Heinäsen kiviveistämö

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Heinäsen kiviveistämö toimi Hämeenlinnassa vuosina 1897-1937.

Perustaja

Tammikuun 27 p:nä 1897 Saapui Helsingistä Hämeenlinnaan kivenhakkaaja Vihtori Heinänen (24.8.1869-5.7.1948) aikomuksenaan ryhtyä täällä itsenäisesti harjoittamaan kivenjalostusliikettä. Mainittua päivää voidaan hyvällä syyllä pitää O.Y. Heinäsen Kiviveistämön perustamispäivänä. 

Vihtori Heinänen syntyi v. 1869 Hollolan Okeroisissa maanviljelijän poikana. Hän oli saanut perustellisen kivenhakkaajanopin Helsingissä H. J. Stigellin liikkeessä, maamme silloin ehkä vanhimmassa kivenjalostusyrityksessä.Jo ennen Hämeenlinnaan muuttoaan oli Vihtori Heinänen matkoillaan tutkinut Hämeenlinnan lähiseudun mahdollisuuksia raaka-aineiden saantiin että myös sen tarjoamia hautapatsaiden myyntimahdollisuuksia. Havaittuaan ne tyydyttäviksi, hän teki ratkaisevan päätöksen ryhtyä uudella paikkakunnalla harjoittamaan ammattialaansa yksityisenä yrittäjänä. Päätökseen siirtyä Hämeenlinnaan vaikutti varmasti myös rautatien olemassaolo, sekä hyvät vesistöyhteydet.

'Alku' käsityöverstaana

Aluksi V. Heinänen vuokrasi itselleen toimitilan ensin Koulukatu 13:sta, missä hän yksinäään lyhyen ajan harjoitti ammattiaan, vuokraten pian uuden toimipaikan Lukiokatu 20:stä. Täällä hänellä oli jo pari palkattua työntekijääkin. V. 1899 hän osti oman talon Kasarmikatu 16 ja siirsi sinne liikkeensäkin, vai pitäisikö sanoa käsityöverstaan, sillä mitään koneita ei ollut, vaan kiven hiontakin, oli sitten kysymys kuinka suurista pinnoista tahansa, suoritettava käsityönä.

Siihen aikaan raaka-ainetta, työstettävää kiveä, ei ollut kovin helposti saatavilla, vaan likkeenharjoittajan oli itse suoritettava myös raakagraniitin louhintatyö. Luonnollisesti tällöin koetettiin tarvittava materiaali saada niin läheltä, kuin mahdollista. Mustaa kiveä louhi alkava liike ensin Mäyrän kalliosta n.s. vanhan Turku-tien varrelta ja harmaata graniittia Luolajan kylän metsien maakivistä, "pultereista". Huomattavaa edistysaskelta raaka-ainehankinnassa merkitsi mustan graniitin louhinnan aloittaminen Tyrvännön Suotaalassa, mistä kuljetus Hämeenlinnaan tapahtui proomuilla. Vuotuinen materiaalitarve oli kesän aikana louhittava, kuljetettava ja varastoitava.

Alkuvuosina yritys valmisti käsiteollisuutena hautakiviä. Huolellinen ja aistikas työ tuli pian tunnetuksi ja yrityksen laajentaminen kävi välttämättömäksi.

Koneistaminen ja yrityksen kasvu

Vuonna 1904 V. Heinänen haki valtion lainaa 6000mk koneiden hankkimiseksi ja laina myönnettiinkin. Lainalla ostettiin Englannista kivisaha ja hiomakone, jotka molemmat koneet palvelivat yritystä kymmeniä vuosia. Lainalla hankittiin vielä voimalähde, petrolimoottori. Hankitut koneet sijoitettiin tietenkin liikkeen toimipaikkaan, Kasarmikatu 16. Seuraavana vuonna hankittiin vielä ilmakompressori, joka pystyi käyttämään paria kolmea pneumaattista hakkausvasaraa, "pörrää". 

