka ei puutuk voiton eikä kunnian viettelöksihin, joka ilman vilpistelemätäk kaikissa harjoittaa rehellisyyttä ja totuutta, vaikka omaksi vahinkoksensakin, ja minä vuovaan — teistä on aikoa myöten tuleva mainio kansa.

No, mitenkäs hään siitten käyttiin? Hään sovitti kaikki rakkauella ja suosiolla. Alussa häntä kyllä moneltakin petettiin, yhesti — vaan ei kahesti. Hään heitti vahinkonsa sillään, ja käytti sitä viisauteksensa. Semmoisten miesten kanssa hänellä ei eneän toisen kerran ollut tekemistä. Rehellisiä kunnioitti hään, niin ylhäisistä kuin alhaisistakin, mutta joutavaisuutta ja koiruutta hään ei ollenkaan suvainnut, eikä ollut kelvottomienkaan tulla hänen tupahansa. Mutta ei sillä kyllä, hänen omissa asioissaan näin käyttäneen, samatek hään käyttiin myös muihinkin. Neuvollansa ja hyvällä puheellansa sovitti hään riitauntuneita molemmis puolin, ja jokainen tuli häneltä neuvoa pyytämään, tahi oppia ottamaan; eikä yksikään männyt hänestä pois ilman auttamatak. Koko pitäjä turvaisi ja luottaisi häneen niin, etteivät minkän suuremman ja yhteisen asian toimittaneet ilman hänen kuulustamatak. Kirkon-kokouksissakin, niin mitä hään sanoi, siihenki koko seurakuntakin mieltyi. Sillä tavoin toimittivat, hänen neuvolla ja rahoilla makasinin pykäykset, kirkon kattoamiset ja monet muut työt, josta siitten häntä suorittivat ja suosioittivat. Lammilaisten kunniaksikin, tuloo minun sanomaan, en missäänkä kuuleeni häntä kateilta soimatuksi, jota aina annetaan palkaksi hyvistä töistä. Kuin tähän vielä tuli että hään kaikissa töissään ja toimeissaan oli ahkera ja uuttera, viisas ja ymmärtävä (jonkapa tähen häntä myöskin herroissakin kunnioitettiin, ja miltei pietty heijttn vertaisena) niin kuin nyt näkivät muutki hänen tavaransa lisäyntyvän, ja hänen talonsa vointuvan sitä myöten kuin hänen kunniansakin tuli kuuluisammaksi, niin rupeisivat hyökin vähitellen, vähä kukin, elämään hänen tavallaan. Sillä tavoin ensin naapurit, siitten muutkin kyläläiset, rupeisivat nouvattamaan tällaisiakin elämä-laitaa, ja jokainenki oivalsi kohta tätä otollisemmaksi ja monta onnellisemmaksi.

Mutta, saahaksensa heitä tähän taipumaan, keksi hään vielä toisenkin paremman neuvon. Sillä ei se ollut kyllä, hänen ei ite suvainneen talossansa viinan juontia, eipä hään suvainnut sitä muihenkaan taloloissa. Hään ymmärsi myös sitäik, ett'ei tämä Jumalan lahja, tämä kielen ja mielen huvitus, ollut mitenkään heistä pois saaha, ellei heille jotaik toista siaan annettu; sillä jollaik tarvihtemme toki välisten mielemmekin huvittoo, ja kuin ei parempata löyvyk, niin otetaan viinat ja kortit.

Hään osti itelleen ei ainoastaan kaikkia uusia suomeksi kirjutettuja kirjoja, minun niinkuin Lönnrotin, ja monen muihenkin, mutta hään haki myös postilla kaikki ne Suomalaiset lento-lehet ja Viikkosanomat, jotka hänen aikanansa ulosannettiin, alkain jo Turun Viikko-Sanomista. Sillä tavalla oli hänellä ainaik jota uuttakin tievollisissa asioissa, jota hään ei ainoastaan ite lukenut, mutta antoi myös muillen lukeaksensa, ja jota hään, ollessaan muihen joukossa, selitti ja heillen toimitti. Sillä lailla sytytti hään muissakin halun ja innon jotaik oppiaksensa, uutta osataksensa. Hyökin rupeisivat nyt kirjoihinki mieltymään, ja mitä ennen panivat viinaan sitä käyttivät nyt tietojansa enentämiseksi, valaistuksen hakemiseksi, ja tapojansa parantamiseksi. Kylän nuorukaiset totuutti ja kehoitti hään pyhä-iltoina, itelleen huvitokseksensa ja vanhoillenki mielen-vietoksi, yhessä laulamaan monellaisia suomalaisia lauluja. Sillä tavalla synnytti hään näissä maan kylissä ikcän kuin pienen kirjallisuuen-seuran, ynnä toisen laulamisenki seuran, ja nämät hänen kokeinsa ja harjoituksensa lävenivät hiljalleen, ei ainoastaan muihinki kyliin, mutta myös muihinki pitäjäisihin.

