Hyömäen kartanon 100 vuotta 1875-1960

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Hyömäen kartanon 100 vuotta 1875-1960 Heikki ja Gustaava Hyömäen ja heidän poikansa Viljon ja Laura Mäkisen aikana

Hyömäen kartanon päärakennus. Kuva: Kirsti Saarinen (o.s. Mäkinen)

Teksti: Marjatta Tuomisto 2012.
Puhe on pidetty vuonna 2012 Alvettulan seuratalolla, suvun kesätapaamisen yhteydessä.

Esittely

On mukavaa, että sain kutsun tulla kertomaan teille Hyömäen kartanosta. Tämä lähes 100 vuoden jakso pitää sisällään ajan, jolloin Hyömäen kartanoa isännöivät Heikki ja Gustaava Hyömäki ja heidän jälkeensä edellisten poika Viljo ja hänen vaimonsa Laura Mäkinen.

Tehtäväni on ollut haastava ja samalla kiinnostava. Haastavaksi sen teki henkilökuvien elävöittäminen uusien lähdetietojen valossa. Tähän asti tietoni olivat perustuneet pelkästään kuulemiini muistitietoihin Viljosta ja Laurasta, kun taas Heikin ja Gustaavan aika oli jäänyt minulle lähes vieraaksi. Kiinnostavaksi aiheen teki myös kaukainen sukulaisuus, sillä meillä on Hauhon Wuolijoella ollut 1700-luvulla yhteisiä esivanhempia, siis aikana jolloin Wuolijokea hallitsivat ns. vanhat suvut (ei siis Hella ja Sulo Wuolijoki).

Pyrin parhaani mukaan luomaan teille mielikuvia Hyömäen kartanon isännistä ja emännistä ja toisaalta siitä ajasta, jolloin maailmassa tapahtui suuria muutoksia, jotka vaikuttivat koko kylään ja ennen kaikkea kartanon elämään.

Lähteinä olen käyttänyt mm. Hyömäen kylästä tehtyjä Turun yliopiston kylätutkimuksia ja muuta kirjallisuutta. Lisäksi olen haastatellut kylässä ennen asuneita henkilöitä ja myös kartanon omaa väkeä, eli nyt jo edesmennyttä kartanon tytärtä Kirsti Saarista. Luodessani mielikuvia teille Heikistä ja Gustaavasta, ovat suurena apuna olleet vanhat sanomalehdet, jotka löytyvät digitoituina Kansalliskirjaston sivuilta.

En paneudu kylän taloihin, sillä siihen kerrontaan ei riittäisi ikä eikä terveys eikä teidän kuulijoiden mielenkiinto. Hyömäen kylässä oli noin parikymmentä taloa ajanjaksona, josta kerron, ja talollisten lisäksi kylässä asui mäkitupalaisia ja itsellisiä vähintään saman verran, jos ei enemmänkin. Mäkitupalaiset olivat talojen alustalaisia, joilla kaikilla ei ollut omaa asuntoa, vaan asunnon omisti talo, johon he tekivät työpäiviä maksaakseen näin vuokransa. Itsellisistä joku saattoi omistaa tupansa, irtolaiset taas asuivat toisten nurkissa.

Kylän historiasta lyhyesti

Tutkimusten mukaan Hyömäki on hyvin vanha asutuspaikka. Siitä kertovat rauniohaudat, uhrikivet ja löydöt, joita on maanmuokkausten ja kaivausten yhteydessä löytynyt. Alvettulan ja myös Lyömäen kalmistot ja kuppikivet ajoittuvat aikaan, jota elettiin yli 1500 vuotta sitten, joten asutusta on todistettavasti alueella ollut jo silloin. Ensimmäisiä taloja ja ihmisiä mainitaan nimeltä Hyömäkeä koskevissa asiakirjoissa jo 1300–1400-lukujen vaihteessa.

Hyömäen kylä on käsittänyt kaksi eri kylänosaa, ylikylän ja alikylän. Ylikylä eli Nurmikylä sijaitsi pohjoispuolella Alvettulan puoleisessa päässä. Alikylä taas tarkoitti sitä kylänosaa, jossa oli myös kartano, joskin kartano sijaitsee ryhmäkylästä hieman sivummalla. Hyömäkeä on tutkittu poikkeuksellisen tarkkaan eri aikakausilta, joten jos asia teitä enemmälti kiinnostaa, niin ei muuta kuin historiankirjat esiin ja tutkimusmatkalle. Vakuutan, että se on antoisaa ja kiinnostavaa ja jopa yllättävää.

