Hämeen Sanomat

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Hameen Sanomat.jpg

Hämeen Sanomat on päivittäin ilmestyvä sanomalehti. Sen aihealueet käsittävät Hämeenlinnaa, Kanta-Hämettä, koko Suomea sekä maailmaa koskevia uutisia. Vuonna 2009 lehti täytti 150 vuotta. Kaarlo Blomstedt perusti Hämeen Sanomat vuonna 1878, ja se alkoi ilmestyä säännöllisesti seuraavana vuonna. Hämeen Sanomat on maan vanhin yhtäjaksoisesti samalla nimellä ilmestyvä suomenkielinen sanomalehti. Blomstedt julkaisi lehteä vuoteen 1882 asti, jolloin perustettiin Hämeen Sanomat Oy.

Vuodesta 1999 asti painetun lehden rinnalla on ollut saatavilla verkkolehti. Lehti pyrkii olemaan sitoutumaton maakunnallinen äänenkannattaja, vaikka se on historian saatossa myötäillyt oikeistolaisuutta. Lehteä kustantaa Hämeen Sanomat Oy, joka kuuluu nykyään Aina Group -konserniin (entinen HPO-yhtymä).

Hämeen Sanomien päätoimittajana ja toimitusjohtajana toimii nykyisin Pauli Uusi-Kilponen. Toimituksessa työskentelee 40 toimitustyön ammattilaista aina toimittajista ja kuvaajista sivuntaittajiin ja uutisgraafikoihin. Lehden toimitalo sijaitsee Kantolassa, jonne se rakennettiin vuonna 1981.

Kaarlo Blomstedt

Hämeen Sanomien perustaja, rehtori, FM Karl Johan Blomstedt (1839-1888) siirtyi Helsingin kouluista klassillisten kielten opettajantehtävistä Hämeenlinnan suomalaisen Normaalilyseon lehtoriksi vuonna 1873 ja sen jälkeen lyseon kreikan ja latinan kielten lehtoriksi. Kun uusi koulurakennus valmistui, Blomstedtista tuli sen lyseon rehtori. Hänen toimestaan Hämeenlinnaan perustettiin yksityinen suomenkielinen valmistava koulu, jonka johtajaksi Blomstedt valitsi Lucina Hagmanin, tunnetun pedagogin.

Kaarlo Blomstedt oli yhteiskunnallisista ja valtiollisista asioista kiinnostunut suomalaisuusmies. Suomenkielen oikeuksia ajavaksi sanomalehdeksi tarkoitettu Hämeen Sanomat oli vastapaino puolueettomalle Hämäläiselle. Blomstedt oli lehden vastaava päätoimittaja vuonna 1879 sekä vuonna 1883. Blomstedt toimi myös Hämeenlinnan kaupungin kunnallishallinnon johtopaikoissa, ja hänet valittiiin vuonna 1888 valtiopäivämieheksi pappissäätyyn.

Kaarlo Blomstedt hoiti myös vuokraamansa Ojoisten entisen sotilasvirkatalon maataloutta, osallistui maanviljelijöiden yhteistoimintaan ja oli mukana suomenkielisen maanviljelyslehden perustamisessa.

Lähteet

www.hameensanomat.fi

http://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4meen_sanomat

Hämeenlinnalaisia 1639 - 1989. Hämeenlinna 1989. ISBN 952-90045-2-4