Muistelua Hanssin-Jukasta

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Muistelua Hanssin-Jukasta vuodesta 1947 eteenpäin

"Muutimme Tikkakosken Luonetjärvelle kun isäni siirtyi ilmavoimiin valokuvaajaksi. Lapsina kuljimme pitkin lentokenttää ja odotimme koska vartija on kauempana, jotta voimme mennä halliin. Hanssin-Jukka oli siellä sotavärityksessä. Sen vasemmalla puolella oli sodanaikaisia pommikoneita ja hävittäjiä, joita silloin romutettiin. Vuonna 1949 tai 1950 halusin päästä Hanssin-Jukan kyytiin, mutta myös partioleiri oli tärkeä. Menin leirille ja kun se oli loppunut, halusin Hanssin-Jukan kyytiin. ”Se meni jo”, isä sanoi, ”Olisi pitänyt lähteä ennen partioleiriä.” Siinä oli itua. Hämeenlinnaan muutettuani kilpailin paljon eri lajeissa. Partiohiihtokilpailun jälkeen kävin partiotovereideni kanssa Hanssin-Jukassa kahvilla."

Mies, s. 1939

Muistelua Hanssin-Jukasta 1960- ja 1970-luvuilta

"Kun kävimme äitini kanssa kaupungilla, poikkesimme kahville Hanssin-Jukkaan. Se oli nuorelle kaverille hieno paikka, kun pääsi käymään ohjaamossa ja kaikkea. Hanssin-Jukka oli kaupunkireissun kohokohta. Aina oikein odotti, että koska mennään käymään.

Hanssin-Jukasta tuli kantapaikka kun ikää rupesi olemaan. Kävimme siellä viikonloppuisin isolla porukalla oluella. Se oli hyvin suosittu, mutta rauhallinen paikka. Siellä ei koskaan ollut mitään rähinöitä ainakaan minun aikanani, enkä ole kuullut puhuttavankaan. Siellä oli mukava juoda oluensa, koska ei ollut koskaan mitään isompaa meteliä. Kauppias oli tarkka siitä. Humalaisia siellä ei juuri koskaan näkynyt. Se ei ollut koskaan juoppopaikkana tunnettu, vaikka siellä olutta myytiinkin.

Hanssin-Jukassa tuli aina istuttua siivellä. ”Siivellä istumisesta” tulikin meille sanonta: Sanoin kerran, että minulla ei ole rahaa lähteä, niin kaveri sanoi, että hän tarjoaa. No, sitten tosiaan pääsi siivelle Hanssin-Jukkaan."

Mies, s. 1950