Kutisten kartano

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Kutisten eli Janhan kartano sijaitsee Kalvolassa Kutisten kylässä. Vuonna 1548 Kutisten tilan isännäksi mainitaan Per Janha. Janhan nimi jäi erään niittyalueen nimeksi. Kutisten vuonna 1649 eversti Friedrich Löwelle lahjoitettu rälssi muodostui 22 talosta, joiden mukana oli kaikki Kutisten kylän kymmenen taloa lukuun ottamatta Heikkarin tilaa.

Löwe-suku

Eversti Löwe oli syntynyt Virossa Loden-nimisessä linnassa, jonka hän sai Ruotsilta läänityksekseen vuonna 1649 sotilaallisten ansioittensa vuoksi. Hänestä tuli myöhemmin Ruotsin armeijan kenraaliluutnantti. Kalvolasta Löwe osti Heinun kylästä kuusi taloa vuonna 1651. Vuonna 1660 hän sai myös Meilbyn kartanon Helsingin Seutulasta.

Vuonna 1657 Löwe sai Kutisiin säterioikeuden ja vapautui tämän kartanon osalta ratsupalvelusvelvollisuudesta. Tuohon aikaan lahjoitusmaiden haltijat siirsivät itselleen perintöoikeuksia niihin tiloihin, jotka olivat joutuneet yli kahden vuoden verorästeihin, ja näin oli käynyt Kutisten kartanolle. Nuhalan, Laurilan ja Hommosen talonpojat, jotka olivat palvelleet Venäjän sodassa, jäivät lampuodeiksi Löwelle, jolloin he saivat talonsa perintötiloiksi. Muista taloista ajettiin verovelkaiset ulos, ja taloista tehtiin suurtila, jolle rakennettiin komea päärakennus. Säteritilan omistaja ei kuitenkaan asunut kylässä. Friedrich Löwe kuoli vuonna 1669.
Friedrich Löwen poika maaneuvos Johan Gustav von Löwen yritti hankkia säteriä myös Heinuun, mutta hän kaatui vuonna 1679 Brandenburgin sodassa. Hänenkään poikansa ei ehtinyt muodostaa suurtilaa Heinuun ennen kuin reduktiopäätös tehtiin vuonna 1682.

Reduktio Kutisissa

Vuosina 1680 ja 1690 Ruotsin valtakuntaa koettelivat huonojen satovuosien jälkeen sodat. Kalvolan ratsumiehet palvelivat Skoonessa Ruotsin ja Tanskan välisessä sodassa ja talonpoikien olot Suomessa kurjistuivat verotaakan alla. Kuningas Kaarle XI päätti vähentää aateliston valtaa hallituksessa ja peruuttaa näiden nauttimat lahjoitusmaat. Tämän seurauksena Kutisten kartano meni kruunulle; siitä tehtiin vuonna 1687 Uudenmaan jalkaväkirykmentin komppanian everstiluutnantin virkatalo. Viran haltija, Eric Giös, ehdotti virkatalon siirtämistä Uudellemaalle, ja valtio myikin kartanon Giösille, joka muutaman vuoden kuluttua myi sen vapaaherra Johan Adolf Clodtille. Clodtista tuli Ruotsin armeijan kenraaliluutnantti.

Kutisista tehtiin kaksinkertainen säteriratsutila. Kalvolan Kutilan kartanon toisesta puolikkaasta tuli myös sellainen. Molemmat kartanot olivat lähes verovapaita, mutta niillä oli varustusvelvollisuus; niiden oli ylläpidettävä ratsumiestä. Kutisten säterinratsutilan augmenttitiloja olivat Nuhala ja Laurila. Hommosesta ja Heikkarista tuli Hämeen jalkaväkirykmentin everstiluutnantin palkkatiloja.