Heikki ja Gustaava Hyömäen aika 1875–1915 (n. 40 vuotta)

Hämeenlinnalainen piirieläinlääkäri Granlund oli omistanut Hyömäen kartanoa edelliset parikymmentä vuotta ja sitä ennen Kreamerin sotilassuku parinsadan vuoden ajan. Miksi nuoripari valitsi juuri Hyömäen kylän ja sieltä kartanon? Ehkä juuri siksi, että kartano oli Hämeenlinnan läheisyydessä, hyvin hoidettu ja päärakennus oli hyvässä kunnossa. Päärakennuksen arvellaan rakennetun 1700–1800-luvun vaihteessa. Kartanoon kuului peltoja ja metsää sekä upea puutarha, jossa kasvoi harvinaisia puita ja pensaita. Kukkaistutukset olivat vailla vertaa, olivathan puutarhaa hoitaneet edellisten omistajien aikana varta vasten hankitut puutarhurit. Hyötypuutarhassa kasvoi paljon satoisia hedelmäpuita aina talvisotatalveen (1940) asti, jolloin pakkanen teki lähes täydellisen tuhon kartanon puutarhassa.

Kartanokauppa

Heikki ja Gustaava tekivät Granlundin kanssa kartanokaupat 100 000 markasta (332 483 € ). No, mitä sillä sitten sai? Sillä sai ison osan Hyömäen kylää, sillä kartanoon oli ostettu mitä ilmeisimmin Granlundin aikana useita taloja, myös lähestulkoon koko Torala. Heikki Hyömäki osti lopunkin Toralaa, minkä jälkeen kartanon hallintaan kuului jo yli 500 hehtaaria maata sisältäen monta monituista kylän taloa alustalaisineen mm. Vähä-Kourulan, Kirppusen, Kuudenneksen ja Kompelin. Nämä kaikki olivat kylän vanhoja taloja. Kirppusen tilalla on oma historiansa, sillä talo oli yksi niistä, jotka siirrettiin Metsäkylään uusjaossa. Aikaisemmin se sijaitsi ns. pääkylässä Kommelin ja Simolan lähettyvillä. Hauhon kunta osti myöhemmin tilan, ja sen maille rakennettiin Hyömäen kansakoulu.

Nuorenparin muuttaessa lapsineen Luopioisista kartanoon vuonna 1875 Heikki oli kolmissakymmenissä ja Gustaava muutamaa vuotta nuorempi. Heidän mukanaan muutti myös talon kasvatti, tallimestari Jussi Saarinen ja sukulaistyttö Henrikka, joka oli kartanossa piikana kunnes avioitui Kompeliin. Mukanaan pariskunta toi Nissilän mukaan myös pari torpparia, toisen Ryykimaahan ja toisen Niemelään.

Ennen kuin Viljosta tuli isäntä kartanoon, sen omistamat maa- ja metsäomistukset olivat pienentyneet huomattavasti. Ai miksi? Siksi, että Heikin aikana ei pelattu pörssissä, vaan tapana oli tehdä talo - ja maakauppoja. Taloja ja maata ostettiin ja myytiin tiheään tahtiin. Jos rahaa oli, sitä ei pantu sukanvarteen eikä myöhemmin pankkiinkaan, vaan se yleensä sijoitettiin ostamalla maata ja taloja. Jos tarvittiin käteistä rahaa, niin talo maineen ja karjoineen myytiin yleensä huutokaupalla. Näin tehtiin myös kartanossa Heikin aikana. Niin sanottuja sijoitustaloja hoitivat yleensä lampuodit eli vuokraviljelijät omistajan asuessa muualla. Lehtitiedoista ilmenee ainakin pari Heikin kauppaa, esim. pälkäneläisen Kuulialan talon hän oli ostanut 74 000 markalla (278 160 €) vuonna 1891. Toinen hänen omistamansa talo on ollut Hannulan talo Pälkäneen Sappeesta. Tästä talosta hän luopui vuonna 1883.

Heikin ja Gustaavan aikana kartanon voi sanoa eläneen viimeisiä kukoistuksensa vuosia. Vain ne kartanot Hämeessä ja muuallakin pärjäsivät, joilla oli paljon metsää, sillä sitä saattoi myydä huonon ajan koittaessa. Hyömäki oli kuitenkin asuinalueena sikäli kehno, samoin kuin Alvettula ja Matkantaustakin, että metsää oli taloissa vähän. Niin sanotuilla kylän isoilla taloilla sitä oli yleensä vain alle sata hehtaaria.

