Kirstula

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Kirstula on kaupunginosa Hämeenlinnan pohjoispuolella. Asiakirjoissa Kirstulan nimi mainitaan vuonna 1444. Eri lähteiden mukaan kuului Kirstulan kylä 1500 -luvun alussa laajaan Mäskälän eli Vanajan pitäjään ja kylä käsitti silloin kolme tilaa: Maunulan verotilan, Glasilan eli Lasilan ja Porilan rakuunatilat. Vuonna 1543 kylässä oli neljä verotilaa. Näiden lisäksi kuului kylään vielä kaksi rälssitilaa. Kirstulan kartanon lähellä on löydetty kolme rautakautista kalmistoa. Alueella on ollut paljon asutusta; jo 1600-luvun alussa määriteltiin kylien välisiä rajoja. Kirstula on alueen kylistä vanhin.

 

Hatunniemen huvila-alue

Hatunniemen vanha huvila-alue Vanajaveden rannalla vastapäätä Aulankoa kuuluu Kirstulan kartanon maihin. Korkeaan metsäiseen Hatunniemeen alettiin rakentaa huviloita jo 1800-luvun loppupuolella. Pellon poikki Pälkäneentieltä niemeen johtava lehmuskujanne, nykyinen Hatunniementie, on myös peräisin 1800-luvulta. Osa huvilarakennuksista on 1900-luvun alkupuolella rakennettuja, mutta joukossa on myös uudempia taloja. Rannalla on hyvinhoidettuja jugendtyylisiä huviloita. Ilonpisaran lomakotiyhdistykseen kuuluva pyöröhirsinen huvila on arkkitehtonisesti mielenkiintoinen. Siihen kuuluu 1930-luvulla rakennettu punainen hirsihuvila.

Kirstulan kartano

Kaupunginosalle nimensä antanut Kirstulan kartano on ollut alkuaan Porilan ratsutila, johon on myöhemmin lisätty useita tiloja. Kirstulan kahdesta rälssistä kuului 1500-luvulla toinen Harvialaan ja toinen Hattulan kihlakunnantuomarille Pietari Svenskelle, jolla oli kylässä myös suuri verotila. Harvialan omistuksessa ollut tilan oli vuonna 1471 ostanut Hämeen linnan päällikkö Björn Ragvaldinpoika Janakkalan kirkkoherralta. Björn oli Lepaan suvun Björn Klaunpojan äidinisä. Yksi tila Kirstulassa oli läheisessä yhteydessä Hämeen linnaan, sillä vuonna 1475 Viipurin ja Hämeen linnan käskynhaltija Eerik Akselinpoika antoi rälssivapauden Laurens Bärechtille sillä ehdolla, että tämä suorittaisi palvelusta linnassa. Kirstulasta suoritettiin samanlaista veroa linnalle kuin Ojoisten latokartanokin.

Pietari Svensken rälssitila oli vuosina 1508-1522 ollut Pietari Djäknin tyttären  ja laamanni Niilo Pentinpojan lesken Sunnivan panttaama. Pietari Svensken sukulainen Sunniva asui Hattulan Mervissä, ilmeisesti Pietarin omistamalla tilalla. Pietari lunasti Kirstulan rälssin pantin ja myi sen vuonna 1545 kirjuri Pietari Laurinpojalle, joka omisti maata Miemalassa ja Rengon Uudessakylässä vuodesta 1538.

1700 -luvun lopulla silloisen Hämeenlinnan pormestarin Gottlieb Johnin tekemien maakauppojen yhteydessä Kirstulasta tuli suurtila ja tällöin sitä alettiin kutsua Kirstulan kartanoksi. Pormestari Gottlieb Johnin ja hänen poikien aikana Kirstulan kartanosta kasvoi komea maakartano uusine päärakennuksineen.

Kartanon asuinpihaa reunustaa todennäköisesti 1700-luvun lopulta peräisin oleva siipirakennus, joka on entinen päärakennus. Tilanhoitajan asuintaloksi 1870-luvulla pystyhirsistä tehty rakennus on myös pihapiirissä. Kartanon päärakennus on vanhimmilta osiltaan valmistunut vuonna 1813. 1800-luvun puolivälissä sen keskiosaan rakennettiin toinen kerros, jolloin se sai empiretyylisen ulkoasunsa. Rakennus on täydellisesti entisöity vuosien 2004 - 2005 aikana.

Talouspihassa on entinen meijeri, tiilinen talli vuodelta 1924 sekä tiilinen viljamakasiini. 1800-luvulla on talouspihaan rakennettu pakari- ja työväenasuinrakennus.

Uutta asutusta

Hatunniemi sai uuden asemakaavan vuonna 2000. Rantamaiseman huvilaympäristö rakennustaiteellisesti ja -historiallisesti tärkeine rakennuksineen on kuitenkin säilytettävä sellaisenaan. Pientalovaltainen täydennysrakentaminen sijoitettiin Hatunniemen länsirinteelle, sillä rantavyöhykkeen maisemallisen merkityksen vuoksi rakentamisen luontevin paikka oli niemen länsiosa. Kaavaa on täydennetty vuosina 2003 ja 2006) ja isoja tontteja on jaettu alueelta. Nykyisin alkaa rinteen alaosaan muodostua uusi tiiviimmin rakennettu asuinalue.

Lähteet

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

Vanajan historia I. Hämeenlinna 1976. ISBN 951-95296-2-4