Liikkestä oli nyt tullut todella "koneellinen kiviveistämö", mikä siihen aikaan oli todella harvinaista. Tuotantokyky nousi huomattavasti ja ostajapiiri laajeni; Myyntialueeksi eivät enää riittäneet vain kotikaupunki ja sen ympäristöpitäjät. Liikkeen tuotteet alkoivat löytää ostajia pääkaupungista ja vieläkin kauempaa. Aivan erityisen maininnan liikkeen historiassa ansaitsee kuvanveistäjäprofessori Emil Wikström, jonka luomien monumenttien kivitöitä veistämöllä oli jo varhaiskaudella kunnia suorittaa. Merkittävimpiä näistä oli Mikael Agricolan muistopatsaan kivityö Viipuriin. Tämän tehtävän onnistuminen oli alkusysäys sille valtavaksi kehittyneelle työkaarelle, jonka prof. Wikströmin yli 40 vuotta, aina taiteilijan kuolemaan saakka, kestänyt tilauskausi osoittaa. Se sisältää julkisia muistopatsaita, suurta ammattitaitoa vaativia kuvanveistostöitä, sankaripatsaita ja lukuisan määrän yksityisiä hautamonumentteja eri puolille maata. Hänen esimerkkiään seurasivat ennen pitkää useat muut silloin maamme nimekkäimmät kuvanveistäjät ja arkkitehdit: kuvanveistäjät Viktor Jansson, Into Saxelin, Johannes Haapasalo, Gunnar Finne, Wila Martin jne., sekä arkkitehdit Henr. Helin, Y. Sadeniemi, V. Penttilä, Carolus Lindberg, K. Kallio, Valter ja Ivar Thome, Uno Ullberg, J. S. Siren, J. Th. Laaksovirta, Arvo Muroma jne.

Henkilöitä menestyksen takana

V. Heinäsen Kiviveistämö osoittanut kova graniittimme taipuu taitajan käsissä herkkiinkin muotoihin. Pyrkimys yhä suurempaan taiteellisuuteen tuotteissaan olikin silmiinpistävä piirre veistämön toiminnassa jo vuodesta 1905 alkaen. Niinpä ilmestyi v. 1911 liikkeen toimesta silloisissa oloissa komea mallikokoelma, jonka oli laatinut arkkitehti Kalle Kontio ja jonka mukaan hautapatsaita ja  hautakiviä myytiin vuosikymmeniä. Arkkitehti Kontio pysyi liikkeen taiteellisena johtajana noin 15 vuoden ajana ja hänen merkityksensä oli liikkeen kehitykseen suuriarvoinen. Mainittakoon tässä hänen suunnittelemansa Jackowskin sukuhautalaite ja Konkosen ja Smirnoffin vastaavat laitteet Viipurissa sekä Schalienin, Blomquistin ja Hainarin hautalaitteet Helsingissä.

V. 1911 tuli  Urho Heinänen liikkeen palvelukseen, ensin oppilaana, sitten vähitellen isänsä tehtailija Vihtori Heinäsen apulaisena liikkeen johdossa.

Asiamiesverkostoon kiinnitti veistämö jo varhain vakaavaa huomiota ja tämän kautta syntyikin useita huomattavia myyntipaikkoja. Yksi parhaimpia näistä oli Viipuri, jossa liikkeen edustajina toimivat Jussi Viholainen ja Nikolai Schamet. He möivät paljon suuritöisiä hautamonumentteja Viipurin varakkaalle venäläisväestölle.

Helsingissä toimi monet vuodet liikkeen edustajana Jussi Pitkänen ja myynti sinnekin oli ajoittain varsin laajaa. Mutta myös maaseutupitäjissä toimivat asiamiehet ripeästi ja lisässivät hautalaitteiden ja -monumenttien kysyntää. Parhaita heitä olivat: V. Salmi Janakkalassa, J. Lukkarla Sääksmäessä, K. Mäkelä Hollolassa, Aku Laaksonen Äänekoskella, Aino Salo Iitissä ja V. Pekuri Kuortaneella.

