Juhana Idänpään-Heikkilä

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Valtiopäivämies ja rusthollari Juhana Isänpään-Heikkilä
Antti Juhana Idänpään-Heikkilä (7. huhtikuuta 1818 – 14. huhtikuuta 1890 Vanaja) oli hämäläinen valtiopäivämies, kunnallispoliitikko ja rusthollari hämäläisestä Idänpään kylästä, Vanajan pitäjästä. Pitkän yhteiskunnallisen uransa aikana Idänpään-Heikkilä kohosi yhdeksi säätynsä merkittäväksi jäseneksi niin valtiopäivillä kuin kunnallisessakin elämässä. Hänen sydäntään lähellä oli kansakoulun saaminen pitäjäänsä ja sen ylläpitäminen.

Tausta

Idänpään-Heikkilä syntyi kohtuullisen vauraaseen talonpoikaisperheeseen. Kuitenkin isän varhainen kuolema vuonna 1822 keskeytti pojan haaveet opillisesta urasta, sillä ajan sosiaaliturva ei taannut elämänmenon jatkumista entisellään, ei edes tavallista vauraimmissa perheissä. Monen muun aikansa nuoren tavoin Juhana sai lukemisen ja kirjoituksen opetuksen omalta äidiltään. Tietenkin häneltä vaadittiin myös paljon omaa työtä ja eritoten kiinnostusta lukemisen ja kirjoittamisen taiteisiin. Alun perin Juhanan sukunimi oli kuitenkin Helin, mutta suomalaisuus ja käytännöllisyys saivat hänet käyttämään 1850-luvulta lähtien Heikkilää sukunimenään, kunnes lukuisista muista Heikkilöistä erottuakseen jä varsinkin yhteiskunnallisen laajentumisen myötä hän otti lisämääreen Idänpään-Heikkilä, tämä oli hänen oman kotikylänsä mukaisesti.

Elämäntyö

Jo melko nuorena Juhana sai pitäjänkokoukselta osakseen luottamustehtäviä ja hän oli ainakin Vanajan pitäjän ensimmäinen talollinen, joka käytti puumerkin sijasta omia nimikirjaimiaan ja lopulta koko omaa nimeään. Itseopiskelu ja tutustuminen kansaan tekivät Juhanasta vakaan suomen kielen puolustajan ja niin hän eräässä yhteydessä puhuttaessa koululaitoksen suomenkielistämisestä totesi: »Vaan niille, – jotka lukevat sen meille kylläksi, että saamme maasta kaivaa jokapäiväisen leipämme ruumiimme ravinnoksi, että saamme kunnian ylöspitää muukalaiset oppilaitoksemme, osaksi samanlaiset virkamiehemme ja vielä – valtiommekin; että saamme sielumme virvoitukseksi kuulla (ihmeeksi omalla kielellämme) joka pyhä saarnattavan Jumalan sanaa – täytyy sanoa, että soisin heidän tulevan muutetuksi nauttimaan tätä meidän tilaamme, tullaksensa huomaamaan, onko kansa virkakuntaa, vai virkakunta kansaa varten.» Näin siis se, joka veroillaan koulutuksen ylläpitää ja maksaa, on oikeutettu myös saamaan opetusta omalla kiellellään.» Tällä yhteiskunnallisella kannanotolla on ollut merkittävät seuraukset koko suomalaiselle koulutuspolitiikalle.

Puhuja

Juhana Idänpään-Heikkilä ei ehkä ollut mikään kirjallisesti tuottelias ja suuri kirjoittaja, kuten oli hänen hyvä ystävänsä Kustaa Paturi Turengista, mutta puhujana hän lienee ollut erinomaisen ylivoimainen. Hänen puhelahjansa huomataan erityisesti kahdessa merkittävässä tapahtumassa.

Ensimmäisen julkisuudessa mainitun puheensa hän piti 1858, jolloin kokoa Suomea uhkaavaan suuntaan kehittynyt ruotuväenkysymys oli saanut tyydyttävän ratkaisun Hämeessä. Tämän takia Kanta-Hämeen alueen talonpojat järjestivät kenraalikuvernöörille ja muille suurille ja tärkeille herroille kekkerit, joista Hämeenlinnassa ilmestyvä Hämäläinen kirjoitti: »missä seuran jäsenet, herrat ja talonpojat, sulivat yhteen ja antoivat aavistuksen siitä, miten se kansa keskenään elää, joka yksin omaa kieltänsä viljelee». Isäntien puolesta puhuivat mm. Idänpää-Heikkilä, Lammin Adam Jaakkola ja Janakkalan Kustaa Paturi, siis Kanta-Hämeen talonpoikaisväestön tunnetuimmat miehet 1800-luvun loppupuolella.

