Aleksanterin kansakoulu

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun
Aleksanterin kansakoulu. Kuva: Forssan museon kuva-arkisto.
Aleksanterin kansakoulu rakennettiin keisari Aleksanteri II 25-vuotisen hallitsijakauden kunniaksi. Tehtaanpatruuna A.W. Wahren pani alulle vuonna 1880 rahankeräyksen niin Forssan Osake Yhtiön toimihenkilöiden kuin työläistenkin keskuudessa rakennuskulujen kattamiseksi. Koulu sijaitsi Forssassa nykyisen Hämeentien varrella, Lastentarhan naapurina. Se aloitti toimintansa vuonna 1883 Forssa-yhtiön kouluna ja alkoi saada valtionapua jo vuonna 1886. Kun yleinen oppivelvollisuuslaki annettiin vuonna 1921, alettiin yksityisiä kouluja siirtää yhteiskunnan hoidettaviksi. Niinpä vuonna 1925 yhtiön isännöitsijä Isak Julin päätti lahjoittaa koulurakennuksen Forssan kauppalalle. Rakennukseen siirtyi Haudankorvan alakoulu. Vuosina 1948-1954 Aleksanterin koulussa toimi myös koulujen yhteinen keittiö. Koulunpito historiallisessa vanhassa rakennuksessa päättyi 1954, kun uusi Keskuskoulu valmistui. 1960-luvun alussa rakennus purettiin ja sen paikalle nousi kerrostalo, nk. Pohjolan talo.


Lähteet

Uusi-Hakimo, Lauri: Pyhäkoulusta peruskouluun. Forssa, 1997. ISBN 951-97766-0-5
Ahonen, Kaisa: Forssan teollisuusympäristön historiaa. 1978.