Mutta tärkein henkilö kiviveistämön menestyksen takana oli tietysti Vihtori Heinänen ja hänen vahvana tukenaan puolisonsa Amanda Heinänen.

Rakennusten kivityöt

Myös rakennuskivityöt ovat kuuluneet liikkeen tuotanto-ohjelmaan, ensin pienessä mittakaavassa jo v:sta 1910 alkaen ja sitten vähitellen kasvaen, ajoittain ensisijaiseksikin. V. 1913 valmisti veistämö Pohjoismaiden Yhdyspankin Hämeenlinnan konttorin uudistalon porttaalikivityön arkkitehtuuritoimisto Valten & Ivar Thomen piirustusten mukaan ja sen onnistuttua johtavia arkkitehteja tyydyttävällä tavalla sai liike suorittaakseen samojen arkkitehtien piirustusten mukaan Porvoon Säästöpankin uudisrakennuksen silloisissa oloissa erittäin huomattavan julkisivujen kivityön. Se oli moninen ornamentaalisine ja kuvanveistoksellisine yksityiskohtineen suurta ammattitaitoa vaativa tehtävä. Tämä punaisesta graniitista suoritettu fasadikivityö valmistui v. 1914 juuri ennen ensimmäisen maailmansodan alkua.

Samanaikaisesti Porvoon Säästöpankin kivitöiden kanssa, suoritti veistämö myös Kansallis-Osake-Pankin Hämeenlinnan kottorin uudistalon julkisivukivityöt arkkitehti V. Penttilän piirustusten mukaan.

Muista rakennuskivitöistä, joita liike vuosien kuluessa suoritti, mm. Karjalan Kirjapaino Oy:n, Viipurin Maakunta-arkiston, Arvi A. Karisto Oy:n, Hämeenlinnan Suomalaisen Säästöpankin, Lahden ja Riihimänen rautatieasemarakennusten, O.y. Kulmalan, Finlayson-Forssa Oy:n, Lahden Rautateollisuus Oy:n, Lahden Auto Oy:n, Oulu Oy:n, Huuska Oy:n, Säteri Oy:n, Tervakoski Oy:n jne. suuremmat ja pienemmät kivityöt. Suurin rakennuskivityö oli tietysti Eduskuntatalon kivityöt, josta oma lukunsa.

Liikkeen rakennuskivitöitä teettivät mm. Oy. Insinööritoimisto Alfred Palmberg, Rakennustoimisto Vilho Rekola, Kummila Oy ja O.T.K:n  Puu

Sankaripatsaiden aikaa

Venäjän vallankumousta seurannut kaaoskausi omassa, vasta itsenäistyneessä maassamme lamautti kaikkea liiketoimintaa ja vasta kansalaissodan yhteiskuntaa syvästi järkyttäneen kuohunnan edes hiukan vaimennuttua alkoi teollinenkin elämä elpyä. V. Heinäsen Kiviveistämön toiminnassa seuraa jälleen uusi kausi: kansalaissodan muistomerkkien valmistaminen. Näitä töitä on liike eri taiteilijain luonnosten mukaan suorittanut kolmannelle kymmenelle nousevan sarjan, joista mainittakoon: Helsingin saksalainen sankaripatsas / luonnos Arkkitehtuuritoimisto Borg, Siren & Åbergin ja taiteilija Gunnar Finnen, Lahden sankaripatsas/ luonnos kuvanveistäjä Viktor Janssonin,  Mikkelin sankaripatsas/ luonnos Johannes Haapasalon, Heinolan sankaripatsas/ luonnos prof. Emil Wikströmin, Hämeenlinnan sankaripatsas/ luonnos taiteilija Urho Heinäsen, Lahden saksalainen sankaripatsas/ luonnos taiteilijain Wila Martinin ja Urho Heinäsen, Sysmän sankaripatsas/ luonnos taiteilija Viktor Johanssonin, Kymenlaakson sankaripatsas/ luonnos arkkitehti Arvo Muroman ja taiteilija Gunnar Finnen ja edelleen taiteilijain Wila Martinin ja Urho Heinäsen luonnosten mukaan valmistetut Mustialan, Lammin, Hauhon, Enonkosken, Joutsan, Vanajan, Kouvolan, Luopioisten, Pieksämäen, Pulkkilan, Pyhäjärven, Töysän jne. sankaripatsaat.