Suuren loven metsiin oli tehnyt kaskeaminen (peltojen raivaus). Varmasti metsien vähyyteen vaikutti myös 1700-luvun lopulla kylässä riehunut tulipalo, joka oli tuhonnut kylästä monta taloa. Lehtitieto kertoi, että kaikkiaan 60 hirsirakennusta olisi tuhoutunut ja samassa rytäkässä oli palanut myös kartanon iso hirsinen navetta.

Toisen kerran tuli koetteli kartanoa Heikin aikana vuonna 1893, jolloin paloivat iso kaksoisriihi ja heinälato, jonka mukana meni heiniä 2000 leiviskää eli 170 000 kg. Riihessä tuhoutui mm. suviviljan ahdos ja paljon maatyökaluja, jopa hevoskierrolla toimiva puimakone. Lehti kertoi vielä, että rakennukset olivat vakuuttamattomat, mutta ”vilja ja koneet oli vakuutettu alhaisesta arvosta”.

Millaisia ihmisiä Heikki ja Gustaava olivat?

Heikki Hyömäki oli viimeisen päälle karjanjalostaja, eikä tämä harrastus liittynyt pelkästään hevosiin, lampaisiin, lehmiin, sonneihin ja vasikoihin, vaan hän kuskasi näyttelyihin vuosikymmenestä toiseen myös siipikarjaa, ja palkintoja sateli. Nykymittapuulla rahapalkinnot olivat pieniä, 20 tai 30 markkaa, joskus kympinkin, joten palkintorahoilla ei varmaankaan ollut hänelle mitään merkitystä. (10 mk vastasi 38 euroa.)

En tiedä, harrastaako joku teistä harrastaa raveja, mutta jos ne jotakuta teistä kiehtovat, niin siitä saatte syyttää tai kiittää Heikiltä perimiänne geenejä. Suomenmaa-kirjassa v. 1922 mainitaan Heikin poika Kalle Mäkinen, joka oli Lautsian kartanon silloinen isäntä. Myös hänellä oli kirjan mukaan merkittävää karjan- ja hevostenkasvatusta. Lehdistä oli mukava koota niiden hevosten nimiä, joilla Heikki oli kilpaillut tai ollut näyttelyssä voittamassa palkintoja. Oli raudikko Kiho, jolla Heikki kilpaili Porvoossa jäärata-ajoissa ja tamma raudikko Suima-Huima, joka voitti myöskin kilpa-ajot. Samalla reissulla Heikki pisti humman rahoiksi ja sai siitä 850 markka, mikä ei ollut hevosesta vähän. Kartanon Sulo-heppa myytiin 1000 markasta (n. 4500 €) Längelmäelle Yrjölän kartanoon. Lehdissä mainittiin vielä nimeltä useita hevosia, joita olivat mm. Pikku, Polle ja Vilho. Yhdellä hevosella oli arvoituksellinen nimi: Vihollinen.

Reissaamisesta ja yöpymisistä näyttelyjen yhteydessä oli varmasti kuluja enemmän kuin tuloja konsanaan, mutta se kunnia ja maine… sitä sateli. Onhan selvää, että jos karjaa myytiin, niin siitä sai paremman hinnan kuin tavallisesta kantturasta tai tunkiokanasta. Jopa eräässä huutokauppailmoituksessa, jossa Heikki Hyömäki myy omistamaansa taloa, on myytävän karjan kohdalla erikseen maininta siitä, että karja on ”Hyömäen kartanossa kasvatettu”.

Vanhoja lehtiä selatessani huomasin, että Heikki reissatessaan lähes aina yöpyi hämeenlinnalaisessa Larssonin hotellissa. Näin sivumennen mainiten sen omistaja Gustaf Larsson oli Larin-Kyöstin isä. Siellä hän yöpyi myös silloin, kun haki nuoren ja sairaan poikansa Aleksin Haminasta kotiin. Mukana oli silloin myös Lopella asuva poika Juho ja hänen vaimonsa. Vain muutama kuukausi tämän jälkeen nuori kadetti kuoli. Silloin elettiin vuotta 1897.

Heikillä oli monella sektorilla luottamustoimia, hänet oli valittu mm. kuntakokoukseen ja vaivaishoitolan johtokuntaan nimikkeellä ”kunnallislautakunnan ja vaivaishoitohallituksen yhteinen esimies.” Hänet valittiin myös valtiopäivämiehen valitsijamieheksi vuonna 1890. Hän toimi myös lukuisissa maatalousnäyttelyissä tuomarina ja järjestäjänä ja oli yksi Wäinölän meijerin perustajista vuonna 1894. Silloin kun koulutaloa puuhattiin Alvettulaan, Heikki kuului rakennustoimikuntaan. Tässä on vain muutama lehdestä poimittu luottamustoimi, jossa hän oli mukana.

