Alma Aarni

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Alma Siviä Aarni (s. 1884 - 1960) oli kotoisin Vanajan kunnassa, joka on nykyisin osa Hämeenlinna. Hänen molemmat vanhempansa, Alma ja Kaarle Viktor Saarinen, olivat kansakoulun opettajia. Nuorena tyttönä Alma Siviä käytti nimeä Sisko Saarinen mutta avioitumisen myötä nimi vaihtui. Puoliso oli Sulo Ilmari Aarni, joka toimi pariskunnan taloudenhoitajana.

Koulutukseltaan Alma Aarni oli filosofian maisteri ja kansanperinteen tutkija. Hän avusti kulttuurin merkkipaikoilla Helsingissä; Sanakirjasäätiössä, Suomen Kielen Seurassa, Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa ja Virittäjä-lehdessä. Toimelias nainen keräsi ja tallensi paitsi kotiseutunsa Vanajan tapoja ja perinteitä, niin etenkin murretta, tarinoita ja sananlaskuja. Hänen käsialaansa on Vanajan murteen osuus Suomen kansan murrekirjassa.

Alma Aarni tunnetaan myös kaunokirjailijana romaanistaan Vanhaan hyvään aikaan, joka ilmestyi pula-ajan kynnyksellä vuonna 1928. Hänen missionsa oli koota yksin kansien väliin katoamassa ollutta kansanperinnettä. Romaanimuotoisena hänen tarjoamansa sisältö on tavoittanut lukuisan joukon yleisöä.

Vuonna 1934 Alma Aarni julkaisi rovasti H. A. Soilan kanssa kirjasen keskiaikaisen maamerkin historiasta, Vanajan kirkosta ja sen vaiheista. Samoin hän julkaisi tekstejään vielä Wanaja-seuran Vanhaa Vanajaa -kirjasssa.

Vanhaan hyvään aikaan

Alma Aarnin ainoa kaunokirjallinen teos kuvaa elämää Katumajärven kahdella puolen 1800-luvun puolivälissä. Kahden talollisen nuoret ovat menossa naimisiin, mikä on pysähtyneessä maaseutuyhteisössä elämän suurin kohokohta samoin kuin tässä tapauksessa kirjankin huipennus.

Patailan Maijastiina ja rusthollari Vanha-Lapion Kustaa Juhonpoika saavat toisensa avioliitossa, joka ei ola kaukana suunnitellusta, sillä vanhempien siunaus oli vielä tuohon aikaan tarpeen. Ja naimisiin mentiin yleensä omasta säädystä olevan henkilön kanssa, joka usein oli naapurin tai enintään naapurikylän tyttö tai poika niin kuin tässäkin tapauksessa. Tällä kertaa kuitenkin naapurin Ala-Patailan Janne jäi lehdellä soittelemaan.

Aarnin kielessä näkyy, että hän on kansanperinteen tutkija. Hän käyttää sujuvasti paikallista murretta ja teksti vilisee tuon ajan sanontoja. Nuoret kertovat toisilleen kummitustarinoita,laulavat ja leikkivät sen ajan leikkejä. Kirjassa ei ole varsinaisesti juonta. Ihmisiä ja heidän keskusteluitaan kuvataan tarkkaan. Samoin tapojaan ja uskomuksiaan, jotka eivät käy yksiin kristinuskon kanssa.

Elämää kuvataan yhden vuoden aikana, mihin mahtuu niin syntymää kuin kuolemaakin. Patailan talon vanhin tytär Ulla saa esikoisensa ja vanha mummo kuolee.

Luontoa, Katumajärven ympäristöä kuvataan kauniisti ja välillä vähän pelottavastikin. 150 vuotta sitten sudet vielä ulvoivat Koppolanvuoren takana, ja vaelsivat - ainakin romaanin mukaan - Katumajärven jäällä. Ja laskiaisena samalle jäälle laskettiin läheisestä melko korkeasta mäestä, Ämmälän talon päädystä, pulkalla ja reellä.

Talvella hiihdettiin susista huolimatta Mäskälästä järven toiselle puolen Koppolaan tapaamaan tuttuja, missä Maijastiinan sisko Eeva tapasi kohtalonsa. Tosin väärinkäsityksen takia seuraavaan kohtaamiseen kului puoli vuotta.

Keväistä Katumajärveä Alma Aarni kuvailee tällä tavoin

"Ei ainoakaan tuulenhenkäys pannut Katumajärven pintaa väreilemään. Tyyni se oli ja sininen kuten taivaskin, ja selvänä siihen kuvastuivat rantojen vihreät havupuut, hiirenkorvalla oleva koivut ja keltaisina kukkivat pajukot. Hevillä ei silmä jättänyt tätä kaunista kuvaa."


Teoksia

Vanhaan hyvään aikaan. Arvi A. Karisto osakeyhtiö, Hämeenlinna. 1928

Aarni, Alma ja Soila, H. A: Vanajan kirkosta ja sen vaiheista. Hämeenlinna. 1934

Lähteet

Hämeenlinnalaisia 1639–1989. Hämeenlinnan kaupunki. 1989. ISBN 952-90045-2-4

Lisätietoja

www.suomenkielenseura.fi/

www.finlit.fi/