Kalevi Aho

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Kalevi Aho on suomalainen säveltäjä. Hän syntyi Forssassa 9. maaliskuuta 1949. Seuraavassa hän muistelee kasvuvuosiaan 1950- ja 1960-luvun Forssassa.
Kuva: Maarit Kytöharju / Fimic, 2003.

Koti

Kolmivuotiaaksi saakka asuimme Koulukatu 16:ssa kerrostalokaksiossa talon ylimmässä kerroksessa. Joitakin muistikuvia minulla on jo tältä ajalta. Mutta sitten marraskuussa 1952 muutimme isän piirtämään omakotitaloon Kalliomäkeen, jota hän myös itse kävi vuonna 1952 rakentamassa aina kun vain rakennusmestarin työltään ehti. Tässä osoitteessa 11. linja, 11. talo asuin siihen saakka, kunnes ylioppilaaksi tultuani siirryin syyskuun alussa 1968 Helsinkiin opiskelemaan. Samalla tontilla oli aikaisemmin äitini vanhempien pieni mökki, äitini lapsuudenaikainen koti, ja kun uusi talo oli valmistunut, mökki purettiin ja isovanhemmat muuttivat omakotitalon yläkertaan.

Kouluvuodet

Kansakoulu

Linikkalan kansakoulu. Kuva: Forssan museo
Ensimmäinen kouluni oli Linikkalan kansakoulu nykyisen Saksankatu 1:n kohdalla. Koulurakennukset purettiin jo 1970-luvulla. Siinä oli ala- ja yläpuolet, ja opettajat asuivat näissä samoissa puurakennuksissa. Alapuolella (Hämeentien puolella) kävin 1. ja 2. luokan, erinomaisena opettajana Maija Leskinen. Osasin lukea jo koulua aloittaessani, ja Maija Leskisen mielestä minun oli turha päntätä enää aakkosia uudestaan; sain sen sijaan aapistunneilla lukea satuja luokan takaosassa. Minun avullani Maija tartutti lukuinnostusta muihin, sillä ne luokkalaiset jotka ensiksi oppivat lukemaan, saivat tulla seurakseni satuja lukemaan, kunnes tarpeeksi moni oli oppinut lukutaidon.

Yläpuolella kävin 3. ja 4. luokan, opettajanani Martti Loikkanen. 4. luokalla Martti kyseli mitä soittimia luokkalaisten kodeissa oli, ja muutamilla oli kotona mandoliini, kuten meilläkin, isä sitä silloin tällöin tapaili. Martti perusti sitten luokallemme mandoliiniyhtyeen ja opetti yhtyeen jäsenille nuotit. Kun edistyin soitossa nopeasti, hän ehdotti että siirtyisin viuluun, ja enoltani Einolta sainkin täysikokoisen viulun (siihen aikaan Forssassa ei ollut lapsille puoli- tai neljännesviuluja…). Martti opetti minua kotonaan ilmaiseksi, kunnes aloin soittotaidoiltani ohittaa hänet ja hän ehdotti opettajan vaihtoa. Heti nuotit opittuani ryhdyin myös 10-vuotiaana säveltämään.

Martti Loikkasella oli siis aivan ratkaiseva vaikutus, että ylipäänsä päädyin musiikin pariin. Martti oli viulistina paljolti itseoppinut; hän oli aloittanut viulunsoiton vasta aikuisena seminaarissa, vaikka olisi halunnut soittaa jo lapsena. Hänen uskonnolliset vanhempansa olivat pitäneet soittoa kuitenkin syntinä.

Kotona omat vanhempani tukivat koko ajan musiikin harrastustani. 10-vuotiaasta alkaen sävelsin varsin paljon, aluksi yksiäänisiä melodioita viululle ja pian myös moniäänisiä kappaleita, joiden muut äänet piti pitkälti kuvitella, kun viululla niitä kaikkia ei voinut soittaa. Meille hankittiin piano vasta kun olin 15-vuotias. Sävellysopetusta ryhdyin saamaan ensimmäistä kertaa Sibelius-Akatemiassa syksyllä 1968, jolloin opettajakseni tuli Einojuhani Rautavaara.