Talous elpyy

20-luvulla talouden elpyessä alkoi kysyntä kasvaa myös yksityisellä hautamonumenttialalla, jolla yhä enemmän alettiin käyttää taiteellisia, kuvanveistoksellisia hautalaitteita ja -patsaita. Näitä valmisti veistämö niinä aikoina pitkän sarjan etupäässä taiteilijain Wila Martinin ja Urho Heinäsen luonnosten mukaan.

Tavallaan uutta aikaa veistämön toiminnassa merkitsee vuosi 1925, jolloin alkaa vienti Amerikkaan. Veistämön johtajat Vihtori ja Urho Heinänen tapasivat tällöin Viipurin matkallaan suuren amerikkalaisen ostajatoiminimen Willian C. Townsend & Co:n edustajan Ale Sopasen. Hänen välityksellään sai veistämö ensimmäiset tilauksensa Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin ja tästä yhteistyöstä kehittyi vähitellen huomattava tekijä. Edustaja Sopanen välitti amerikkalaisten tilauksia suomalsisille liikkeille. V. Heinäsen kiviveistämö suoritti vientitilauksensa etupäässä Vehmaan punaisesta, mutta myös jkv. Myrskylän punaisesta ja Luolajan vaaleanpunaisesta graniiteista.

Syksyllä 1926 muodostettiin tähän asti V. Heinäsen kiviveistämön nimellä toiminut liike osakeyhtiöksi: O.Y. Heinäsen Kiviveistämö. Maistraatissa tapahtuneen sekaannuksen vuoksi, tapahtuma merkittiin kaupparekisteriin vasta 14.1.1927.

Eduskuntatalon kivityöt

Samana päivänä, kun veistämö merkitiin kaupparekisteriin oy:ksi, liike teki sopimuksen suurimmasta siihenastisesta urakastaan, Suomen uuden eduskuntatalon kivitöistä.

Jo syksyllä 1926 oli suunnittelukilpailun voittanut arkkitehti J. S. Siren ilmoittanut, että hän entisen kokemuksensa perusteella haluaisi myös O.Y. Heinäsen Kiviveistämön olevan mukana tässä suururakassa ja lupasi tehdä voitavansa asian suosiolliseksi ratkaisemiseksi. Näin sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän oli lopullisesti hyväksynyt tarkoitukseen käytettäväksi Kalvolan graniittia, jota sisältävä kallio sijaitsee n. 6 km:n päässä Kuurilan asemalta Rantalan talon maalla, minkä silloin omisti eduskunnan kirjastonhoitaja A. H. Bergholm. Ja niin sitten 14.1.1927 tehtiinkin Eduskuntatalon rakennustoimikunnan ja O.Y. Heinäsen Kiviveistämön välillä laaja kirjallinen sopimus tämän valtavan urakan suorittamisesta hiukan yli 9 miljoonan silloisen markan hintaan.

Suhteellisen pienelle liikkeelle tehtävä oli erittäin vaikea, se oli johdolle ehdottoman selvää ja siksi päätettiinkin kaikki huomio ja liikkeen koko toiminta keskittää vain tähän suurtyöhön. Saadakseen työn tarpeellisessa laajuudessa käyntiin oli liikkeen hankittava uusia koneita, rakennettava uusia työhuoneita, tehtävä ja parannettava teitä, mm. noin 600 m. pitkä suosilta louhimolle, ostettava autoja, hankittava pätevää työnjohtaja ja -tekijäainesta jne. Alkuvaikeudet voitettuaan, pääsi työ kuitenkin melko riepään vauhtiin ja olisi epäilemättä sujunut silloistaan paljon nopeamminkin, ellei sen esteeksi olisi piankin ilmaanunut vakava jarru: piirustusten luonnoton viipyminen! Sopimuksen mukaan piti kaikkien kivityöpiirustusten olla liikkeen käytettävissä kesäkuun loppuun mennessä v. 1927 ja viimeinen piirustus työtä varten saatiin vasta 3 (kolme!) vuotta myöhemmin.