Jo Heikin isännyyden aikana 1905 kartanon alustalaiset lähettivät kirjeen senaatille ehdottaen, että valtio ostaisi heille maata kartanosta. Aloite kulki nimellä ”Maata tilattomille”. Aloitteen alkuunpanija oli Hyömäessä Oskari Karlsson, myöh. Kuusela. Asia käsiteltiin senaatissa, mutta sitä ei hyväksytty kartanon asettaman liian korkean hinnan takia.

Heikin vaimo Gustaava

Entä sitten Gustaava? Hän hoiti kartanoa emännän ottein ja osallistui aktiivisesti maailman menoon. Hänen nimensä löytyy Alexandra Gripenbergin laatimasta adressista, joka oli osoitettu ”Suomen naisille”. Allekirjoittaneet paheksuivat väkivaltaa, joka ilmeni veljesvihan muodossa. Gustaava oli mukana järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumia ja tanssiaisarpajaisia sekä toimi palkintotuomarina maatalousnäyttelyissä silloin, kun arvosteltiin voita ja juustoja.

Olen vanhasta sanomalehdestä kirjoittanut nykykirjaimilla erään tanssiaistarinan vuodelta 1880. Tanssiaisissa järjestettyjen arpajaisten tuotolla ostettiin Hauhon kirkkoon hopeiset kynttilänjalat. Kirkkoreissulla Hyömäen kartanon miehet istuivat suurella käytävällä, ovesta mentäessä oikealla viidennellä penkkirivillä ja naiset vasemmalla seitsemännellä rivillä. Kartanon lampuodit ja alustalaiset istuivat ihan muualla, sillä penkit oli jaettu säädyn mukaan. Kun menette seuraavan kerran kirkkoon, niin katsokaa, ovatko siellä vielä esillä juuri ne kynttilänjalat, jotka on hankittu Gustaavan järjestämien arpajaistanssiaisten tuotoilla.

Vanhasta lehdestä löytyi myös erittäin kiintoisa artikkeli siitä, kuinka Gustaava oli saanut eräältä professorilta Siperian-matkan tuliaisena yhden punaisen perunan, huomatkaa vain yhden. Näitä perunoita tämä kyseinen professori toi Suomeen kokonaista kahdeksan kappaletta tarkoituksenaan antaa ne kaikki eri lääneihin. Gustaava kylvi perunan ja se osoittautui varsin satoisaksi ja pakkasen kestäväksi, niinpä jo neljän vuoden kuluttua perunoita oli tullut niin suuri määrä, lehden mukaan yli 40 tynnyriä (1 tynnyri = 30 kappaa), että perunoista riitti kylälle moneen taloon siemenperunaa.

Olen yrittänyt selvittää perunan alkuperää ja nimeä kysymällä sitä eri lähteistä. Hauskin vastaus mitä sain, tuli ”Kysy kirjastohoitajalta” -palstalta, sieltä nimittäin vastattiin että peruna oli ollut mahdollisesti ROSAMUNDA! Olikohan, ajattelin, Rosamunda on aika uusi uuniperunalajike. Meillä Kuuselassa oli melkoisen varmasti samaa perunaa, olimmehan me paljon tekemisissä kartanon kanssa jo Gustaavan ajoista alkaen. Mummoni sanoi perunaa ruusulehdeksi, lehti oli kapeahko ja ryppyinen ja peruna kukki ruusunpunaisella kukalla. Kukinnan jälkeen siihen tuli paljon vihreitä mollukoita, joita me kakarat sitten perunapellolla risunpäässä kilpaa heiteltiin. Perunasta tuli erinomainen limppu ja siitä tehty ”pernamokko” oli maailman parasta

1900-luvun alkupuoli

Olen aina sanonut, että talon vauraus on suoraan verrannollinen alustalaisten hyvinvointiin, ja kartanossa se piti täydellisesti paikkansa. Kaikilla oli hyvä olla. Kartano kukoisti, maasta tuli elanto ja alustalaiset tekivät ahkerasti töitä. Asiat olivat siis hyvin. Jos silloin joku ”ennustajaeukko” olisi sanonut Heikille ja Gustaavalle, että maailma on muuttumassa, hänelle olisi naurettu, mutta näin kuitenkin oli tapahtuva.