Nälkä ja isoviha Kutisissa

Ns. "pieni jääkausi" koetteli 1600-luvun ajan Suomea. Sadot olivat huonoja, ja epidemiat levisivät huoneon ravitsemuksen takia. Kalvolasta on tältä ajanjaksolta paljon tietoa. Kutisten Nuhalan vanhaisäntä ja isäntä menehtyivät, samoin Laurilan isäntä. Hommonen ja Heikkari selviytyivät. Suuri Pohjan sota (1700-1721) ja venäläismiehitys, isoviha, seurasi nälkävuosia. Kutisten kartanon kenraaliluutnantti Johan Clodt joutui Riiassa vangiksi vuonna 1710, vapautui kymmenen vuotta myöhemmin, mutta kuoli pian Moskovassa. Clodtin tyttäret olivat turvassa Ruotsissa. Monet kartanot ja talot autioituivat asukkaiden paettua niistä. Monia miehiä pakko-otettiin Venäjän armeijaan, eivätkä he enää palanneet. Jäljelle jääneet talonpojat viljelivät parhaan kykynsä mukaan tiloja. Monet tilat menettivät perintöoikeutensa, mutta Hommonen, Laurila ja Heikkari säilyttivät keskiajalta periytyvän tilansa. Kutista viljeli rouva Anna Bildsteen, kruununvouti Gustaf Goden äiti.

Uudet omistajat

Kutisten säteriratsutila pysyi Clodtien hallussa ison vihan jälkeenkin. Tilaa hoiti nimismies Anders Steckelborg. Kapteeni, vapaaherra Gustaf Adolf Clodt kävi tarkastamassa tiluksiaan vuosina 1727 ja 1731. Hänen taloutensa ei ollut kuitenkaan kunnossa, ja vuonna 1738 hän lainasi 775 kuparitaalaria majuri Mårten Segercrantzilta, jota vastaan hän kiinnitti kartanonsa tuloja. Hän kuoli samana vuonna. 

Kihlakunnankirjuri Carl Johan Hinderson eli Pernovius meni naimisiin Iittalan kartanon aatelistytön Hedvig Christina von Schrowen. Pariskunta lunasti Clodtin perikunnalta Kutisten kartanon haltijaoikeudet maksamalla sen velat. Heidän aikanaan 1700-luvun puolen välin tienoilla kartanon rakennukset siirrettiin Kutisten kylästä 200 metrin päähän Kalvolanjärven (Äimäjärvi) niemeen ja nimettiin Carsuddiksi. Pernoviuksen kuoltua vuonna 1763 hänen leskensä jäi asumaan kartanoon. Hänen muutettuaan Siuntioon, vävy majuri Johan Christoph Fischer ryhtyi hoitamaan tilaa vuodesta 1778 lähtien. Hän ei ollut aatelinen, mutta esiintyi kartanonomistajan tavoin ritarin arvonsa perusteella ja riiteli vuosikausia paikallisten talonpoikien kanssa, kuten esim. Jussi Hommosen rakennettua jyväaitan yleiselle maantielle vievän kujan varrelle. Aitta esti Fischerin kärryjä kulkemasta tiellä. 1700-luvun puolivälissä mittailtiin peltoja ja metsiä isojaon astuksen tultua voimaan, ja Kutisissa riideltiin useita vuosia kartanon ja talonpoikien välillä sekä myös talonpoikien kesken. Vuonna 1797 vanha ja väsynyt Fischer halusi lopettaa käräjöinnit ja siirsi vuonna 1798 hallintaoikeutensa Ögnelodhille.

Kartanon myöhemmät vaiheet 

Venäjänvallan aikana aateliset joutuivat taistelemaan saavutetun asemansa ja omaisuutensa puolesta, ja se onnistuikin tilojen suuruuden ja tuottavuuden ansiosta. Johan Anders Ögnelodh kuoli vuonna 1804, ja hänen lapsenlapsensa perivät Kutilan, Kutisen ja Kankaisen. Tilat siirtyivät Eva Gustava Gyldenärin ja hänen puolisonsa Anders Johan Lilliebrunnin nimiin. Evan kuoltua omaisuus jakautui niin pieniin osiin, ettei kukaan perillinen hyötynyt niin pienistä tiloista. Tervakosken paperitehtaan perustaja, kamarineuvos Gustaf Georg Nordensvan osti vuosina 1830-1835 koko maaomaisuuden. Vuonna 1840 Nordensvan muutti Kalvolaan myytyään paperitehtaan. Hän ei kuitenkaan saanut tilojaan tuottamaan erityisen hyvin ja hänen kerrotaan riidelleen torppariensa kanssa. Nordensvan otti lainaa Myllyojan sahaa varten; velattomuus muuttui velkaisen elämäksi ennen hänen vuonna 1854 tapahtunutta kuolemaansa. Harvat kartanonomistajat saivat tilansa tuottamaan hyvin; herraskaiseen elämään tottuneena he ottivat lainaa omistuksiaan vastaan yrittämättä kustantaa sitä työllä. 1860-luvun kadot ja nälkävuodet pahensivat tilannetta. Seurauksena olikin sarja konkursseja ja omistajanvaihdoksia. Kalvolasta myytiin paljon tukkimetsää tuona aikana; mm. Nordensvan myi sitä 150 000 markan edestä. Sahoja perustettiin lähes joka kartanoon.

