Hämeen keskiaikamarkkinat

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Keskiaikamarkkinat logo.jpg
Hämeen keskiaikamarkkinat on Suomen toiseksi suurin keskiaikatapahtuma ja suurin täysin talkoovoimin järjestettävä keskiaikatapahtuma. Markkinatori levittäytyy Linnanpuistoon Hämeen linnan eteläpuolelle sekä museo Militarian alueelle linnan pohjoispuolelle. Paikalla on käsityöläisten markkinatori, monenlaisia taistelunäytöksiä, vanhan musiikin esityksiä sekä Lasten läänitys työpajoineen ja erityisohjelmineen. Lisäksi monena vuonna on järjestetty hevosturnajaiset, turnajaisnäytelmä ja taitoratsastusnäytöksiä. Yleisömäärät ovat parhaimmillaan olleet 25 000 viikonlopun aikana.

Tulevat markkinat

Markkinat 2016 ja 2017

  • 19.–21.8. keskiaikamarkkinat 2016: teemana Keskiajan merenkulku
  • 16.–20.8. keskiaikaviikko 2017: teemana Mittelöt ja turnajaiset

Hahmot markkinoilla

Markkinoilla on monenlaista ohjelmaa, joka antaa kuvan elämänmenosta entisaikaan. Joka vuosi tapahtumassa on ollut runsas musiikillinen anti, pitoja ja syöminkejä, markkinatori ja lapsille oma ohjelmansa. Haarniskoiden ja miekkojen kalsketta, hevosten kavioiden kopinaa, sotureita ja linnanneitoja on riittänyt ihmettelyn aiheeksi.

Keskiaikamarkkinoilla liikkuu myös monenlaisia hahmoja, joihin liittyy erilaisia tarinoita.


Kuinka markkinat saivat alkunsa

Ensimmäisiä keskiaikamarkkinoita vietettiin vuonna 1997 Hämeen linnalla. Järjestäjänä oli Pohjola-Nordenin Hämeen piiri ry. Yhteistyökumppaneiden kaarti oli huomattava: Hattulan seurakunta, Hämeen Heimoliitto, Hämeenlinnan kaupunki, Hämeen linna ja museovirasto, Linnan ravintolat, Hämeenlinnan seurakunta, Suomen keskiaikaseura, Suomi live-roolipelaajat ja Tampereen hiippakunta. Viikonlopun tapahtumat alkoivat linnassa pidetyillä Hämeen käräjillä. Viikonvaihteessa mukana olivat myös Mäntän nuorisosirkus ja norjalainen näyttelijäryhmä. Linnan muureilla raikuivat laulut ja soitanto. Piispa Juha Pihkalan johdolla tehtiin kahdensadan hengen vaellus, joka päätyi Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon.

Koska tapahtumasta haluttiin tehdä perinne ja se haluttiin pitää Hämeenlinnassa, vuonna 1999 kokoonnuttiin perustamaan yhdistys, joka suunnittelisi tapahtuman jatkossa. Yhdistyksen nimeksi tuli Hämeen Vanhan linnan Keskiaikamarkkinat ry. Yhdistys rekisteröitiin 13.4.2000. Vuonna 2001 nimi muutettiin Hämeen Linnan Keskiaikayhdistys ry:ksi, ja vuonna 2015 edelleen Hämeenlinnan Keskiaikayhdistykseksi.



Lähteet

Tämän ominaisuuden tyyppi on virheellinen