Jos vertasi alustalaisten vaihtuvuutta vaikkapa Granlundin aikaan, jolloin piiat ja rengit vaihtuivat lähes vuosittain, niin se oli aivan eri luokkaa. Todennäköisesti Heikki oli rakennuttanut ns. ”Kasarmin” tullessaan kartanoon. Kasarmiin tuli neljän perheen asunnot, ja siellä asui myös Saaris-Jussi, kartanon kasvatti vaimonsa ja lastensa kanssa. Tämä rakennus purettiin 1920-luvulla, ja muistona siitä on vain tie, joka nimettiin Kasarmintieksi. Tämä tie alkoi Hyömäenportilta Turtomäeltä ja se toi suoraan kartanoon.

Gustaavan aikana perinteitä kunnioitettiin ja vanhoja tapoja pidettiin kunniassa. Tapa jatkui vielä Lauran aikanakin. Yksi vanha tapa, jota tiedän kartanossa toteutetun, olivat piialle järjestetyt häät. Enoni Matti Kuusela rakastui kartanon sisäpiikaan Elleniin, joka oli kartanossa pidetty ja erityisesti hän oli Lauran mieleinen. Kuulopuheiden mukaan hän oli hyvä leipuri, laittoi hyvää ruokaa ja oli iloinen ja ahkera. Laura järjesti kartanossa nuorelle parille hienot häät, joissa myös itse sain olla mukana. Tästä tilaisuudesta on muistona valokuva, jossa hääpari ja vieraat ovat asettuneet kartanon pihamaalle pylväikön eteen.

Heikki kuoli heinäaikaan kesällä 1911, ja Gustaava eli vain neljä vuotta hänen jälkeensä.

Viljon, Heikki Hyömäen pojan ja Lauran aika 1911–1960 (Viljo 32 v, Laura 17 v.)

Aika oli muuttumassa. Kukaan ei silloin voinut arvata tai ennustaa, mitä tulisi tapahtumaan Viljon ja Lauran isännyyden aikana. Isännyys kartanossa siirtyi virallisesti Viljolle 1911 Heikki-isän kuoleman jälkeen. Uskon kuitenkin, että Gustaava hoiti isännyyttä aina kuolemaansa asti, näin yleensä tapana oli aina ollut. Jo paljon aiemmin Viljo oli vetänyt isänsä saappaat jalkaansa, sillä hän oli lehtitietojen mukaan usein järjestämässä maatalousnäyttelyitä veljensä Kallen kanssa. Maatalouskoulun opinnot Kurkijoella oli suoritettu vuosina 1906–1908. Maailma alkoi liikehtiä, ja se näkyi myös Hauholla.

Kapina

Vuonna 1918 alkoi kansalaissota, kapina, niin kuin Hauholla sanotaan. Viljo oli ollut silloin isäntänä ainoastaan seitsemän vuotta. Vuosi ja vielä seuraavakin oli kartanossa surun vuosi. Lopelta tuli murskaava tieto, joka kosketti koko perhettä ja muitakin sukulaisia. Viljon veli Janne oli murhattu ampumalla kotonaan Uotilassa oman työpöytänsä ääreen. Asialla olivat olleet punaiset. Vielä suurempi henkilökohtainen suru asettui taloon, kun Lauran ja Viljon poika Pekka kuoli ollessaan vain vuoden ikäinen. Vuosi kapinan jälkeen kuoli tytär Kerttu nelivuotiaana.

Huolta ja surua lisäsivät alustalaiset. Kartanossa ns. talon alla asui silloin nelisenkymmentä yli 16-vuotiasta henkirahaa maksavaa henkilöä ja heidän lisäkseen oli lapsia yli parikymmentä. Tästä väestä löytyivät kartanon rengit, piiat, mäkitupalaiset ja torpparit, kaikki henkilöitä, jotka osallistuivat talon töihin ja jotka saivat työtä vastaan elantonsa kartanosta. Hyömäestä liittyi punaisiin monta poikaa ja miestä, osa pakeni metsiin pakkovärvääjiä, niin myös minun vaarini ja moni muukin nuorimies. Kylän taloista takavarikoitiin silloin viljaa, niin myös kartanosta, vain siemenviljaa jätettiin, tosin sitäkin niukasti. Suutari Kallioisen Hilma-tytär muisteli kapina-aikaa eräässä tekemässäni haastattelussa. Hänen suutari-isänsä meni talollisten pyynnöstä pyytämään itselleen takavarikoitua viljaa saadakseen kylvää sitä maahan tulevana keväänä. Hän saikin viljaa takaisin, ja kaikki mitä hän sai, hän luovutti takaisin taloihin, ja näin saatiin seuraavana keväänä lisää jyviä peltoon pantavaksi.

