Kirjapainon juoksupojan muistoja (Y. Ranta)

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Yrjö Ranta meni kansakoulun käytyään kirjapainoon juoksupojaksi vuonna 1900. Kirjapaino oli Hämäläisen Osakeyhtiön Kirjapaino, joka kustansi lehteä Hämäläinen. Kirjapaino oli saneerattu vanhaan asuinrakennukseen, joten tilat olivat sokkeloiset. Erityisen leimansa antoivat öljylamppujen paljous ja niiden puhdistaminen ja öljyäminen oli oppilaiden ensimmäisiä töitä.

Oppipojan tehtävät

”Sanomattakin on selvää, että lamppujen kuntoisuus valaistuksen kannalta oli heikonlainen, josta aiheutui jatkuvaa kitkaa taiturien kanssa. Oppilaan tehtäviin kuului myöskin polttopuiden pilkkominen, puiden kantaminen sisälle ja uunien lämmittäminen. Talvella oli työhuoneet lämmitettävä sunnuntaisinkin. Arkipäivisin oli lämmittäminen aloitettava viimeistään klo 7:ltä. Jos ei taiturien mielestä ollut lämpöasteita riittävästi, oli seurauksena tavanmukainen ”haukkumnen”. Kaikkein ikävimpiin tehtäviin kuului oppilaalle isohkojen metallisten sylkyastioiden puhdistaminen. Ja kastitkin oli ”tomutettava” käsipalkeita käyttäen.”

Oppipojan velvollisuuksiin kuului lisäksi kirjapainon puhdistus. Lattiat lakaistiin varpuluudalla vasta kun kisällit olivat käsienpesun jälkeen poistuneet klo 19:sta.

Koulunkäynti

”Oppilasakana joutui oppilas käymään käsityökoulua. Koulun oppitunnit olivat iltaisin klo 19-21 ja sunnuntaisin klo 14-18. Käsityökoulu oli 2-vuotinen ja pakollinen, vastaten kansakoulun jatkoluokkia. Räätälimestari Erlanderin Käsityöläisyhdistyksen määräämä tarkastaja piti huolen siitä, että koulussa tuli käytyä.”

Oppilaasta taituriksi

Oppilaiden velvollisuuksiin kuului myös muun muassa vedenhaku ja lehden jakelu kaupunkiin. ”Oppiaika oli viisi vuotta. Ensi vuosina oli latomossa oppilaan ladottava sanomalehtitekstiä ja loppuajalla annettiin yrittää sivilityötäkin. Painajaoppilas joutui olemaa alistajana ja tiikelikoneessa, jossa silloin painettiin kauppiaitten paperipusseihin liikenimiä ja pieniä ohjelma- ja kutsukortteja. Kun oppiaika – jota yritettiin monenlaisin verukkein pitentääkin – oli täytetty, voi taituruuden saavuttaneelle avautua ovi ilman jäähyväisjuhlaa ja uusi oppilas astui hänen tilalleen. Faktori Itkosen tapana oli saapua latomoon ja ”julistaa” oppilaan siirtyminen taituriksi ja tätä juhlallisuutta odottamaan jääneet oppilaat saivat määräyksen ”teititellä” uutta taituria, kuten tapa vaati. Ja niin hän teki itsekin, mutta jos sattui suutahtamaan, niin ”sinuja” sitä taas oltiin.”


Lähteet

Teksti perustuu konelatoja Yrjö Rannan kirjoitukseen. Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon arkisto.