Einar Palmunen

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Terveystarkastaja, kirjailija, asessori ja kotiseutumies Kustaa Einar Palmunen syntyi vuonna 1903 Kiukaisissa ja kuoli vuonna 1982 Hämeenlinnassa. Hänen vanhempansa olivat Juho Kustaa ja Amanda Palmunen. Einar Palmusen puoliso oli Matilda Leino. Palmunen tuli Hämeenlinnaan terveystarkastajaksi vuonna 1949. Sitä ennen hän oli toiminut muun muassa sotilasläänin esikunnassa läänkintäohjaajana. Hän oli kuitenkin myös innokas kotiseututyön tekijä, keräilijä ja kirjailija.

Kotiseutumies

Einar Palmunen toimi Hämeenlinna-seuran sihteerinä ja puheenjohtajana yhteensä 27 vuotta. Samanaikaisesti hän oli Hämeenlinna-Wanaja -julkaisun päätoimittajana melkein 30 vuotta. Palmunen kirjoiti useita kotiseutuaiheisia tutkielmia; esimerkiksi Hätilän, Saaristen ja Ojoisten kartanoiden historiikit. Einar Palmunen kirjoitti myös sotahistoriallisista aiheista.

Hämeenlinna-seuran toiminnassa Palmunen oli aktiivisesti mukana. Hän ajoi mm. paikallista talomuseohanketta, joka ei kuitenkaan toteutunut hänen aikanaan. Hänet valittiin kuitenkin Hämeen linnan hoitokuntaan. Einar Palmusen aloitteesta paljastettiin vuonna 1960 Hämeenlinnan päivänä Hätilän kartanon paikalla.

Palmunen kartutti kirjastoaan. Hän keräsi muun muassa vanhoja uskonnollisia teoksia, joista Oulun yliopisto sai parituhatta nidettä. Nurmijärven kirjasto sai Aleksis Kiven teokset, ja Hämeenlinnan kaupungin kirjasto sai Einar Palmuselta lähes täydellisen Larin-Kyöstin teosten kokoelman. Hänellä oli myös suuret postimerkki-, kenttäposti- ja sensuurileimakokoelmat. Hänen exlibris -kokoelmansa käsittivät noin tuhat kirjanomistajamerkkiä. Hämeenlinnassa exlibris-harrastuksen uranuurtaja Einar Palmusen lisäksi oli Kariston taiteilijana toiminut Hugo Trentzsch ja kuvaamataidonopettaja ja Taideyhdistyksen Hiilikerhoon kuulunut Pia Katerma ja nykyisin Hämeenlinnassa työskentelevä kuvittaja Jaana Aalto.

Teokset

Suomalaisen virsikirjan bibliografia, julkaisussa Bibliophilos 1956. 1956
Hämeenlinnan terveydenhoitolautakunta 75-vuotias: Hämeenlinna-seuran kirjoituskilpailusta. Hämeenlinna 1957
Hätilän kylän ja kartanon vaiheita. Hämeenlinna-seura, Hämeenlinna 1957
Mikael Agricola : bibliografinen opas. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1961
Länsi-Suomen rukoilevaisuutta koskeva kirjallisuus. Forssa 1962
Tampereen rykmentin suojapataljoona talvisodassa: III/2 Prikaati syksystä 1939 kesään 1940. Karisto 1963
Hämäläisdivisioona jatkosodassa: 5. divisioona 1941-1944. Karisto 1964
Saaristen kuninkaallinen latokartano. Hämeenlinna-seura, Hämeenlinna 1965
Shemenskin-Pertjärven taistelut. Karisto 1966
Hämeen miehet Aunuksen retkellä 1919. Karisto 1967
Ojoisten latokartano ja virkatalo. Hämeenlinna-seura, Hämeenlinna 1968
Hämeenlinna-julkaisun kirjoitukset 1951-1970. Hämeenlinna 1970
Hämeenlinna, toim. Einar Palmunen. Hämeenlinna-seuran julkaisu 22. Hämeenlinna 1972
Hämäläisdivisioona etulinjasta kenttäsairaalaan : 5. divisioona 1941-1944 : rintamatapahtumia ja lääkintäpalvelua. Karisto 1972
Hämeenlinnan vapaaehtoinen palokunta 1873-1973. Hämeenlinna 1973
Hämeen pataljoona eli Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk'ampujapataljoona: muistojulkaisu. Hämeenlinna-seura, Hämeenlinna 1975
Vanhaa Hämeenlinnaa kuvina, toim. Einar Palmunen. Hämeenlinna-seura, Hämeenlinna 1978
Ilves-divisioona kuvina, toim. Einar Palmunen. Karisto 1981

Lähteet

Hämeenlinnalaisia 1639 - 1989. Hämeenlinna 1989. ISBN 952-90045-2-4

http://goo.gl/c3icg

Hämeen Sanomat 23.3.2011