Oli selvää, että tällainen viipyminen aiheutti suurta hankaluutta kivien hakkauksessa ja louhinnassakin, jota oli suoritettava ilman mittoja varastoon, jolloin hukkaprosentti kohoaa luonnottoman korkeaksi ja ajo- sekä rahtikulut samoin. Joka tapauksessa tehtiin työtä parhaimmillaan noin 200 miehen voimin.

Kappaleen vaellut kalliosta rakennuksen seinään oli seuraava: kappaleen tultua irroitetuksi, mikä työ suoritettiin listojen mukaan, se sai kylkeensä numeron, joka jo tässä vaiheessa osoitti sen paikan rakennuksessa. Merkitty raakakappale, "emme", kuljetettiin autolla Kuurilaan, mistä se rautateitse lähetettiin Hämeenlinnaan. Täällä, kaupungin pistoraiteen vieressä Kiistalassa, hakattiin kappale lopulliseen muotoonsa ja lähetettiin rautateitse Helsinkiin kiinnitettäväksi paikalleen rakennuksessa. Kiistalassa sijainneissa työsuojissa suoritettiin suurin osa hakkausta, mutta työ myöhemmässä vaiheessa siirrettiin ornamentaalisten tai muuten vaikeatöisten kappaleiden hakkaus louhimoille rakennetuissa työsuojissa tapahtuvaksi. Sinne hankittiin toinen suuri kompressori, joka antoi ilmaa tarvittavalle "pörrä"-määrälle ja kykeni lisäksi käyttämään kahta pneumaattista pintahakkauskonetta, Dallet-Mediumia ja Dallet-Largea. Näillä viimeksimainituilla hakattiin m. kaikki eduskuntatalon askelkivet, joiden yhteinen pituus on yli 3 km.

Samoin hakattiin louhimolla kaikki itäisen julkisivun suurten pylväiden kapiteelikappaleet, jotka vielä valmiinakin painavat noin 9 tonnia.

Edellä mainituista piirustusten viipymisestä johtuen oli työväestöä aika ajoin vähennettävä ja jälleen lisättävä, mikä luonnollisesti vaikeutti työn joustavaa luistoa ja aiheutti rettelöitä työväestön kanssa jopa jo työn alkuvaiheessa, kesällä 1927, kolme kuukautta kestäneen lakonkin. Kaikki nämä hankaluudet, piirustusten moninaiset muutokset ja työn lisäämiset siirsivät pakosta urakan suurelta osin muuttuneissa olosuhteissa suoritettavaksi, mikä tuotti urakoitsijalle suuria tappioita. Vain tilapäivluottojen turvin saattoi liike viedä tehtävänsä päätökseen. Veistämön esittäessä kevättalvella 1931 työstä lopullisen laskunsa, ei Eduskuntatalon Rakennustoimikunta katsonut voivansa sitä hyväksyä, vaan asia saatettiin sopimuksen mukaan sovinto-oikeuden ratkaistavaksi. Ratkaisu oli kompromissi, työn lopulliseksi hinnaksi tuli 13 miljoonaa markkaa ja kun siihen käytetty graniittimäärä painoi saman määrän, voidaan laskea, että eduskuntatalon graniittipeite maksaa markan kilolta.