Toki ei ollut Jaakkolainen varsin yksinään näissä toimeissa; hänen molemmat jo ennen mainitut veljensä, kumpaisetkin oivat ja rehelliset miehet, rupeisivat heti hänen parahaiksi puollustajoiksi, ja niin kuin sananlaskussa Jumalan köyven sanotaan kolmiseistäiseksi, niin synnyttivätki nämät kolmet miehet kolmenaisuuen, jonka ympärillen toisetkin siitten liittiivät. Näistä hänen veljistään oli Eerolan Antilla ei ainoastaan selvä ymmärrys, mutta vielä niin tarkka muisti, että häänki taisi molemmat Otavat melkeen ulkoapäin, joihin oli niin mieltynyt että osaisi niin kuin Pamppalainenki kaikki ne hienolla präntilläkin painetu 2). Olinpä minä kansaan jo pahassa pulassa, sillä se ei tyytynyt siihen mitä olin e. m. Sapphon selitökseksi ja Anakreonin suomentamisessa, kirjuittänut muistutuksissam, ja jota kaikkia hään luki rentonaan ulkoapäin; vieläpä se tahtoi minua paremmin itelleen selitellä yhtä ja toista, jota pulmissani Greckkalaisten Jumallisuutesta, olin heittänyt selittämätäk.

Näillä ja muillakin puheilla, lauluilla ja pakinoilla, viettelimme suloisesti syämmellisessä suosiossa ja tyyvennössä, nuoria kuin vanhojakin, herroja ja talonpoikia, vaimoja että miehiä, kaiken Helluntai-illan Kirkonkalliolla. Päivä oli jo aikojaan männyt maillen, puissa linnutki jo laulujansa lopettaneet, ja ilta-hämärät harmoilla verkoillansa kaikkia kehittäneet ja peittäneet, silloin vielä ilmistyi toinenki ilo. Lyötiinpä kokot tuleen, paiskattiin jo palamahan. Savu nousi sakiasti, pilvitteli pimiästi, läksi siitten leimaukset aina taivaanki tasallcn. Nähtiinpä nytkin muualtakin joka haaralta temmoisia tulia, jotka yön syämmellä loisti kauniinna aurinkoina, ja ampuminen kuului kuin ukon ääni yhestä ilmasta toiseen; myöki pyssyillämme jyräytimme jotta maa terisi, vuoret verisi. Kauvan vielä tätä kahtelimme ennen kuin kansa hajoisi, ja läksimmö joukottain alas vuorelta kohti kukin kotihinsa. Näin lopetettiin 30:ttä päivää Toukokuussa

Toiseksi päiväksi olimme kaikki kuhuttu Eerolaan, Oitin kylässä, kussa olimme aina iltaan asti. Rahvasmies oli isäntä, hyvä tahtoisa emäntä, tyttäretki eivät tienneet, miten heijän piti osottoo hyvyyttänsä ja rakkauttansa; pellavilla ja paltinalla lahjoittivat minun vaimoani, johon kaikki rakastuivat; ja vielä moninna vnosinna perätysten lähettivät meille tänne Helsinkiin leipiä, voita, juustoja, herneitä, m. m. merkiksi heijän mielihyvästä, eli kuin Kanava sanoo: "tyydymättömyyestä". Sillä tavalla elettiin Lammilla 4 vuorokautta, jossa oli joka päivä joulu meillä, toinen päivä pääsiäinen. Olimme monenkin-päin kuhuttu tulemaan vierahiksi, vaan ei ollut aikoo, emmekä jouluna Pamppalaiseen, eikä Penttalaiseen, eikä muuanekkaan.