Kauppias Magnus Barck oli Kutisen ja Iittalan kartanoiden seuraava omistaja, ja ne peri hänen leskensä Charlotta Barck. Vuonna 1876 tilat siirtyivät Liljevik-yhtiölle, jonka perustajia olivat turkulainen kauppias Johan Mellner, Anders Petter Månsson ja Olof Persson Ruotsista. He rakensivat höyrysahan ja -myllyn paitsi Kutisiin, myös Tammelan Torajärvelle ja Rimmilään. Höyrysahayhtiön isännöitsijänä oli Anders Andersson (s. 28.9.1848 k. 14.4.1918), joka osti vuonna 1898 Liljevikin omakseen. Andersson meni naimisiin taloudenhoitajansa Sofian kanssa. Pariskunta hoiti tehokkaasti Liljevikiä ja kartanoa, johon kuuluivat Iittalan ja Kutisen kylät sekä maita Heinusta ja Sauvolasta vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumiin asti.

Kalvolan punakaartilaiset olivat todennäköisesti saaneet käskyn ylemmältä taholta surmata lähes 70-vuotias Andersson. Toijalaan menevässä autossa istui Anderssonin ohella Heikki Valoranta ja joku venäläinen. Perässä kulki kaksi kuormaa ryöstettyä tavaraa, jota kuljetettiin myöhemminkin Toijalaan. Raa'alla tavalla surmattu Andersson työnnettiin mutakuoppaan. Ennen punaisten pakoa Kalvolasta Kalle Sirén ja August Valoranta polttivat Kutisten kartanon.

Kartanon hajoaminen

Anderssonin leski Sofia Andersson olisi halunnut pitää kartanon suvussa, mutta viisi tytärtä halusivat myydä kartanon maat yhdessä tai osina, ja he saivat aikaan sen halkomisen vuonna 1922 - ilman äitinsä valtakirjaa. Kutisten mailla oli runsaasti hyvää peltoa, niittyjä ja metsää Tammelaan asti sekä paljon rakennuksia. Valtioneuvosto ei hyväksynyt Asutushallituksen suunnitelmia kartanon maiden menoksi, ja tilan 3400 hehtaaria osti tamperelainen Verner Oesch vuonna 1925. Puoli vuotta myöhemmin hän myi Janhan tiloineen (229 ha) yhdelle perijöistä, Sigrid Ränkimiehelle. Oesch myi vielä metsät vuonna 1926 Sörnäinen Oy:lle. jolta ne siirtyivät Stockforsin sahalle, joka kaatoi 110 000 runkoa ja vei sahalleen Helsinkiin.

Sigrid Ränkimiehen eronnut puoliso, helsinkiläinen varatuomari Aarne Ränkimies osti myös talon maita ja muodosti niistä Osakeyhtiö Kutisen kartanon. Se meni kuitenkin konkurssiin, ja Verner Oesch osti tilat pakkohuutokaupasta ja tarjosi kunnalle. Hinnasta ei päästy kuitenkaan yksimielisyyteen. Kutisten kartanon suurin alue oli tuolloin Janha yli 400 hehtaarin maineen.

Sofia Andersson, joka oli toivonut kartanon pysyvän kokonaisena, rakensi itselleen vanhuudenkodin Iittalaan, Nuhalan tilalle. Siinä aloitti Kalvolan peruskoulun yläaste ja Iittalan yhteiskoulu toimintansa vuonna 1954. Sen läheisyydessä on puurakennus, jossa kasvoi kasvatustieteilijä Aukusti Salo.

Lähteet

Kalvolan historia I. Hämeenlinna 1992. ISBN 952-90-4151-9

Kalvolan historia II. Kirj. Martti Favorin. Hämeenlinna 1996. ISBN 952-90-8241-X