Toiminta suururakan jälkeen

Eduskuntatalon kivitöiden päätyttyä eli maailma pulakauden kourissa ja liike-elämä oli lamaantunut. Mitää suuria töitä ei kiviteollisuusalallakaan ollut saatavissa, ja niinpä oli O. Y. Heinäsen Kiviveistämönkin vetäydyttävä entisiin uomiinsa. Se oli sitäkin vaikeampaa, kun juuri mainitun suurtyön aikana entiset suhteet olivat suurelta osaltaan katkenneet kaikien voimien oltua tähdättynä vain tämän yhden tehtävän suoritukseen.

Vähitellen alkoi liike kuitenkin saada toimintaansa voimistettua, varsinkin juuri näinä vuosina vienti Englantiin oli kiviteollisuusalallakin päässyt kehittymään melko vilkkaaksi ja liike pääsi sopimaan yhteyksiä sinne. Tämä vienti muodostikin seuraavien vuosien aikana veistämön tärkeimmän työalan.

Kun englantilainen työ suureksi osaksi rakentui käsinhakkauksen varaan ja kun liikkeen työpaikka Kasarmikatu 16:ssa kävi liian ahtaaksi tarvittavalle hakkurimäärälle, osti veistämö lisätontin Tampereentie 4:stä minne rakennettiin asianmukaiset hakkuusuojat. Englannin vientiä silmällä pitäenvuokrasi liike Hattulan pitäjän Hyrvälästä kallion, josta louhittiin ns. Pyhän Yrjön harmaata graniittia (St. Georges-Gray), Kalannin pitäjän Maurumaalta Uudenkaupungin vaaleanharmaata graniittia (Birkhall-Gray) sisältävän kallion ja edelleen Lohjan pitäjänLietsaaresta kallion, josta hyvin haluttua punaista graniittia lähetettiin raakana Amerikkaa ja jalostettuna Englantiin.

Ajautuminen konkurssiin ja uusi alku

Ne tappiot, joita eduskuntatalon kivitöiden suoritus liikkeelle merkitsi, ja eräät niitä seuranneet vastoinkäymiset aiheuttivat veistämön taloudellisessa asemassa vakavia koettelemuksia, jotka lopuksi johtivat siihen, että sen kevättalvella 1937 oli tehtävä konkurssi.

Kuitenkin saman vuoden kesäkuun 15 liike muodostettiin uudelleen, ensin nimellä Heinäsen Kiviveistämö O.Y. joka nimi sitten muutettiin Kiviveistämö Heinänen osakeyhtiöksi. Yhtiön johtokuntaan kuuluivat tällöin kauppaneuvos Arvi A. Karisto, kultaseppä Hj. Salo, johtaja Onni Karisto sekä varajäsenenä tehtailija V. Heinänen, joka toimi myös toimitusjohtajana.

Liikkeen toiminta jatkui nyt entiseen tapaan entisellä työpaikalla, tosin pienessä mittakaavassa, kunnes syksyllä 1939 sodan uhka ja sittemmin sota sen miltei tyystin keskeyttivät.

Huhtikuun 20 vuonna 1942 liike siirtyi uusiin käsiin, uuden johtokunnan puheenjohtajana oli Hilpi Kummila ja saman vuoden kesäkuun 15. toimitusjohtajaksi tuli Urho Heinänen.

Hilpi Kummila ryhtyi tarmokkaasti kehittämään ja uudenaikaistamaan veistämöä. Hänen aloiteestaan ryhdyttiin liikeelle rakentamaan uutta toimipaikkaa, ajanmukaisia työhuoneita ja uusimaan jo pahasti kulunutta koneistoa. Valitettavasti Hilpi Kummilan kuolema 23.10. 1945 katkaisi osaltaan tämän kehitystyön.

Kiviveistämö jatkoi vielä muutamia vuosia toimintaansa hitaasti hiipuen.

Lähteet

  • Hämeenlinnan liike-elämä ja liikkeet. Arvi. A. Karisto, Hämeenlinna 1911.
  • Pertti Jotuni: "Monumenttien tekijä Vihtori Heinänen", kustantaja Erkki Heinänen 2002