Kirjastonpuisto

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Muistojen kirjasto 

Kirjaston ympärillä oli ennen puisto. Kuva: Irma Alarto
Linja-autolla pitkin Kuivaa-siltaa kaupungin suuntaan. Auto pysähtyy Kirjastonpuiston pysäkille. Niin, Kirjastoa ei ole siinä enää, eikä puistostakaan  ole paljokaan jäljellä. Lapsuusajan kirjastoni. Sinne oli mentävä hyvin usein. Aina oli lainattava joku lasten- tai nuortenkirja luettavaksi. Jo kirjastoon sisään astuminen oli juhlallinen hetki.  Korkeat kiviset portaat, suuret mahtavin leikkauksin koristellut ulko-ovet, taas portaat. sitten valtava sali, jonka keskellä oli ympyrän muotoinen  suuri pöytä. Pöydän takana seisovat kirjastotädit merkitsivät lainatun kirjan laina-ajan keston kirjan takakannen sisäpuolella olevaan korttiin. Määräpäivään mennessä oli kirja palautettava. Keskellä olevan pöydän luota lähtivät suuret ja korkeat täynnä kirjoja olevat hyllyt säteiden tavoin kohti takaseinällä olevia suuria ikkunoita. Näistä hyllyistä eivät lapset       saaneet kirjoja lainata. Lasten ja nuorten kirjat olivat viereisessä huoneessa. Hienoa, niin paljon  mielenkiintoisia kirjoja luettavaksi. Kirjasto oli tuttu ja mieleinen paikka. Se juhlallisuuden tuntu oli itsestään selvä asia, oltiinhan entisessä ortodoksisessa kirkossa. 

Venäläinen sotilaskirkko

Kirkko oli vuonna 1900 rakennettu venäläisen varuskunnan sotilaskirkoksi. Upea rakennus. Täällä Hämeenlinnassahan sijaitsi venäläisten varuskunta,
Muistolaatta. Kuva: Irma Alarto
ja täällä asui paljon venäläisiä henkilöitä. Venäläisen varuskunnan kirkon vieressä sijaitsi Hämeenlinnan Suomalainen Tyttökoulu. Koulun ikkunoista oli hyvä näkyvyys kirkon suuntaan. Eräänä päivänä, se oli 13 maaliskuuta 1909, olivat kaikki tytöt ikkunoissa. Tytöillä  oli hyvin mielenkiintoista katsottavaa. Suomen Kasarmilta oli tulossa komea hääsaattue. Morsiuspari istui nelivaljakon vetämissä vaunuissa matkalla ortodoksiseen kirkkoon vihittäväksi. Morsian oli  Hilma Lehtonen ja sulhanen oli latvialainen nuori upseeri. Luutnantti Krisjänis Berkis oli tavannut kauniin nuoren hämeenlinnalaisen tytön ja rakastunut häneen. Ja niin he päättivät alkaa yhteisen elämän. Mies ei ollutkaan kuka tahansa latvialainen, hänestä tuli  vähän myöhemmin maansa ykkösmiehiä ja Hilmasta Latvian ensimmäisiä naisia. Upea hääsaattue.  Oli siinä luokkatovereilla ihmettelemistä.

Vuoden 1939 aikana Neuvostoliitto valtasi Latvian. Maan johtomiehet vangittiin ja surmattiin. (?) Hilma lähetettiin Siperiaan, josta hän monia vuosia myöhemmin muutti takaisin syntymämaahansa Suomeen. Hän asui vanhuutensa päivät  täällä Hämeenlinnassa Vuorentaan Vanhainkodissa. Hilma ehti saada Suomen kansalaisuuden takaisin juuri ennen kuolemaansa.

Se oli silloin ennen sen kirkon loistoaikaa. Suomi taisteli Vapaussodan (?) ja sai itsenäisyyden vuonna 1918. Sitten hämeenlinnalaiset (?) päättivät hävittää muistonkin venäläisistä. Kansalaiset hävittivät Varuskunnan Ortodoksisen kirkon kaatamalla siitä tornin maan tasalle. Myöhemmin sitten kertoivat minua vanhemmat isotsiskoni, että he olivat olleet katsomassa, kun tornia kaadettiin. Laina-sisko oli silloin 12 ja Toini-sisko 10 vuotiaita. He kertoivat, että siellä oli paljon kaupunkilaisia ja heitä oli pelottanut se rytinä.

Kirjasto sodan aikana

Entisen kirjaston edessä on leveä katu. Kuva Irma Alarto
Minä muistan rakennuksen vain kirjastona.  Enää ei puistokaan ole niinkuin  silloin.  Puiston läpi ajetaan kahta leveää pääkatua. Onneksi on  kirkkopuistoa ympäröineet aidat, siis ne kivipaadet rautakettinkeineen, osittain jäljellä. Talvisodan aikana oli puiston pohjoispäässä kaivettu maahan sirpalesuoja. Sinne juoksimme ilmahälytyksen tullessa ja pillien soidessa vihollisen pommitusten alkaessa. Istuimme myös Kirjastotalon kellarissa pommisuojassa, kun Hämeenlinnaa pommitettiin. Muistan ihmisiä täynnä olevan kellarin, pommikoneiden äänen ja maan tärinän pommien pudotessa. Silloin vihollisen pudottamien pommien oli  tarkoitus osua  ja tuhota  Rautatieasema.  Pommit putosivat läheiseen metsään, surmaten monia ihmisiä.


Onhan meillä  täällä Ortodoksinen kirkko, mutta mikä ettei se voisi olla kokonaan uudellenkorjattuna entisen  venäläisen varuskuntakirkon  paikalla. Se olisi varmaankin Suomen kaunein ortodoksinen kirkko. Ehkä niin joskus tapahtuukin, ehkä niitä rahoja jostain sittenkin loytyy siihen uudistukseen.

Maailma muuttuu ja kehittyy, mutta jäähän meille muistot.

Meillähän on Kirjastonpuisto.

Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia. 

Elokuu 2011  Irma Alarto