Oppikoulu

Forssan yhteislyseon vanha osa v. 1961. Kuva: Jari Helminen
Oppikouluni kävin syksystä 1960 Forssan kaksoisyhteislyseossa, josta pääsin ylioppilaaksi keväällä 1968. Koulun juhlissa ja muualla eri forssalaisissa tilaisuuksissa esiinnyin sittemmin lukuisia kertoja, säestäjänä monesti koulun musiikinopettaja Sinikka Riiho. Myös soittoa harrastavien koulukaverien kanssa musisoimme yhdessä. Parhaat soittokaverini olivat huilisti Hannu Lahtonen, myöhempi Kansallisoopperan trumpetisti Simo Rantanen, pianisti Göran Löfman ja hanuristi Jukka Virtanen (myöhempi Ritakorpi; hänen kanssaan tuli vedettyä sittemmin parit latotanssitkin). Sovitin itse ohjelmistoa tarpeisiimme, ja joitakin sovituksia tein myös koulussa toimineelle teinikuorolle. Ainoa koulukaveri, jolle kerran näytin muutamia omia sävellyksiäni, oli pianisti Risto Pelli. Myös Risto sävelteli kouluaikanaan, ja hän vastaavasti näytti joitakin omia kappaleitaan minulle. Riston kommentti oli, että sävelsin varsin pitkiä kappaleita.


Musiikkia monipuolisesti

Työväenopiston orkesterissa

Työväenopiston orkesteri harjoitteli puutalossa Kartanonkadun varrella. Kuva: Forssan museo.
Soitin kouluaikanani suunnilleen kaikissa mahdollisissa forssalaisissa yhtyeissä, joissa tarvittiin viulua. Ensimmäinen oli työväenopiston orkesteri, jota johti Olavi Viljanen. Olavi Viljanen oli myös seuraava viulunopettajani Martti Loikkasen jälkeen. Orkesterissa soitti Martti Loikkanenkin, ja juuri Martti taisi pyytää minua mukaan työväenopiston orkesteriin kun olin muistaakseni 13-vuotias – Forssassa oli kova pula viulisteista. Olavi Viljanen oli tuolloin Forssan paras viulisti, ja hänkin oli osittain itseoppinut. Hän soitti vanhaan romanttiseen tyyliin käyttäen paljon glissandoja. Orkesteri harjoitteli työväenopistossa Kartanonkadulla; tämäkin puurakennus on nykyisin purettu. Orkesterin kaikki soittajat olivat musiikkia harrastavia amatöörejä – Forssan ainoa klassisen musiikin ammattilainen 1960-luvun alussa oli kanttori Antti Vuoristo.

Seurakunnan soitinyhtyeessä

Forssan kirkko
Antti Vuoristo pyysi minua puolestaan perustamaansa seurakunnan soitinyhtyeeseen suunnilleen samoihin aikoihin kun olin liittynyt työväenopiston orkesteriin. Siinä soitti osittain samoja soittajia kuin työväenopiston orkesterissa ja sen seuraajassa kaupunginorkesterissa. Antti saattoi itse soittaa yhtyeessä selloa, milloin ei johtanut yhtyettä tai ollut urkujen tai cembalon ääressä (Antti oli itse hankkinut Forssaan cembalon). Seurakunnan soitinyhtye harjoitteli aivan aluksi rukoushuoneella Keskuskadulla. Konsertit ja suurin osa harjoituksista tapahtuivat sittemmin kuitenkin Forssan kirkossa ; siellä olen esiintynyt 60-luvun aikana todella paljon. Ohjelmassa oli lähinnä barokkimusiikkia, Bachia, Corellia, Pergolesia jne., ja soitinyhtye säesti myös kirkkokuoroa, kun ohjelmassa oli jokin kantaatti. Kirkossa esiinnyin monesti lisäksi solistina, viimeisen kerran silloin kun opiskelin Sibelius-Akatemiassa ja olin jo muuttanut pois Forssasta.

