Hämeenlinnan Jäähalli Oy

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Hämeenlinnan kaupunginhallitus teki päätöksen Hämeenlinnan Jäähalli Oy:n perustamisesta 3.2.1992. Hämeenlinnan Jäähalli Oy:lla on tällä hetkellä hallussaan kolme hallia: Patria-areena, Metritiski-areena sekä Exel-jääliikuntakeskus. Hallit sijaitsevat Hämeenlinnan kaupungin länsipuolella Poltinahon kaupunginosassa Ahveniston harjun läheisyydessä Rinkelinmäellä. Yhteensä niissä on neljä kaukaloa, jotka ovat Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n omistuksessa.  Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy on  Hämeenlinnan kaupungin omistama halliyhtiö, joka perustettiin kesällä 2005. Yhtiön tehtävä on yhdessä kaupungin liikuntatoimen kanssa luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet harrastaa jääurheilua Hämeenlinnan seudulla.

Historiaa

Hämeenlinnaan rakennettiin tekojäärata Rinkelinmäelle 1963. Pukusuojat saatiin valmiiksi vuonna 1973. Tekojäärata siirtyi Hämeenlinnan kaupungin omistukseen ja se katettiin 1979, jonka jälkeen sitä alettiin kutsua Rinkelinmäen jäähalliksi. Liigahallien piti vetää vähintään 5000 katsojaa. Vuonna 1996 toteutettiin hallin laajennus SM-liigan uusien vaatimusten mukaisesti. Halli nimettiin yhtiön kymmenvuotisjuhlan kunniaksi Ritarihalliksi keväällä 2002. Harjoitusjäähalli valmistui vanhan hallin viereen 30.10.1992. Metritiski-areenalla on 700-paikkainen katsomo ja 6 pukuhuonetta. Jääliikuntakeskus avattiin vuonna 2002. Se oli Suomen 201. katettu jääkiekkokaukalo. Hallissa on kaikkiaan kaksi kaukaloa, kahdeksan pukuhuonetta ja yleisötilat kaukaloiden välissä vaihtoaitioiden päällä. Hallissa järjestetään mm. junioriturnauksia ja harjoituksia.

Remontti

Keväällä ja kesällä 2008 halliin tehtiin suuri remontti, jonka jälkeen Ritarihalli nimettiin Patria-areenaksi. Koko kasvoi samalla 5 000 hengen hallista 5 360 hengen halliksi. Hämeenlinnan vanha ja perinteikäs jäähalli koki saneerauksen myötä todellisen kasvojenpesun. Seitsemällä miljoonalla eurolla jäähallista rakennettiin isojen kaupunkien hallien rinnalle komea pikkuareena. Uudistuksen yhteydessä vanhat sisätilat kunnostettiin ja areenaa laajennettiin. Hallin eteläpäätyyn tuli noin kolmesataa uutta katsomopaikkaa ja aitioiden määrä lähes kaksinkertaistui. Aitioita ja kabinetteja on remontin jälkeen kaikkiaan 29. Myös ravintoloita ja muita palvelutiloja saatiin reilusti lisää. Jäähallin pääravintola toimii arkipäivisin lounasravintolana. Lippupiste uudistettiin, areenalle tuotiin videokuutio sekä käytäviä muokattiin. Pelaajien pukuhuoneet kokivat niin ikään täydellisen remontin. Muutostöiden jälkeen pukuhuoneet täyttävät kansainväliset vaatimukset.

Ison jäähallin ohella myös harjoitusjäähallina toiminut Metritiski-areena remontoitiin. Merkittävimpiä parannuksia olivat lämmityksen parantaminen ja pukuhuoneiden uusiminen. Patria-areenan ja Metritiski-areenan välillä pääsee kulkemaan sisäkautta, kun niiden väliin rakennettiin uusi pääaula. Siperiaksi kutsuttu harjoitushalli sai vihdoin viihtyisän odotustilan.

Halli on rakennettu monessa eri vaiheessa, mikä luonnollisesti näkyy. Remontin jälkeen halli on valoisampi ja viihtyisämpi. Se on monitoimitila, jossa jäälajien harrastamisen lisäksi voidaan järjestää isoja tilaisuuksia. Patria-areenan uudistuneet tilat ovat erittäin monikäyttöiset. Ne tarjoavat laadukkaat ja toimivat puitteet erilaisten konserttien ja messujen järjestämiseen. Pienet ja isot yritystilaisuudet sekä erityyppiset juhlat sopivat myös Patria-areenan tiloihin.

Tärkeänä periaatteena suunnittelussa oli kaikinpuolinen viihtyisyys. Perusteellisen kunto-ohjelman myötä sekä katsojien että pelaajien olosuhteet paranivat merkittävästi. Jäähallin suunnitteli kaupungin arkkitehtiosasto kaupunginarkkitehti Heikki Aitolan johdolla. Myöhempien laajennusvaiheitten suunnittelijoina ovat olleet lähinnä isä ja poika, kaupungin arkkitehtiosaston rakennusarkkitehti Seppo Ilmarinen ja hänen poikansa, arkkitehti Petri Ilmarinen.

Ottelut ja tapahtumat

Hallien pääkäyttäjiä ovat HPK:n edustusjääkiekon ja HPK:n junioreiden lisäksi Hämeenlinnan Taitoluistelijat sekä erilaiset jääkiekon harrasteryhmät. Myös hämeenlinnalaiset yritykset ovat löytäneet tiensä halliin. Työntekijät ovat saaneet mieluisan tavan harrastaa liikuntaa.

Vuonna 2009 Rinkelinmäellä on pelattu jääkiekkoa 20 vuotta. HPK:n edustusjoukkueen lisäksi Patria-areena toimii HPK:n A- ja B-nuorten kotikenttänä. Rakennustöiden vuoksi HPK joutui pelaamaan kauden 2008-2009 kymmenen ensimmäistä otteluaan vieraskaukaloissa. Ensimmäinen kotiottelu uudistetulla areenalla oli 16.10.2008 pelattu ottelu Espoo Bluesia vastaan. Keskeneräisen remontin vuoksi halliin otettiin kuitenkin vain 4 000 katsojaa. HPK:n naisten SM-sarjajoukkue pelaa kotiottelunsa Metritiski-areenalla.

Keväällä 2009 Patria-areena sekä Metritiski-areena toimivat SM-liigan ohella kansainvälisen jääkiekon näyttämönä. Hämeenlinnassa pelattiin 4.-12. huhtikuuta naisten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut. Kisoihin osallistui yhdeksän maata.


Lähteet