Toisen tunnetun puheensa Juhana Idänpään-Heikkilä piti professorinvirasta eroavan Elias Lönnrotin kunniaksi 1862. Tilaisuuteen hän oli matkannut yhdessä ystävänsä Kustaa Paturin kanssa. Puheen hän piti Suomettaren mukaan »erinäisen selkeesti ja sujuvasti» ja tässä puheessa suomen kielelle, hän esitetti Lönnrotin suuria ansioita ja uhrautuvaa työtä, ja jatkoi: »Jokainen aika ja asia antaa yhä todistuksia muinaisajan jumaluus-opin perustajain luuloille, että kullakin hyvällä on aina paha vastustajansa. Niin näyttäisi kielellämmekin olevan. Ilahuttava kuitenkin on, että niiden luku, jotka huusivat kielestämme muinaisen Rooman senaattorin tavoin: 'Karthago pitää hävitettämän', on yhä vähenemään päin, ja sen puolustajat etenee päivä päivältä.» Näin jälleen kerran hyvin näkyvällä foorumilla Idänpää-Heikkilä esiintyy voimakkaana suomen kielen puolustajana.

Kun Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II vieraili Parolan leirillä 1863, niin tämän vierailun yhteydessä aivan erikoista huomiota herätti Idänpään-Heikkilän puhe keisari Aleksanteri II:lle. Kun keisari siis otti vastaan säätyjen edustajia, päättivät paikalla olleet talonpojat, että Juhana Idänpään-Heikkilä pitää hänelle puheen, jonka sisältöä jonkin verran yhdessä pohdittiin, ilmeisesti eritoten yhteistyötä tehtiin Kustaa Paturin kanssa. Tämä puhe oli yllätys myös suomalaisille ja lehdistö jopa esitti asiasta kriittisiä näkemyksiä. Oli sopimatonta, että talonpoika puhuu hallitsijalle. Kustaa Paturin artikkelin mukaan puheessa kiitettiin, keisaria siitä, että hän oli saapunut Suomeen, että hän oli jatkanut – Aleksanteri I:n työtä kansakuntien joukkoon korotetun Suomen oikeuksia lisäämällä ja että hän oli kutsunut kokoon valtiopäivät; lisäksi siinä vakuutettiin Suomen kansan uskollisuutta Aleksanterille. Keisari oli tiedustellut maaherralta, oliko Idänpään-Heikkilä todellakin vain talonpoika ja pyysi saada itselleen puheen kokonaisuudessaan. Seuraavana yönä Idänpään-Heikkilä pani sen paperille ja sai siitä myöhemmin keisarin kiitoskirjeen.

Voidaan todeta, että erityisesti oli Vanajan pitäjälle, kuin myös koko läänille ja valtakunnallekin, eduksi, että sillä oli itsenäisen kunnallislaitoksen syntyessä ja sen alkutaipaleella käytettävissä kokenut ja yhteisiä kysymyksiä harrastava Idänpää-Heikkilä. Vuosina 1867 ― 1870] hän oli kunnallislautakunnan varaesimies ja siitä lähtien esimies.

Talonpoika

Vuosisadan puolimaissa Juhana Idänpään-Heikkilä raivautti pelloksi toista tynnyrinalaa kivikkomaata ja yli neljä tynnyrinalaa niittyä, rakensi aikaisekseen suuren kivinavetan ja kiviaitan. Näiden ansioiden ja – ajalleen kuvaavaa – myös pitkän kiviaidan rakentamisen vuoksi, »jotka osoittavat harvinaista tarmoa ja uutteruutta», seurakunnan kirkkoherra pitäjänkokouksen kannattamana ehdotti hänelle julkista tunnustusta. Näin siis vuonna 1857 Suomen Talousseura myönsikin hänelle pienemmän hopeamitalinsa.

Vuonna 1857 toimintansa aloittaneeseen Uudenmaan Hämeen läänin maanviljelysseuraan hän kuului sen vakinaisena jäsenenä, otti innokkaasti osaa sen yleisiin kokouksiin ja monesti myös niissä käsiteltyihin keskustelukysymyksiin, toimi palkintolautakunnissa ja sai itsekin pari kertaa palkinnon. Juhana Idänpään-Heikkilän harrastuneisuus maatalouden kehittämiseen oli kuitenkin siksi voimakas, että hän muiden mukana oli vuonna 1874, perustamassa viisi Etelä-Hämeen pitäjää käsittävä Etelä-Hämeen Maalaisseura, jonka puheenjohtaja Idänpään-Heikkilä oli vuoteen 1879. Talloin hän erosi seurasta siellä vallinneiden eräiden erimielisyyksien vuoksi, joiden pohjimmaisena syynä oli vanhojen ja nuorien vaikeus ymmärtää toisiaan

Kansanopetus

Valistuneiden kansanmiesten, kuten Juhana Idänpään-Heikkilä ja Kustaa Paturi olivat, mielestä ensimmäinen edellytys henkisesti ja taloudellisesti takapajuisen maaseudun kohottamiseksi ja kansakunnan tulevaisuuden turvaamiseksi oli kansanopetuksen järjestäminen. Usein juuri nämä heidän kaltaisensa miehet tunsivat kaikkein parhaiten tuon tarpeen, olivathan juuri he suurin ponnistuksin hankkineet melko korkean ja merkittävän sivistystason ja koulunkäyntiin oleisesti liittyvät valmiudet ilman kulujen käymistä.