Kuoroissa

Olin mukana myös vain pari vuotta toimineessa Forssan poikakuorossa, jota johti ennenaikaisesti kuollut Eero Leppä. Poikakuoro harjoitteli Kerholassa, jossa myös kaupunginorkesteri konsertoi, ja joka ylipäänsä oli yksi keskeisiä forssalaisia juhlapaikkoja. Yhteiskoulussa lauloin taas Sinikka Riihon johtamassa teinikuorossa. Se harjoitteli ja esiintyi koulun tiloissa.

Forssan kaupunginorkesterissa

Vuonna 1963 Forssaan oli perustettu musiikinjohtajan virka, ja sen ensimmäinen haltija Aimo Ritaluoto perusti paikkakunnalle 1964 Forssan kaupunginorkesterin. Ritaluoto toimi Forssassa vain yhden vuoden, ja hänen seuraajakseen musiikinjohtajaksi valittiin klarinetisti Hannu Id. Hannu Idin johdolla Forssan kaupunginorkesteri esitti vaativia teoksia, forssalaisvoimin kuultiin 60-luvulla mm. Mozartin 40. sinfonia, Schubertin keskeneräinen sinfonia ja Schubertin 5. sinfonia. Soiton taso ei tosin tainnut olla maailmanluokkaa, mutta innostuneita silti olimme. Soitin orkesterissa ykkösviulua, Olavi Viljanen oli useimmiten konserttimestarina, myöhemmin joskus myös minä. Työväenopiston orkesterin ainoa sellisti oli ollut Kosti Sjöman, kunnes myös Martti Loikkanen ryhtyi 60-luvun alussa opiskelemaan selloa, niin että hän lopulta pystyi soittamaan kaupunginorkesterissa Sjömanin parina. Muita orkesterin ydinmuusikkoja olivat basisti Tuomo Väkevä ja klarinetisti Teuvo Siniketo. Puhaltimiin kaupunginorkesteri sai vahvistusta Forssan soittokunnasta, joka ennen musiikkiopistoa kasvatti paikkakunnalle nuoria puhaltajia; mm. Rantanen ja Lahtonen soittivat myös soittokunnassa. Fagotteja ei Forssassa ollut, ei aluksi myöskään oboeita, ja ne korvattiin muilla soittimilla (esim. klarinetti saattoi soittaa oboestemmaa) tai jätettiin pois. Muutamia avustajia hankittiin muualta. Kaupunginorkesteri harjoitteli aivan aluksi yhteiskoulun vanhan puolen juhlasalissa, kunnes siirtyi harjoittelemaan Hotelli Maakunnan entiseen ravintolarakennukseen Kauppakadun varrelle. Konsertit pidettiin lähinnä Kerholassa. Harjoituksia oli kerran viikossa iltaisin.

Forssan musiikkiopistossa

Hotelli Maakunnan ravintolatilat Kauppakadun varrella. Kuva: Forssan museo.
Aktiivinen Hannu Id ryhtyi toimeen myös musiikkiopiston saamiseksi kaupunkiin. Musiikkiopistoa varten perustettiin ensiksi kannatusyhdistys, johon isänikin kuului (myöhemmin isä valittiin myös musiikkiopiston hallitukseen). Tammikuussa 1965 Forssan musiikkiopisto pääsi sitten aloittamaan toimintansa. Musiikkiopisto toimi aluksi hajasijoitettuna, kunnes sekin talvella 1966 sai tilat Hotelli Maakunnan ravintolatiloista Kauppakadulta.

On suuri vahinko Forssan kaupunkikuvalle, että Kauppakadun varren Maakunnan puurakenteista ravintolaosaa ei ole enää olemassa, se paloi vuonna 1989. Sen sijaan kivirakenteinen hotelliosa jatkaa edelleen toimintaansa Keskuskadun puolella.

