Oitenkylä

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Oitenkylä on kylä Lammilla. Kylän ympäristö on osa hämäläistä kulttuurimaisemaa. Se sijaitsee Ylisen Viipurintien varrella. Kylän naapurissa on sijainnut kirkkoherranpappila, joka on mainittu ensi kerran vuonna 1435.

 

Kylä ja talot

Oitenkylästä on maininta 1400-luvun maakirjoissa, jolloin sen rajoja määriteltiin. Kylä on alkuaan kuulunut Hauhialan suurjakokuntaan, jonka jäsenillä oli oikeus polttaa kaskea. 1400-luvulla toimi useita Oitenkylän asukkaita lautamiehinä, rajantarkastusmiehinä sekä todistajina käräjillä, kuten esimerkiksi vuonna 1487 Jussi Oitinen-niminen mies. 1500-lvun alussa kuului Oitenkylään seitsemän taloa.

Isojaon tuloksena 1700-luvun lopulla Oiten kylä muodosti oman jakokuntansa. Kylän taloista Nikkilää hallitsi Samuel Samuelsson, jonka jälkeen isännäksi tuli Erik Eriksson Nikula. Tilan nimeksi tuli Nikula-Nihtilä vuonna 1903 talon tyttären aviomiehen myötä. 1950-luvulla tilan osituksen tuloksena syntyi Pikku-Nikulan ja Töyrylän talot.

Isojaon aikana Suntialan taloa hallitsi Jacob Ericsson ja 1800-luvulla Gustaf Henriksson Suntiala, ja se on ollut suvun omistuksessa. 1900-luvun puolivälissä tilasta erotettiin Purolan tila. Paavolan talon isojaon aikainen omistaja oli Vilhelm Jöransson. Tilan omistajina on ollut hauholaisen Nukarin ja pälkäneläisen Tanilan rusthollin akumentti eli aputila, joka maksoi veronsa päätilalle. Vasta vuonna 1978 tilasta ositettiin Korven tila ja Lassilan tila. Oitenkylän neljäs talo jakautui Eerolan, Simolan ja Esalan tiloiksi. Eerolasta erotettiin myöhemmin Hakalan tila, Simolasta Kirkkosillanmaa, Esalasta Suvitupa, Renkkula ja Jokipelto. 

Kylän suurimmilla, Paavolan ja Suntialan tiloilla on vielä jäljellä vanhoja rakennuksia. Ympäröivä maisema on polveilevaa peltoineen ja mäkineen. Kirkkoherranpappilan kaikki rakennukset purettiin vuonna 1977 Biologisen aseman tieltä.

Lähteet

Lammin pitäjän historia I, Hämeenlinna 1972. ISBN 951-95061-0-1

Lähde, Heikki K., Isojakojen talonmuodostus. Lammin tilojen varhaisvaiheet. Padasjoki

Rakennettu Häme, Hämeenlinna 2003, ISBN 951-682-717-9


Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.