Tuskin vielä neljänfänäkään päivänä laskettiin meitä pois. Ja en ainoastaan minä, mutta myös vaimoni ja vielä pikkuiseni lapsenikin oli niin suostunut näihin ihmisiin, että kaipaamalla ottivat heistä eronsa; ja itkusilmin, molemmis puolin, heitimmö toinen toisillemmö jää-hyväisiä. Turhaan kokinma kieltcä Jaakkolaista, hevoistansa valjastamasta, hään tuli vielä meitä seuraamaan aina Kosken kirkollen, kolmen peninkulman päähän, ja otti vielä lapseni kiessihinsä, jota se syötti tiellä, sokurilla ja muilla hippeillä; meijän varaksi kuletti hään myötänsä punssi-putelia, jota täytyimme tiellä tyhjäksi saattaa. Josta emme mainihtisikkaan, ellemme silläkin toistaisik tämän miehen älyä ja mielen tärkeyttä asioissa pienemmissä niinkuin suurimmissakin. Monta kertaa jo tiellä seisahtimme, saahaksemme häntä kääntäimään kotiinsak, vaan hänen luontonsa ei antanut siihen myöten. Kuitenkin meijän erota piti; ja hään erkani kuin sulhainen morsiarmnestaan kahtellen vielä moninaisten taakseppäin.

Puhuhuttiin jo alussa siitä puhtauesta, jota tavattiin hänen talossa. Se olkoonkin sanottu emännällin kunniaksi; vaikka oli jo liijaksikin. Niin e. m. muutettiin meillen aina joka yöksi uusia puhtaita lakanoita, varsin vallan valkoisia, nurmen nuoren hienompia, vaikka vanhat ei pietyiksi tunnettukaan, ja joka kerta kuin vaan sormeni pesin tuotiin jo aina uusi ja puhas käsi-liinaa (hantuukia), vaikka entinen oli hyvä kyllä. Julmastipa heillä olikin näitä liinaisia vaateita. Vaan muistakamme myös että Lammin pitäjä on niitä Hämeessä, kussa pellavia paljon viljellään, ei ainoastaan omaksi tarpeeksi, mutta myös kaupaksi muillen, ja että Jaakkolainen juuri oli se mies joka piti suuren liinan kaupan ei aiaoastaan Pohjalaisten kanssa, mutta myös Turkulaisten ja Wiipuriiaisten.


(Loppu toisten.)


1) Muutamia näitä lauluja painatin vuonna 1842, ikeän kuin koitteeksi, nimellä ”Huvi-Lauluja Hämeestä 1. Vihko”, heijän tekiänsä tahosta ja kustannuksella; ja joista Heisinkin sen vuotisissakin sanomissa, N:ssa 23, 25 ja 26, muutamaa sanan virkaisimme heijän luonnostaan ja tavoistaan. Harvoin oletten muissakin maissa löytävin talonpojista niitä, jotka omilla raha-neuvoillaan pränttäyttää laulelemiansa, nuotinsa eli laulannonsakin kanssa. Tämä Kustaa Paturi on sama mies, joka jo 1837 vuotisissa Mehiläisissä runoilemillaan kiisteli Isak Pieksiäisen (Pielaveistä) ja hänen puollus-miehensä Kiannon Lukkari Bisin kanssa. Häänki on niitä siistisitimmiä ja ymmärtäväisimmiä miehiä näissä tiennoissa; ja on siitäkin merkittävä, että hään on näissä maisin toimeen saattanut selväys-kunnan (Nykterhetsföerning) ,jonka asetukset eli keskenäiset liitokset olen nähnyt, ja heissä tavannut monet ajatukset, joihen ette luulisikkaan lähteneen talonpojan päästä. Itekkin hään ei maistak viinan märkeä.

