Hyppää sisältöön

Lautsian kyläyhdistys

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Lautsian kyläyhdistys perustettiin vuonna 2009. Yhteisalueiden osakaskunnan lunastaessa vesijättömaita saarista ja rannoilta syntyi tarve saada yhdistys huolehtimaan yhteisistä alueista ja muuta toiminnasta. Puheenjohtajaksi valittiin Heikki Villanen ja sihteeriksi Raimo Tikka.

Päämäärät

Kyläyhdistyksen tavoitteiksi kirjattiin yhteisalueiden ja rannan saaminen toimivammaksi mm. järjestämällä yhteisen venerannan, laavun ja tien venevalkamaan.
Kuntoilupaikkojen kunnostaminen, valaistut polut ja hiihtoladut myös Vähäjärven ympäri sekä leikkipaikkoja kylälle yhteiseen käyttöön. Muinaisen Teponlinnan raivaus ja siistiminen kuuluu myös ohjelmaan. Toivomuksiin kuului myös uusien, vakituisten asukkaiden saaminen rannoille ja erityisesti lapsiperheiden muutto Lautsiaan, mikä merkitsisi Alvettulan koulupiirin jatkumista. Paikallisliikenteen lisääminen olisi tärkeää. Kevyen liikenteen väylä ja valaistus loisivat turvallisuutta valtatie 12:n varteen. Kylätalon saaminen kaikille yhteiseksi kokoontumispaikaksi oli myös toivomuslistalla.

Kylän palvelujen, yritystoiminnan ja kaikinpuolisen hyvinvoinnin kannalta yhdistyksen mielestä on kannattaa eri toimijoiden yhteistyötä ja luoda yhteisrintama kuntapäättäjien suuntaan. Tiiviimpi yhteistyö Lautsian kanssa toisi sopua kylälle ja auttaisi yhteisten hankkeiden toteuttamista. Myös yhteistyö Lautsian Lomakeskuksen ja Vähäjärven Lomakodin kanssa on erityisen tärkeää.

Oma kylä hyvä kylä

Lautsialaisten mielestä kylä sijaitsee maantieteellisesti keskeisellä paikalla, ja sitä ympäröi kaunis luonto metsineen ja vesistöineen. Ulkoilumahdollisuudet ovat erinomaiset. Yhteisössä vallitsee leppoisa ilmapiiri, ja talkoohenki on hyvä. Lautsiassa on palveluita, ja yritykset tuovat ihmisiä kylälle.

Kylän kesäteatterissa on mukana useiden näyttelijöiden lisäksi vapaaehtoisia kyläläisiä, jotka paitsi näyttelevät, myös auttavat lavasteiden ja katsomon pystyttämisessä sekä järjestyksenvalvonnassa. Jo vuosien ajan kyläläiset ja kesälautsialaiset ovat järjestäneet yhdessä mm. erilaisia retkiä, kesä- ja joulujuhlia. Kylän historiikin taltiointiin on innostusta, ja perinteisiä käsityötaitoja voi ylläpitää esimerkiksi ompeluseuroissa. Kansalaisopiston kurssien saaminen Lautsiaan lisäisi harrastusmahdollisuuksia ja antaisi lisää tietotaitoa ja koulutusmahdollisuuksia.


 

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.