Hauhon kirkonkylän koulu (puukoulu)

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Puukoulu.jpg

Hauhon kirkonkylän puukoulu sijaitsee Vihniöntien varrella. 

Hauhon ensimmäinen kansakoulu perustettiin Alvettulan kylään vuonna 1871. Pari vuotta myöhemmin koulu päätettiin kuitenkin siirtää kirkonkylään, josta saatiin tontti senaattori A. Nykoppilta. Koulutalon suunnitteli helsinkiläinen arkkitehti Theodor Decker, mutta piirustuksia muutettiin vaatimattomammiksi ja mm. kellarikerros jätettiin kokonaan pois. Rakennusurakan sai huutokaupassa tehtäväkseen rakennusmestari Nikander, joka sai talon valmiiksi syyskuussa vuonna 1875. Alvettulan kansakoulu oppilaineen ja opettajineen muutti kirkonkylään uuteen kouluun.

Koulun oppilasmäärä lisääntyi jatkuvasti, ja 1920-luvulle tultaessa tilat jäivät ahtaaksi. Samalle tontille päätettiin rakentaa toinen koulurakennus. Rakennusmestari Onni Touru teki uuden koulun rakennuspiirustukset ja rakennusmestari Anton Färm rakensi talon, joka valmistui vuoden 1923 lopulla. Rakennuksessa oli kaksi luokkahuonetta ja asunnot kahdelle opettajalle. Myöhemmin talon vintille tehtiin vielä kaksi luokkahuonetta lisää.

Kirkonkylän molemmat vanhat kansakoulurakennukset ovat suojeltuja. Koulu ehti toimia reilut sata vuotta. Kirkonkylän koulu lakkautettiin vuonna 2007 kun uusi Hauhon Yhtenäiskoulu aloitti toiminnan. Koulujen pihapiirissä on kesäisin Hauhon kesätori. Kirkonkylän puukoulut ovat yksityisomistuksessa. Sen vuonna 2011 ostaneet Sonja Tretjakov, Eija Wigington ja Juha Koivula, jotka avaavat toisen koulun alakertaan taidegallerian myymälöineen sekä kahvilan. Yläkerta on asuntona, ja toinen puukouluista tulee pelkästään asuinkäyttöön.