2) Eikä nämätkään ole ne ainoat, joihen päässä olen kuulut olevan Väinämöisten niinkuin Otavienkin, kokonaan, ja josta arvataan heijän niitä lukenneen ja ymmärtäneen. Montaik olen jo tavannut semmoista miestä muuallakin, mutta ainoasti talonpojissa, herroissa ei koskaan, joka toistaa herroilla olevan toinen mieli, toinen talonpojilla. Vieläpä olen tavannut, muissakin valtakunnissa, miehiä jotka ovat kirjaansa kahtomatak lukeneet Otavan ensimmäisen Osan, mclkeen niinkuin katkesmuksensakin, päästä päähän; seittynen on e.m. Talon-isäntä Antti Porkka Runsiönin kylässä, Östmarkin pitäjässä, Wermlannissa (Ruohin puolen suomalaisista) ja Pereenmies Paavo Räisäinen Öijerin kylästä, Brandvaalan pitäjästä (Norjan suomalaisista) muita mainihtematak. Eiköhän tämä mahak toistaa tässä kirjassa jotaik löytyvän, johon kansa mielistyy? Kysyt ehkä' mitäspä se siitten olisi? Ei se ouk veikkonen mitään muuta, kuin ett’en olek suusta ainoastaan puhunut, eli ulkopuolen hampaita, mutta myöskin syämmestäni, ja vielä siittenkin olen puhunut juuri niistä asioista jotka likin koskoo Suomalaisia, nimittäin heijän kielen korostamisesta, valta-kieleksi, Suomen maassa. Mistäs se tulee e. m. että Kantelettaret ja Kalevalat, jotka, painettu suomalaisilla kirjaimilla (puustavilla), sisällänsä pitää kansan omia kauniimpia vanhoja Runoja, ja joita kirjoja yhtä päätä ja toista kymmentä vuotta ovat tulleet, suomeksi niinkuin ruotiksikin, kaikilta meijän viikko-sanomilta kiitetyiksi ja kehoitetuiksi aina takimmaiseen taivaisehen, eivät kuitenkaan ouk tulleet maakunnalta ostetuiksi? Sitä vastoin Otava, josta ei yksikään heistä ouk puhunut niin sanaa, sitä vähemmin kiittänyt, ehkä painettu aivan äkkinäisellä puheenmurrella, ennen tavattomallakin kirjoitustavalla, ja vieläik siittenkin Suomalaisillen tähän asti varsin tunnettomilla (latinalaisilla) kirjaimilla, on tullut monelta talonpojaltakin ostetuksi, vaikka maksaa 7 Rupli. 20 kop. Hop. Selitäpäs sitä, Kanava, jos taijat; sinä joka haukut meijän kirjoituksemme ”jäykäksi, vaikealukuiseksi ja ymmärtämättömäksi” — josta ”yleisesti nureksitaan” — jota ”moitii jokainen” — joka on ”ihan väärin” — ”peräti väärin”, j. n. e. Sanoppas nyt sitä — mistäs se tulee että niitä ostetaan ja luetaan mieluisammasti kuin sinua? Se tuloa siitä kultainen, että olet henketöin niin kuin olet syömmetöinkin, Sillä ei muutamista kieli- ja paino-virheistä paljon kahotak, kuin miestä punnitaan, eli kuin kysytään mitä painaa hänen ajatuksensa, tahi mitä hään mielii henkellisesti vaikuttaa. Jokainen kyllä tuntoo suomalaisen talonpojan luontoa, ei se annak niin kopeekkoakaan kynsistään joutavista, eli mikä hään kahtoo turhaksi. Turhiksiki ovat tähän asti pitänneet muita kirjoja, paihti henkellisiä. Tämä ymmärtämättömyys tuloo heijän valaistamattomuuesta, eli ehkä siitä, että löytyy seassamme niitäkin virkamiehiä, jotka luuloovat harjottavansa heissä henkellisyyttä, sillä, että esteävät ja vastuttaavat heijän mielensä valaistamista, ja jotkapa sen puolesta ovat heitäkin vielä ymmärtämättömämpiä. Uusihin asioihin ei kyllä tiek Suomalaisten mieli (liijoitenki harjottamattomien), sillä vanhoihin hyö enimmin rakastuuvat; mutta niinkuin XXXI:llä lehen puoliskolla Otavan esipuheessamme olemme lausuneet, jos kerran vaan johon-kuhun kirjaan mieltyyvät, niin eivät kahok hintaa eikä muuta häntä saahaksensa, jos hyväksi muka ja