Laila Karttunen

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Laila Karttunen (1895-1981) oli tekstiilitaiteilija. Hän toimi myös Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopistossa piirrustuksenopettajana ja ammattikutomon taiteellisena johtajana.

Henkilöhistoria

Laila Karttunen syntyi Suonenjoella ja kävi keskikoulun Oulussa. Hän opiskeli Lappeenrannan kutomakoulussa, Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa sekä piirustuksenopettajan opinnot Taideteollisuus-keskuskoulussa. Karttusen haaveena oli taidemaalarin ura, mutta koska hän ei nuorena kyennyt elättämään itseään vapaana taiteilijana, niin hän päätyi opettajaksi. 

Karttunen aloitti Wetterhoffin palveluksessa 1922, mutta opettajan työ ei kuitenkaan ollut hänelle mieleinen. Karttunen muutti Helsinkiin vuonna 1931 ja toimi Suomen Käsityön Ystävien kutomon johtajana.Yhteistyö koulun kanssa säilyi edelleen lankatilausten ja mallien lähettämisen muodossa. Sodan jälkeen työtilanne heikkeni Suomen Käsityön Ystävissä, ja Karttunen palasi takaisin Wetterhoffin palvelukseen vuonna 1941. Karttunen toimi koulun palveluksessa aina vuoteen 1958 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle.

Eläkkeelle jäämisen jälkeen alkoi Karttusen uusi luova kausi. 20 vuoden aikana hän seurasi kuvataiteen kehittymistä ja myös hänen omissa töissään oli nähtävissä muutosta aikaisempiin. Karttunen valmisti esimerkiksi kuvakudoksia ja kirkkotekstiilejä.

Taide

Hämeenlinnassa Laila Karttusen töitä on nähtävillä esimerkiksi Vuorentaan kappelissa, jossa on Tulevan elämän usko-niminen kuvakudos, sekä viimeiseksi suureksi työksi jäänyt Birger Jaarli -kuvakudos Hämeen linnassa. Karttunen lahjoitti Hämeenlinnan taidemuseolle koko jälkeen jääneen tuotantonsa.

Karttunen valittiin ensimmäiseksi Vuoden hämeenlinnalaiseksi vuonna 1980. Lisäksi hänet on palkittu sekä hopea että kultamitallilla Milanon triennalessa ja Suomessa valtakunnallisella taideteollisuuspalkinnolla vuonna 1971.

Lähteet

Hämeenlinnalaisia 1639–1989. Hämeenlinna 350 vuotta. Hämeenlinnan kaupunki. 1989. ISBN 952-90045-2-4

Eila Anttila: Wetterhoffin värikkäät taiteilijat