Hyppää sisältöön

Heikki Aaltoila

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Hausjärvellä syntynyt Heikki Aaltoila (1905 - 1992) oli säveltäjä ja kapellimestari, joka toimi Suomen Kansallisteatterin kapellimestarina  ja säveltäjänä (1934 - 1973). Hän sävelsi musiikin uransa aikana n 150 näytelmään. Aaltoila opiskeli Helsingin konservatoriossa, nyk. Sibelius-akatemia, (1928–1934) Eero Melartinin ja Leevi Madetojan johdolla. V. 1971 lähtien hän opetti Sibelius-akatemiassa ja oli hauska ja pidetty opettaja, josta oli paljon anekdootteja. Sota-aikana hän toimi Yleisradion levystön apulaispäällikkönä (1939-1944) ja puoli vuosisataa myös musiikkiarvostelijana. Uuteen Suomeen Aaltoila kirjoitti v. 1943–1986.

Aaltoila tunnetaan myös elokuvamusiikin säveltäjänä. Aaltoilalle myönnettiin kaksi Jussi-patsasta elokuvista Niskavuoren Aarne v. 1954 ja Pastori Jussilainen v. 1955. Hän sävelsi musiikin n 75 elokuvaan. Mm. Akselin ja Elinan häävalssi elokuvassa Täällä Pohjantähden alla on Aaltoilan säveltämä.

Heikki Aaltoilan teatterimusiikkia esitettiin myös Tukholmassa, Göteborgissa, Kööpenhaminassa, Wienissä, Budapestissa, Moskovassa ja Leningradissa (Pietari).