Takavarikot kartanosta

Kartanosta takavarikoitiin myös korut. Kirsti Saarinen muisti kuulleensa kertomuksia siitä, kuinka Laura oli raskain askelin noussut yläkertaan hakemaan Viljon hänelle ostamat korut. Ainoastaan yhden korun hän oli onnistunut piilottamaan, ja tämä koru on ainoa, joka hänelle jäi muistoksi tapahtumasta.

Lehtitieto kertoi kuinka kapinavuonna Hyömäen kartanon tallista vietiin hevonen. Tästä varkaudesta Viljo ilmoitti myös paikallisessa lehdessä, ja hän oli käväissyt asian tiimoilta myös kylässä asuvan ennustajan ”Sattulan mamman” puheilla. Tuskin hän uskoi ennustuksiin, oletan, että hän tiesi saavansa mammalta tietoja ja sanan kulkevan siitä, että hevosesta saa löytöpalkkion. Mamma oli katsonut kahvinporoista ja sanonut, että piakkoin tulee kirjallinen tieto, ja siitä saat tietää mistä hevonen löytyy… Ja löytyihän se juuri niin kuin mamma oli ennustanut. Sanomalehdestä nimittäin löytyi ilmoitus, että hevonen on löytynyt ja sen saa periä tuntomerkkejä vastaan. Siitä ei ole tietoa, kuka lopulta nosti Viljon lupaaman 200 markan löytöpalkkion.

Kapinan loppukahinoissa punaisten jo poistuttua Alvettulasta ruotsalaisia valkoisia tuli Vehmasvuoren kautta Hyömäkeen. Metsässä piileskelleet pojat olivat palanneet jo koteihinsa, mutta kuulustelulta he eivät välttyneet. Muistitieto kertoo, että kartanon Laura-rouva oli toiminut silloin poikien tulkkina.

Tarina kertoo, että kirkolta olisi ammuttu tykillä Hyömäen kylää ja yksi kuula olisi osunut erään vanhan pariskunnan pirtin kulmaan. Talo oli tärähtänyt niin voimallisesti, että muorin helmat olivat hulmahtaneet, sänky hypähtänyt ilmaan ja rukki yhdestä laakista siirtynyt peräseinälle. Onneksi pariskunta säilyi hengissä, mutta varmaan isännälläkin oli jälkeenpäin parta tutissut.

Kapinan jälkeen

Kapinan päättyessä kohtasi kartanoa jälleen uusia vastoinkäymisiä. Alustalaisista tuomittiin linnaan monta miestä ja poikaa, osa taas oli kaatunut tai murhattu. Kylvöt olivat edessä ja työväkeä ei siis näin ollen ollut. Kartanossa ei ollut maatalouskoneita kuin nimeksi, kun muistamme vielä että riihen tulipalo tuhosi vuosisadan lopussa puimakoneet ja paljon muita työkaluja. Tehtiin mitä voitiin, mutta työmiehiä ei mikään korvannut. Oletan, että jo tässä vaiheessa peltoja annettiin muiden viljelykseen, koska muuten pellot olisivat jääneet kokonaan viljelemättä.

Samana vuonna 1918 tuli voimaan laki vuokra-alueiden omaksi lunastamisen mahdollisuudesta. Tämän lain nojalla kartanosta erotettiin 17 lohko- ja palstatilaa, joista viisi oli torppaa. Korvaus omaksi lunastetuista palstoista oli pieni, esim. vaarini vaari maksoi Kuuselasta Toralaan parisataa markkaa (53 €). Torpasta sai vähän enemmän. Nyt ei mökkiläisellä ollut enää työvelvollisuutta, joka aiemmin tuli mm. mökin vuokrasta. Ainoastaan lehmän laiduntamisesta talon mailla tehtiin edelleen ns. päiviä, samoin talviheinistä, tai jos esim. viljeli talon mailla perunaa. Nyt tehtiin työtä palkan edestä, mikä oli kartanon kannalta uusi tilanne. Vuonna 1931 painettu maatilakirja kertoo, että maanlunastusten jälkeen kartanon alue käsitti 226 hehtaaria, josta puistoa ja puutarhaa oli yksi hehtaari ja metsää 194 hehtaaria. Kirjasta selviää myös, että kotieläimiä ei enää silloin kartanossa ollut ja pellot oli vuokrattu vieraille. (Suomen maatilat II. Hämeen lääni, 1931.)