Mikään muu julkinen asia ei siis ole ollut Idänpään-Heikkilän sydäntä lähempänä kuin kansanopetuksen kehittäminen. Kun Vanajan pitäjän pitäjänkokous uskoi 25-vuotiaalle Idänpään-Heikkilälle ensimmäisen luottamustoimen, niin se valitsi hänet opetustarkoituksiin käytettävien varojen hoitokuntaan. Myös huoli kotipitäjän kansansivistyksen heikkoudesta on ensimmäisen hänen kynästään lähteneeksi todettavan sanomalehtikirjoituksen aihe 1853. Vanhuudessaan hän kerran mainitsee kansakoulun olleen hänen hellimpiä hoitolapsiaan ja sen edistymisen aina hänen todellinen ilonsa.

Useista Idänpään-Heikkilän aloitteista niiden vastustajat tekivät valituksia kuvernöörille ja Suomen senaatille yrittäen saada tehdyt päätökset kumotuiksi. Näissä toimissaan vastustajat eivät kuitenkaan onnistuneet. Ainoastaan esitysten toteutuminen näin viivästyi. Myöhemmin valtiopäiville osallistuneena hän puolusti lämpimästi köyhäinhoitolakiin otettavaksi määräyksen, joka takaisi kunnan hoitoon joutuneille lapsille kansakouluopetuksen saamisen.

Valtiopäivämies

Valtiopäivämiehen ura alkoi Juhana Idänpään-Heikkilän kohdalla melkoisen takkuillen. Tammikuun valiokuntaa valittaessa hän hävisi äänellä valituksi tulleelle Tyrväntöläiselle rusthollarille Matti Retulalle. Yhtä niukalla oli valituksi tuleminen kun valittiin valtiopäivien osanottajia vuosille 1863 – 1864 ja 1867. Vaalien suhteen kirjoitti Hämäläinen, että Juhana Heikkilä: »ei ainoastansa seudullansa, mutta yleiseen on voittanut kansan luottamuksen sekä taitonsa, rehellisyytensä, puhtautensa, että mahdikkaan ja helposti käsitettävän selvän puhe-lahjansa vuoksi. Emme tarvitse sanoakkaan, ettei anottumme J. H. olisi ollut läänistämme ensimmäinen menemään valtiopäiville: emme myös epäilekään, ettei hänen läsnäolonsa siellä olisi ollut sekä seutumme että koko isänmaan hyöty ja kunnia

Kun pidettiin vaalit vuoden 1872 valtiopäiviä varten, ei Idänpään-Heikkilän valitseminen kohdannut enää vakavaa vastustusta. Valituksi tultuaan hän oli edelleen miehuuden parhaissa voimissa ja valitsijoiden ja säätynsä jäsenten parissa melkoisen hyvin ja taitavaksi tunnettu ja tunnustettu. Sääty osoittikin hänelle harvinaisen suurta luottamusta valitsemalla hänet puhemiesneuvostoon, valitsijamieheksi ja talousvaliokuntaan sekä toimitusvaliokunnan varajäseneksi. Valtiopäivien kuluessa hänet valittiin säädyn pankintilintarkastajan ensimmäiseksi varamieheksi ja kahden tilapäisen valiokunnan jäseneksi. Valtiopäiväteoillaan Juhana Idänpään-Heikkilä puolestaan osoitti olleensa hänelle annetun luottamuksen.

Valtiopäivillä hänen puheenvuoronsa olivat aina lyhyitä ja asiallisia, mutta niille antoi useasti väriä hämäläinen suorasukaisuus ja sattuva sanonta. Vuosien 1872 ja 1877 ― 1878 valtiopäivillä hän yleensä aika yleisesti jo kohta istunnon ensimmäisissä puheenvuoroissa esitti kantansa, mihin sääty useimmiten pitemmittä puheitta yhtyi. Hämäläisenä hän oli tyytymätön turhiin puheenvuoroihin ja itäsuomalaiseen sanavuolauteen.

Valtiopäivätyössä Juhana Idänpään-Heikkilän mielenkiinto kohdistui takapajuisen maaseudun moniin korjausta ja uudistusta kaipaaviin kysymyksiin. Tätä osoittavat myös hänen anomusesityksensä, jotka koskivat pappiloiden rakentamista ja kunnossa pitoa, jahtivoudin viran lakkauttamista ja siten vapautuneiden varojen käyttämistä kätilöntoimien perustamiseen joka pitäjään sekä talonpoikia rasittavan hollikyytivelvollisuuden poistamista. Kuitenkin lähimpänä hänen ajatuksiaan ja sydäntään olivat kuitenkin suomen kieltä ja suomenkielistä sivistystä koskevat kysymykset, jotka olivatkin keskeisimpiä niillä valtiopäivillä, joilla hän oli mukana.

Vuoden 1882 valtiopäivät olivat Juhana Idänpään-Heikkilän viimeiset. Näillä valtiopäivillä hän ei osallistunut valiokunta- ym. työskentelyyn samalla intensiteetillä kuin edellisillä kerroilla.

Lähteet

Felix Seppälä: Juhana Idänpää-Heikkilä. In: Suomen talonpoikia Lallista Kyösti Kallioon. Helsinki 1952. s. 367–379.

Aiheesta muualla