Irwin Goodman

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Irwin Goodman eli Antti Yrjö Hammarberg, syntyi 14. syyskuuta 1943 Hämeenlinnassa ja kuoli 14. tammikuuta 1991 Haminassa. Hän oli suomalainen laulaja, esiintyvä taitelija ja säveltäjä. Hänen musiikillinen ja esityksellinen tyylisuuntansa oli vaihteleva, se liikkui pääsääntöisesti puoliakustisesta folk-musiikista sähköiseen rock-sävytteiseen musiikkiin.

Irwinin musiikista

Antti Hammarberg musisoi yhdessä lapsuudenystävänsä Vexi (Veikko) Salmen kanssa. Salmen sanojen mukaan taiteilija Irwin Goodmania ei olisi ollut ilman Vexiä, joka sanoitti Irwinin kappaleet, eikä Vexiä ilman Irwiniä, joka taas sävelsi Vexin teksteihin. Salmi keksi myös Antti Hammarbergille hänen taiteilijanimensä.

Irwinin ja Vexin yhteistyön tulosta alettiin kutsua irwinismiksi, jossa irvailtiin vallanpitäjiä ja jos ei nyt ihannoitu niin ainakin vannottiin reteemmän ja rentumman elämän nimeen.Siksi onkin selvää, että Irwin ei laulutyylissään tyydy minkään valtakunnan peruslauluun vaan se kallistuu enemmän ilmilaulun puolelle ja nimenomaan rentoon ja velttoon juoppolauluun.

Irwinin musiikki sai kuulijansa duunariväestä, koulua käymättömistä tai ammattikoulun käyneistä työtä tekevistä tai työttömistä miehistä, jotka olivat iältään 25–35-vuotiaita. Tätä joukkoa on yhdistänyt raskas ruumiillinen työ ja vastaavasti vapaa-ajan viettoon on kuulunut ajoittain reipas alkoholin käyttö.

Irwinin musiikissa piilee kiintoisa paradoksi: siinä on tukeva annos tyytymättömyyttä herrojen saamattomuuteen, mutta toisaalta mikäli irwiniläisessä ”antaa mennä” -hengessä päätettäisiin, asiat saattaisivat olla enemmältikin hunningolla.

Irwin Goodmanin menestyskappaleita

  • "En kerro kuinka jouduin naimisiin" (1965)
  • "Työmiehen lauantai" (1965)
  • "Kalteritango" (1966)
  • "Autolla kanarian saarille" (1966)
  • "Ei tippa tapa" (1966)
  • "Raha ratkaisee" (1966)
  • "Terveisiä Seutulasta" (1967)
  • "Ryysyranta" (1967)
  • "Kieltolaki" (1968)
  • "Reteesti vaan" (1968)
  • "Juhlavalssi" (1968)
  • "Kun ei rahat riitä" (1968)
  • "Meni rahahommat pieleen" (1970)
  • "St. Pauli ja Reeperbahn" (Syksyn Sävelen voittaja 1970)
  • "Tositarkoituksin" (1970)
  • "Poing poing poing" (Syksyn Sävelen voittaja 1971)
  • "Lievestuoreen Liisa" (1971)
  • "Vielä yhdet" (1972)
  • "Las Palmas" (1972)
  • "Oli simmarit, sammarit, kummarit ja pipo" (1972)
  • "Laulajan testamentti" (1972)
  • "Kohta taas on joulu" (1972)
  • "Vain elämää" (1973)
  • "Si Si Si" (1973)
  • "Viuhahdus" (1974)
  • "Haistakaa paska koko valtiovalta" (1976)
  • "Häirikkö" (1976)
  • "Rhodos" (1977)
  • "Manu vippaa muutama markk (1977)
  • "Silirimpsis" (1977)
  • "Tyttö tuli" (1978)
  • "Suruton nuoruusaika" (1978)
  • "Härmäläinen perusjuntti" (984)
  • "Terveisiä perseestä" (1984)
  • "Eletään vaan vaikka piruuttaan" (1984)
  • "Vanha juoppo" (1984)
  • "Sepalus auki" (Syksyn Sävelen lehdistöpalkinto 1985)
  • "Henkipatto" (1985)
  • "Rentun ruusu" (1988)
  • "Ostoskeskus ja krouvi" (1988)
  • "Viimeinen laulu" (1988)
  • "Mutakuono ja lakupelle" (1989)
  • "Ai ai ai kun nuori ois" (1990)
  • "Karjala takaisin" (1990)
  • "Riemu ja Ratto" (1990)

Kokoelmat

  • Viisi vuotta, vaan ei suotta 1965–1970 (1970)
  • Kolme vuotta ihan suotta 1962–1965 (1971)
  • Harvat ja valitut (1973)
  • Irwin Goodman Story (1977)
  • Parhaat päältä (1978)
  • Irwin niin kuin haluat (1978)
  • Unohtumattomat (1979)
  • Reteesti (1983)
  • 28 reteintä (1987)
  • Rentun rallit (1988)
  • 16 reteintä (1988)
  • Irwinin parhaat (1989)
  • Viimeiset laulut (1991)
  • Laulajan testamentti (1991)
  • 2 alkuperäistä Reteesti vaan / St. Pauli ja Reeperbahn (1991)
  • 2 alkuperäistä Irwinismi / Ei tippa tapa (1991)
  • Irwin Goodman (1992)
  • Toivotut (1992)
  • Irwin 50 vuotta Remix (1993)
  • Irwin 1943–1991 (1994)
  • 20 suosikkia – Ryysyranta (1995)
  • 20 suosikkia – Vain elämää (1996)
  • 20 suosikkia – Rentun ruusu (1997)
  • 20 suosikkia – Laulajan testamentti (1998)
  • 20 suosikkia – Salainen agentti (1999)
  • Rentun Ruusut, 4 CD:n boksi ja 2 CD:n tupla (2000)
  • Erikoiset (2001)
  • Kellarissa, lavalla ja studiossa (2003)
  • Nostalgia (2005)
  • Tähtisarja – 30 suosikkia (2006)

Elokuvat

  • Topralli (1966)
  • Vapaa duunari Ville-Kalle (1984)
  • Rentun Ruusu (2001)

Kirjallisuutta

Lisätietoja

Punaportin blues Virtuaalipolku.fi -palvelussa

Kohi, Hanna 1992: Lauluäänen ydin. Musiikin suunta 3.