Jokioisten kartano

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Jokioisten kartanon viljamakasiini kellotorneineen
Jokioisten kartano sijaitsee nykyisessä Jokioisten kunnassa Lounais-Hämeessä. 

Historia

Vuonna 1562 Ruotsin valtakunnan kuningas Eerik XIV antoi Klas Kristersson Hornille läänityksenä Jokioisten kartanon, Jokiläänin, silloisen Portaan pitäjän alueella. Hornin läänitysten pääosa oli muualla, eikä hän koskaan rakentanut aateliskartanoa Jokioisten alueelle. Jokioisista tuli kuitenkin rälssimaata eli maata, jonka verotulot annettiin ylimykselle palkkioksi tai korvaukseksi. Klaus Hornin kuoltua vuonna 1566 läänitykset siirtyivät hänen leskelleen, kunnes ne vuonna 1569 peruutettiin kruunulle. Vuonna 1571 Jokioinen siirtyi Klaus Flemingin vapaaherrakuntaan. Flemingin kuollessa epäsuosioon joutuneena vuonna 1597 läänitys palautettiin jälleen kruunulle. Vuonna 1602 Kaarle herttua luovutti alueen epämääräiseksi ajaksi Jesper Matinpoika Kruusille. Ensimmäisen aateliskartanon Jokioisiin rakensikin juuri Jesper Kruus vuoden 1618 tienoilla, vaikkei hän siinä itse koskaan asunutkaan.

1700-luvun alkupuolella kartanon alue jakaantui Kruusin suvun usean perijän kesken. Kartano päätyi taas yksiin käsiin, kun kapteeni Reinhold Johan Jägerhorn alkoi 1700-luvun puolivälissä ostella kartanon osuuksia niiden omistajilta. Jägerholm oli Somerolta, Kopilan kartanosta ja aviossa Hedvig von Willebrandin kanssa. Kartanon maaomaisuus on alusta lähtien ollut valtava, mutta sen suuruuden ajan katsotaan yleisesti alkaneen siitä, kun kapteeni osti kartanon itselleen. Tuolloin kartano oli pinta-alaltaan noin 32.000 hehtaaria. Heti omistuskautensa alussa Jägerhorn rakennutti hienoteräisen sahan kartanonsa maille. Tämä oli laatuaan ensimmäisiä Hämeen läänissä. Jo Kruusin perillisten aikana alkanut velkaantuminen kuitenkin paheni ja suoritustilaan joutunut kartano myytiin vuonna 1773. Ostajaksi tuli laamanni Gustaf Gottfried Reuterholm.

von Willebrandin aika

Reuterholmin puolesta isännyyttä Jokioisten kartanossa hoiti Ernst Gustav von Willebrand. Vuonna 1791 kartano joutui kokonaan von Willebrandin omistukseen Reuterholmin huonon taloudellisen tilanteen vuoksi. von Willebrand pani alulle kartanon uuden päärakennuksen rakennuttamisen 1794. Piirustukset tilattiin tukholmalaiselta arkkitehdilta C.C.Gjörvelliltä, mutta toteutunut asu on Tukholman kaupunginarkkitehti Erik Palmstedtin käsialaa. Kartanon uusklassista tyyliä edustavassa rapatussa tiilirakennuksessa on 30 huonetta. Jokioisten kunnan teollistamisen katsotaan alkaneen von Willebradin toimesta ja hänen aikanaan Jokioinen kasvoi yhdeksi Hämeen merkittävimmistä teollisuuspaikkakunnista. Hän uudenaikaisti kartanon sahatoiminnan sekä perusti 1790-luvun lopulla kartanoon tiilitehtaan, olutpanimon ja viinanpolttimon. Vuonna 1796 von Willebrand perusti kartanoon verkatehtaan. Yksinetoista Englannista hankittuine, vesivoimalla käytettävine koneineen laitos oli lajissaan maamme ensimmäinen. Vuonna 1804 von Willebrand perusti vielä rautaruukin. Tekstiiliteollisuuden loputtuakin rautaruukki jatkoi toimintaansa erikoistuen rautalankaan ja rautanauloihin. Teollisuuteen suuntautuneen toiminnan lisäksi von Willebrand kehitti voimakkaasti myös maatalouden ja karjanhoidon tuotantomenetelmiä. Edeltäjistään poiketen hän myös asui kartanossa. von Willebrand kuoli vuonna 1809 vasta 59 vuoden ikäisenä. Talon hoidosta ryhtyi vastamaan hänen leskensä Vendla, o.s. von Wright, joka hoiti kartanoa yli kymmenen vuoden ajan aina kuolemaansa saakka. Tämän jälkeen kartano myytiin yhteisesti von Willebrandin vävylle ja serkulle. Vuosina 1826-1861 Jokioisen omisti Josef Bremer.