Miten kyläläiset muistavat Viljon

Hekin Akun pirtin siirto

Nyt jo edesmennyt Aune Hägg muisteli, kuinka heidän kartanon maista lohkaistua mökkiään oltiin siirtämässä Metsäkylään 1930-luvulla. Riita asiasta oli ollut ankara, ja Viljo oli mennyt kartanosta sanomaan, että jos Hekin Akun pirtti siirretään Mettäkylään, niin silloin siirretään Feeliksin (Simolan) kanala Sorrattiin (vanhan torpan paikka Metsäkylässä), ja näin Akun pirtti sai jäädä paikalleen.

Aune muisteli Viljoa ja sanoi että ”siinä oli reilu isäntä”. Hän oli kerran taas tehnyt kartanoon töitä vaikka oli ”likkanen”, vähän toisella kymmenellä. Viljo oli maksanut hänelle palkan, mutta seuraavana päivänä Viljo oli tullut takaisin ”Hekille” ja sanonut, että hän taisi laskea eilen palkan väärin ja pistänyt lisää rahaa Aunen nyrkkiin.

Kartanossa oli aina tuoretta kalaa…

Vaarini Ilmari Kuusela piti kartanon kalaruuassa. Vaari oli kalastaja, ja hän kävi aikansa viemässä kartanoon kalaa, yleensä kuhaa, jota Hauhonselältä nousi mukavasti. Lopulta hän antoi pestin pojalleen Matille, koska kalanvientireissu venyi aina pitkälle iltapäivään. Viljo oli Matin mukaan puheliasta sorttia, ja ensin juttua oli riittänyt kartanossa, mutta ei se siihen loppunut. Viljo lähti vielä saatolle ja puhetta piisasi aina portille asti, ja siinäkin piti keskustella vielä pitkä tovi.

Talvi- ja jatkosota 1939–44

Alkoi talvisota. Jälleen työmiehet vietiin kylästä, ja monta miestä ja poikaa jäi sille tielleen. Sinne jäi myös Lauran ja Viljon poika Matti. Kirsti Saarinen muisteli, kuinka Matin kaatuminen oli murtanut isä Viljon. Viljo oli syyttänyt itseään siitä, että hän oli päästänyt Matin sotaan. Sitä voi tietysti kysyä, olisiko kielto edes auttanut. Lopulta Viljo kuitenkin oli suostunut, sillä Alvettulasta kotoisin oleva suojeluskuntalainen Kalliokoski oli käynyt monesti kartanossa häntä painostamassa ja muistuttamassa velvollisuudesta isänmaata kohtaan. Syyllisyys oli Viljolle niin raskas, että hän ei pystynyt lähtemään Matin hautajaisiin, vaan Viljo ja Laura olivat yhdessä istuneet kotona ikkunan ääressä hautajaisten ajan muun väen ollessa kirkolla. Lähipuuhun oli lentänyt kyyhkynen ja se oli katsonut ikkunaan päin. Molemmat, niin isä kun äitikin, olivat varmoja siitä, että lintu oli heidän Mattinsa, joka kävi näin jättämässä heille jäähyväiset. Viljo kuoli ennen kun sota loppui vuonna 1943. Kartanon emäntä Laura jakoi jo eläessään loput kartanon maat lastensa kesken. Laura kuoli elokuussa 1960.

Sodan jälkeen

Kartanon alue kutistui jälleen sodan jälkeen, koska peltoja ei ollut viljelyksessä. Kartanon maiden katsottiin siksi olevan alueita, joista voisi myydä maata siirtokarjalaisille sekä sodassa olleiden miesten perheille. Kartanon alue pieneni nyt yhdeksän lohkotilan verran.

Luostari kylässä

Siirtolaisista puheen ollen kerrotaan, kuinka karjalaisrouva käveli tietä pitkin ja häntä vastaan asteli kylän erikoisuus ”Hekin Aku”. He ohittivat toisensa ja molemmat tervehtivät, niin kun maalla tapana oli, mutta vähän edettyään kumpikin oli katsonut taakseen ihmettelevä ilme naamallaan. Tämä Aku oli lähes kaksimetrinen ja riski. Mustan tukkansa hän leikkautti vain silloin, kun kävi pojallaan Valkealassa, ja siellä hän kävi harvoin. Nytkin hänellä oli ollut hartioille asti roikkuva tukka ja parta oli ajeltu ties koska. Asuna oli pitkä pomppa vyötäisiltä narulla köytettynä ja pussihousut, jotka vilahtivat hänen ottaessaan pitkiä askeleita. Jalassa Akulla oli pitkävartiset kumiteräsaappaat ja päässä Aune-tyttären tekemä kahdesta villapaidasta koottu päähine, joka muistutti enemmän isoa pannumyssyä kuin päähinettä. Tämä myssy oli Akulle niin rakas, että hän taisi nukkuakin se päässään. Karjalaisrouva oli kiiruhtanut kotiinsa ja sanonut iloisena miehelleen, että tässä kylässä täytyy olla luostari, koska hän näki juuri kylätietä pitkin kävelevän munkin.