Opiskelin viulua Forssan musiikkiopistossa vain puolen vuoden ajan. Opettajani tällöin (Olavi Viljasen jälkeen) oli urjalalainen kansakoulunopettaja Juhani Carlstedt, jota pidettiin Lounais-Hämeen parhaana viulistina. Isä kuljetti minua talven 1965 viulutunneille Urjalaan. Musiikkiopiston ensimmäisessä oppilasnäytteessä keväällä 1965 yhteiskoulun juhlasalissa esitin Ani Järvisen säestämänä Max Bruchin g-molli-viulukonserton 1. ja 2. osan. Syksystä 1965 pääsin sitten viulunsoiton opiskelijaksi Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolle, Radio-orkesterin viulistin Erkki Lasonpalon erinomaiseen oppiin. Kävin soittotunneilla Helsingissä linja-autolla aina lauantaisin koulun jälkeen (silloin oli lauantaikin koulupäivä). Myös Forssan linja-autoasema kuuluu siten minulle tärkeisiin forssalaisrakennuksiin.

Tanhuryhmän pelimannina

Vuodesta 1964 aina 70-luvun alkuun toimin lisäksi Forssan Salaman tanhuryhmän pelimannina. Pelimannikaverinani oli aluksi tammelalainen viulisti Kalle Mansikkaniemi (Kallekin kuului Forssan musiikkielämän kantaviin voimiin, hän soitti lisäksi työväenopiston orkesterissa ja sen jälkeen kaupunginorkesterissa, joskus myös seurakunnan soitinyhtyeessä), mutta myöhemmin hoidin useimmiten yksinään pelimannin tehtävät. Tanhuja harjoittelimme Teatteritalolla.
Forssan Teatteritalo torin laidalla v. 1974. Kuva: Forssan kaupunki
Tanhuryhmän kanssa tein kesällä 1964 ensimmäisen ulkomaanmatkanikin, kun matkustimme bussilla Kaakkois-Ranskan Digneen suurille kansantanssijuhlille esiintymään, Kalle ja minä pelimanneina.


Lapsuudenaikaisia leikki- ja liikuntapaikkojani

Hyvin tärkeitä paikkoja lapsena minulle olivat pikku ja ison rimmin harjut. Talvisin lähes joka päivä koulun jälkeen hiihdimme niille laskemaan mäkeä. Ison rimmin entisellä komealla harjulla (Saarelantien ja Saksanrimmin pienen lammin välillä) olivat parhaimmat mäet, suurimmat nimeltään Kuningas, Kuningatar sekä Ambulanssi ja Kaksonen. Pikku rimmin harjulla (Nummenkadun lounaispuolella Kaukjärven pään kohdalla) oli vaihtelevan kokoisia, kapeaan rimpisuonotkelmaan laskeutuvia mäkiä; pienin oli nimeltään 5 penniä, sitten tulivat suuruusjärjestyksessä 10, 15, 20, 25, 50 penniä, markka, markka 50 penniä ja suurimpana markka 75 penniä, jonka minä sinne keksin jyrkän rinteen mäntyjen väliin.

Sydämeni vuotaa verta kun ajattelen, että nämä molemmat kauniit harjut on myöhemmin tuhottu. Iso rimmin harju rupesi jo 50-luvulla muuttumaan Forssan suurimmaksi sorakuopaksi, ja pikku rimmin tuhosi taas Finlayson-Forssan kaatopaikka, joka pursui alkuperäisestä paikastaan ja täytti osittain suon. Lisäksi pikku rimmin harju on korkeimmalta kohdaltaan katkaistu santakuopalla, paikalta jolta olisi mitä komein näkymä Kaukjärvelle. Mieluisa paikka oli myös Syrjäharju Kaukjärven etelärannalla. Sitä pitkin hiihdimme monta kertaa Tammelaan ja takaisin. Syrjäharjukin on nykyisin osittain runneltu, sorakuoppa katkaisee sen.

Kesäisin kävimme uimassa Lammin uimarannalla tai sitten Kaukjärven Forssan puoleisessa päässä, jossa oli hiekkaranta. Nyt sinne ei enää pääse uimaan, koska se on aidattua yksityisaluetta. Usein tuli käydyksi myös seurakunnan kesäkodissa Klemelässä Kaukjärven rannalla. Monesti pyöräilimme lisäksi Tammelaan, Pyhäjärven Manttaalin matalaan rantaan uimaan.