Lähihistoriaa

Noin sadan vuoden aikana kartanon omistajat vaihtuivat usein ja suurten alueiden torpparien ja asukkaiden ongelmat kärjistyivät. Jokioinen siirtyi 1871 osakeyhtiölle, jonka suurin osakas vuosisadan vaihteessa oli von Willebrandin vävy, Johan Mannerheim, marsalkan nuorempi veli. Tyhjillään olleisiin verkatehtaan rakennuksiin perustettiin rautatehdas, jossa valmistettiin kankirautaa ja nauloja. Vuonna 1907 Mannerheim myi osake-enemmistön Suomen rikkaimmalle miehelle, liikemies Alfred Kordelinille. Hänet ja kartanon pehtori Paul Petterssonin ampuivat syksyllä 1917 ennen Suomen itsenäistymistä venäläisen sotilaat. Tämä tapahtuma tunnetaan Mommilan veriteot-nimisenä..Mommilan tapahtumien aikoihin Jokioisten kartanon pinta-ala oli vielä yli 32.000 hehtaaria.

Kordelinin kuoltua Jokioisten kartano siirtyi vuoden kuluttua Suomen valtion omistukseen. Tällöin ryhdyttiin toteuttamaan Lex Kallioksi nimetyn maareformin käytännön toimenpiteitä. Kartanosta lohkottiin 950 erikokoista itsenäistä ja omillaan toimeen tulevaa maatilaa. Maareformin aikana kartanon hoitokunnan johdossa oli senaattori E. Y. Pehkonen. Tämä toteutunut maareformi siirsi historian lehdille torpparien ja muiden kartanon alustalaisten hankaliksi toteaman yhteiskunnalliset ongelmat. Torppariaika oli siis päättynyt ja sen aikana oli koettu Jokioisten kartanonkin piirissä lukuisia kiistoja ja koettu monia vääryyksiä.

Nykyaika

Vuodesta 1971 kartanon alueella on toiminut Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, joka tehtävänsä mukaisesti käyttää kartanon edelleen laajoja resursseja toimintansa apuna. Useat Jokioisten kartanon rakennukset on mallikkaasti entisöity ja osittain saatettu uuteen käyttöön. Kartanon päärakennus oli aikoinaan Suomen suurimpia kivirakennuksia ja toimii nykyisin MTT:n hallintotilana. Nykyisen päärakennuksen ensimmäiset piirrustukset ovat von Willebrandin ajalta vuodelta 1794. Kaksikerroksinen päärakennus, jossa on matala satulakatto ja 13 ikkuna-akselia, kuuluu Suomen varhaisen uusklassismin hienoimpiin edustajiin. Kartanomiljöötä täydentävät komeat talousrakennukset. Erityisen huomion ansaitsee kartanon vijamakasiini, joka on säilynyt entisellään ja hyväkuntoisena. Tämä puusta rakennettu kolmikerroksinen talo on varustettu kellotornilla ja usein sitä luullaankin kirkoksi.Kivestä rakennetun tallin, jossa on kahdeksankulmainen torni ja sipulikupoli, rakennutti Johan Mannerheim 1800-luvun lopulla. Kartanon arkistoa säilytetään Hämeenlinnan maakunta-arkistossa, jossa se on tutkijoiden vapaasti käytettävissä.

Lähteet