kunnolliseksi häntä arvataan. Tästä minä olen nähnyt monta varsin merkillistä esimerkkiä, vielä merkillisempätä jos verrataan kerralliseen säätyyn. Olen Herroista kuulut monen Otavan päällen-tarjojoista eli hakioista suuttuneen kuin lähetin hänellen 1:sen Osan kahta kertaa huokiampaan hintaan kuin ostajoillen (eli 2 Rupl. 5 5/7 kop. Hopeassa) ja muutamanki ei ollenkaan ottaneen häntä vastaan; toiset taas ovat kyllä ottaneet, vaan eivät lähettänet heistä maksua; sillä tavalla ovat 75 kirjan-kappaletta tästä ensimmäisestä osasta männyt multa nuonikään typötyhjään. Sitä vastoin ovat talonpojat mielelläänki maksaneet samasta Osasta kahesti enämmin, eli mitä se kirja-kaupassa maksaa (4 Rupl. 11 3/7 kp. Hop.) ja löytyy niitäkin jotka ovat tarjoneet 25 Rupl. Hop. ainoasti ensimmäisestä Osasta. Näistä nimitän tässi e. m. muuan Pohjalaisen, nimeltä Matti Iisakinpoika Pohto, Ylistaron kappelista, Iso-Kyrön pitäjästä, varsinnik eri-kummainen mies. Hään oli. muuan Kauppialta Vaasassa jo monta, vuotta siitten ensin ostanut itelleen Otavan 1:sen Osan. Siilten näkihään Kirjankauppialle samassa kaupunnissa olevan 2.senki Osan: jonka hään nyt oisi ostanut, mutta kuin sitä ei myyty erilleen niin täytyi hänen nyt jo unestaan, toisen kerran, ostoa ensimmäisenkin Osan, josta hänellä nyt oli kaksikin kappaleita. Vuonna 1842 kävi hään täällä Helsinkissä, minua tavoittamassa, ja kuin näki minulla olevan tämän painettu hienommallakin paperilla ja maalatuilla kuvilla, niin tarjoisi heti mullen tästä 50 Riksiä pankossa, ja oisi ottanut sitä vielä väkisikkin, vaan en antanut. Vuonna 1843 tuli häänn tänne vielä toisen kerran, tarjoisi saman hinnan, ja läksi suutuksissaan tästä pois, kuin ei saanunnakaan. Sekin oli muuan perso suomenkieleen. Kysytkeepäs häneltäkin jos Otavan tuntoo? Luulen minä hänen melkeen osaavan sen ulkoakinpäin, ja tiijän hyvinki hänen tuntevan kaikkia mitä hänessä seisoo, vähäikkyisimmiäkin asioita. Tosi on kyllä että tottumattomillen se on alussa vähä vaikea tätä kirjoa lukeaksensa; vaan nimittäkeepäs mullen, jos taijatten, jota kuta johon ei vaaitak alussa vaivaa ja tottumista, oppiaksemme. Mitäs siitten närkästytten niin paljon minun kirjuttamisesiani? Vaiva on niin vähäinen ettei ymmärtäväinen siitä viitikkään puhuakaan. Ja kuin talonpojat voivat tätä vältteä, niin se on Kanavallen (Pekkoineen, Mattineen) häpiäksi tästä nureksia: laiskat töitänsä luetteloo. Nyt olen nimittänytki jo montaik miestä, eristä pitäjistä, erittyisistä maakunnista, vieläpä erinnäisistä valtakunnistakin, jotka minun tietäkseni, montaik muuta mainihtamatak, osaavat Otavan kuin katkismuksensa, ja jotka kaikki vielä ovat elossa; ja jott'etten taitaisi minun puhettani tyhjäksi tehä, eikä valeeksi, niin kuulustakee heiltä jos löytyy minun sanassani niin mitään likaa. Ompa niitäkin varsin Wiipurin kaupunnissakin (e. m. Joh. Pynninen ja Käki, Hackmannin talossa m. m.) jotka ei ainoastaan kauppa-hinnalla ovat lunastaneet Otavat ja muutkin Suomal. kirjuttamani, mutta myös eiltäkäsin pyytäneet saaha ostoaksensa kaikkia mitä ikenään olen vastapäin suomeksi kirjuttava — kysykee suotta tokko minua ymmärtäävät? Vaan mitäpäs tästä kauvan riitelemme: Allakan suomi, Otavan ja Suomalatsenki, on yksi, yhen miehen kirjuttama; se joka ei tätä ymmärräk, ei hään ymmärräk toistakaan.



Lähde: Suomalainen, N:9, Lauvantaina 21:nä päivänä Maalis-kuuta 1846