Muistelua Simolan sauhupirtistä

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

"Olin ollut rakentamassa Simolan savupirttiä alusta alkaen. Myös vaimoni ja monet muut hattulalaiset olivat siinä mukana. Kun olimme saaneet pirtin valmiiksi, järjestimme uutispuurojuhlan. Osanotto oli innokasta. Naiset toivat juureksia ja tekivät rosollia. Siellä oli myös sahtia sekä pientä ohjelmaa, kuten kansantanhuja. Talon isäntä oli hyvin innokas Hattula-seuralainen, joka itse jauhoi ensimmäisistä rukiista uutispuuron. Minut valittiin tapahtuman isännäksi. Kolmelta aamuyöllä menimme keittämään puuron. Käsikivillä jauhettu ruis oli oleellista, jotta puurosta tuli varmasti kystä. Isäntänä minulla oli ylläni hämäläistorppareiden tyylinen pitkä valkoinen pellavapaita. Emännällä oli yllään vanhan hämäläistyylin mukainen pitkähelmainen puku. Juhlaväki ehdotti, että minä juhlan isäntänä toivotan juhlaväen tervetulleeksi. Minä ajattelin lausua Hattula-aiheisen runon. Halusin esittää sen runomuodossa, mutta en löytänyt sellaista mistään, joten ajattelin tehdä runon itse. Se kuului näin:

”Hattula, Hattula, kuin ihanainen helmi Hämeen koruvyössä,
Vanhus vakaa, ain nuori sittenkin.
Sun jylhät kivikirkkos, vehreet peltois sarat,
ne kertoo töistä aikain menneitten.
Tääll' ennen taatot kaskeansa kaatoi,
keralla karhin kylväin siemenen.
Suot hallaiset he pelloks' raatoi,
sadon korjasi he siunaten.
Myös tyynnä jättivät he auran kurjen,
kun kutsu synnyinmaalt soi.
Pois kauaks' karkoittaen vainolaisen,
näin kodin, uskonnon he vapaaks' loi.
Taas ystäväin sä tartu auran kurkeen, näin jatkat töitä isäin menneitten.
He sulle kaukaa kumpujenkin yöstä,
kättä lyövät, elos onnelliseks' siunaten.”

Olimme kattamassa pärekattoa. Hanslankareina meillä olivat professori Solitander ja kirkkoherra Sahi. Päreen terän mittaa sanottiin riiaksi. Päreiden lyömistä kiinni kutsuttiin riiaamiseksi. Rovasti oli saanut kasvohalvauksen, minkä vuoksi hänen puheensa oli hieman vaikeata. Hän sanoi: ”Sieltä ylhäältä kuuluu niin ihana ääni, että riiataanko siellä? Minä olen tämän aiheen teemoilta niin monta paria yhdistänyt, mutta tämä ei varmaan tarkoittane sitä.” Maatalousnaiset keittivät meille töiden lomassa kahvit. Merven kartanonherra kuvasi paljon. Tikapuut seisoivat talon seinää vasten, ja yhtäkkiä pastori otti nipun päreitä kainaloonsa, kiipesi tikkaita puoleen väliin, kääntyi ja sanoi kartanonherralle: ”Otapas nyt minusta kuva, jotta jää jälkipolvillekin todiste että Hattulan kirkkoherra kulkee todellakin päreet kainalossa.”

Oli elojuhla. Päivä oli kaunis ja kesäinen. Väkeä oli paljon. Kaikki olivat ulkona. Esitimme juhlaväelle kansantanhuja. Kirkkoaidan takana oli neljä miestä ja kaksi naista. He olivat havaijilaisia, jotka olivat tulleet Onni Gideonin mukana katsomaan Hattulan vanhaa kirkkoa. He näkivät meidät tanhuamassa kansallispuvuissa. Menimme toivottamaan heidät tervetulleiksi uutispuurolle. He kertoivat, että heidän pitäisi olla Helsingissä tunnin päästä. Minä sanoin että tulkaa nyt ja nappasin toista havaijilaisnaista käsivarresta, jolloin muu seurue tuli perässä. He viipyivät juhlan loppuun asti. He halusivat esittää meille oman tanssinsa. Miehet soittivat kitaraa ja naiset tanssivat ihmeellistä käärmetanssia. Voi herran tähden, miten siroja ja kauniita naisia he olivat! Tanssiessaan heidän pitkät punaiset kyntensä näyttivät leijuvan ilmassa."

Mies, s. 1926