Hyvin mieluisa leikkipaikka lapsena oli lisäksi Korkeavaha. Hauska leikki siellä oli hissi: silppasimme nuoriin leppiin sopivalle korkeudelle, ja sitten taivutimme leppää ja aloimme roikkua siitä niin, että se taipuen laski meidät maahan.

Kapearaiteinen rautatie ja sähköpässit, jotka kuljettivat pumpulia kutomoalueen makasiineista kehräämöön, kiehtoivat kovasti kaikkia forssalaislapsia. Kapearaiteisen rautatien ratapengertä pitkin oli lisäksi hyvä pyöräillä Jokioisiin. Mutta tämäkin rata on purettu, ei edes entistä Forssan asemarakennusta ole enää jäljellä.


Mikä saa palaamaan synnyinkaupunkiin?

Forssaan liittyy mielessäni se surullinen piirre, että lapsuuteni kaikkein tärkeimmistä paikoista ja rakennuksista juuri mitään ei ole enää olemassa. Rimmin harjut on tuhottu, monet kaikkein kauneimmista vanhoista historiallisista forssalaisrakennuksista on purettu, Maakunnan ravintolaosa on palanut, kapearaiteista rautatietä ei enää ole. Koko Kauppakatu on surullisessa tilassa. Eikä puuvillatehdas enää toimi, ja kutomon tiloissa on kauppakeskus… Kaupunki on kadottanut jokseenkin täysin entisen identiteettinsä, jolloin se on samalla muuttunut aika vieraaksi, kun samaistumiskohteita ei enää ole kaupunkikuvassa eikä juuri ympäristössäkään. Myös Forssassa asuneet vanhemmat ovat jo kuolleet. Jokin perustavanlaatuinen henkinen lama ja kollektiivinen itsetunnon romahdus iski Forssaan siinä vaiheessa kun Finlayson-Forssa rupesi lopettelemaan toimintaansa. 1970- ja 80-luvuilla Forssassa tehtiin monia todella lyhytnäköisiä päätöksiä. Jos kaupunki ryhtyy liiaksi hävittämään historiaansa, voi ulkopuoliselle syntyä tunne, että se on henkisesti ajautumassa tuuliajolle. Tämä juurettomuuden tunne voi siirtyä sitten moniin asukkaisiinkin, mikä entisestään voimistaa muutenkin suuren rakennemuutoksen kourissa elävän yhteisön ongelmia. Mutta joitakin merkkejä muutoksesta on sentään olemassa; yhtenä esimerkkinä kunnostetut Loimijoen rannat. Ja Kehräämön alue on komea, harvalla kaupungilla on näin hienoa kulttuurikeskusta.

Forssassa tulee käydyksi nykyisin harvoin; useimmiten matkaan vain Forssan ohi vaikkapa isän rakentamalle kesämökille Jänijärvelle, jota siskoni käyttävät paljon enemmän kuin minä. Jos kuitenkin poikkean Forssaan, käyn ensiksi vilkaisemassa Kalliomäkeä ja entistä kotitaloa. Tarvittaessa yövyn kenties Maakunnassa, poikkean ehkä torille jos on toripäivä, kävelen Loimijoen rantaa, jatkan kehräämöalueelle, käyn myös mahdollisesti kävelyllä puistossa ja poikkean ehkä lopuksi Työväentalon ravintola Säveleen. Seuraavana päivänä käyn kenties hautausmaalla vanhempien ja isovanhempien haudalla ja jatkan matkaani.

Kalevi Aho


Kalevi Aho Virtuaalipolku.fi-palvelussa

Virtuaalipolku.fi-palvelun kartassa käydään läpi Kalevi Ahon lapsuus- ja nuoruusvuosiin liittyviä tärkeitä maamerkkejä, hänen asuin-, opiskelu- ja harrastuspaikkojaan. Ovatpa osansa saaneet muutamat 50 vuoden takaiset leikkipaikatkin.


Lisätietoja

Artikkeli Kalevi Ahosta Wikipediassa

Kalevi Aho Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC:in sivuilla