Vähetyn muori

Yksi kylän taloista oli Vähetty nimeltään. Siellä asui myös pyöräilevä muori, jonka jokainen kyläläinen tunsi. Kun muori oli pyörän päällä, oli parasta väistää. Hän ei osannut jarruttaa, vaan hänen tapansa oli hypätä pyörän päältä pois silloin kun piti pysähtyä… Jos siis ehti. Aina hän ei ehtinyt. Kerran hän taas meni Metsäkulmalla Kaivolaan, ja sinne menevä tie oli alamäkeä. Talon ovet olivat auki pirttiin asti, ja sinne sukelsi muori ja pyörä yhtä soittoa. Muori oli hätääntyneenä huutanut, että ”Herra Jumala, kuka minä olen ja mistä minä oikein tulen”. Kerran taas muori oli kaatunut Högliinin pirtin tykönä kaahatessaan Turtomäkeä alas. Pyörä oli mennyt vinksalleen, ja sisäkumi oli pulpahtanut ulos. Muori hätääntyi ja huusi apua, hän luuli että häneltä itseltään oli tulleet suolet ulos, kun sisäkumi oli hänen sylissään.

Lopuksi

Olette saaneet elää kertomukseni mukana lähes sata vuotta kartanon elämää, se on ollut suurten muutosten aikaa. Jokainen sukupolvi elää elämäänsä parhaansa mukaan sopeutuen, mutta kenellekään en toivoisi samaa kohtaloa kun Viljolle ja Lauralle. Viljo oli isäntänä kolmekymmentä vuotta, ja se aika sisälsi kolme sotaa, yhden sodan kymmentä isäntävuotta kohden. Hän näki myös isänsä jättämän perinnön hupenemisen voimatta maailman muutokselle itse mitään. Viljolla ja Lauralla oli oman perheen lisäksi perinteet ja velvollisuudet kantaa huolta myös alustalaisistaan. Tästä kertoi se, että kartanon alustalaisten mökkien ja torppien lunastus sujui ilman pienintäkään kitkaa.

Toivoisin teidän muistavan ja myös kertovan jälkipolvillenne, että Hyömäki ei olisi Hyömäki ilman Heikkiä, Gustaavaa, Viljoa ja Lauraa. Olkaa ylpeitä heistä jokaisesta. Vaalikaa sukunne perinnettä, sillä kaikki te olette osa Hyömäkeä ja siellä ovat teidän juurenne. Juuret eivät ole maassa eivätkä tavarassa, vaan se on sitä, että tuntee kuuluvansa johonkin.

Lähteet

Hauhon seurakunnan hautamuistomerkit.
Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Sanomalehdet. http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/
Laakso, Veikko, Hauhon Hyömäen asutus ja väestö 1860–1940. Turun yliopiston kylätutkimusryhmän julkaisuja nro 4. Turku 1970.
Leimu, Tuula, Hauhon Hyömäen kyläyhteisö 1900-luvulla. Turun yliopiston kylätutkimusryhmän julkaisuja nro 7). Turku 1971.
Leppälä, Pentti, Hauhon Hyömäen väestö ja talouselämä 1940–1970. Turun yliopiston kylätutkimusryhmän julkaisuja nro 6. Turku 1971.
Miettinen, Tiina & Mäkelä-Alitalo, Anneli, Hauhon historia II. Hauho 2009.
Syrjä, Urpo, Hauhon kansakoulut 1871-1976. Hauho 1979.
Tuomisto, Marjatta, Aune Hägg. Haastattelu 2006.
Tuomisto, Marjatta, Hilma Kallioinen, Hyömäessä syntynyt 1909. Haastattelu 2004.
Tuomisto, Marjatta, Kirsti Lehmus, Hyömäen kylän asukkaita. Haastattelu 2012.
Tuomisto, Marjatta, Kirsti Saarinen. Haastattelu 2008.
Tuomisto, Marjatta, Toini Saarinen. Haastattelu 2011.
Vanhaa Hauhoa : v. 1926 toimineen kansatieteellisen kylätutkimusretkikunnan tulokset. Helsinki 1934.
Väätäinen, O., Sukututkimus 4/1996 ja maaliskuu 1996.


©Marjatta Tuomisto