Hyppää sisältöön

Ämy ry

Kohteesta Häme-Wiki
Share/Save/Bookmark
Loikkaa:valikkoon, hakuun

Ämy ry on Elävän musiikin yhdistys, joka järjestää erilaisia musiikkitapahtumia Hämeenlinnassa. Yhdistyksen nimi ei ole virallisesti lyhenne mistään sanoista, vaan legenda kertoo Ämyn saaneen nimensä alkuaikojen aktiivin rock-musiikista piittaamattoman isän lausahduksesta nuorten kysyessä häneltä nimeä yhdistykselleen

Perustaminen

Toimintaa on pyöritetty vapaaehtoisvoimin jo vuodesta 1974. Yhdistyksenä Ämy rekisteröityi vuonna 1978 saadakseen kaupungin tukea. Ämy ry on Suomen vanhimpia elävän musiikin yhdistyksiä. Yhdistyksen perustaminen oli käytännön sanelema pakko. Yhdistyksen sääntöjen mukaan tarkoituksena on tarjota kulttuuritapahtumia, antaa ihmisille virikkeitä toteuttaa luonnonläheisempiä elämänasenteita sekä edesauttaa ihmisiä saavuttamaan laajempaa tietoisuutta epäkaupallisen kulttuurin suomista vaihtoehdoista. Yhdistys pyrkii luomaan yhteyksiä muiden kaupunkien nuorisoon. Ämy ry:n puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Päivi Lilja.

Toiminta

Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistys järjestää kuvataiteeseen, musiikkiin, ja kirjallisuuteen liittyviä kulttuuritapahtumia ja esitelmiä. Jäsenet kokoavat ja toimittavat toiminnasta tiedottavia julkaisuja. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen, vaan toiminta vapaaehtoisin voimin. Tunnetuimpana esimerkkinä on ollut Kaupunginpuistossa järjestetty ilmaiskonsertti Ämyrock. Yleisönä tapahtumassa on kaikenikäisiä rockin ystäviä lapsista irokeesinuoriin ja hevimummoihin.

1990-luvulla yhdistys järjesti muutamia vuosia Myyrockia, jonka tarkoituksena on tuoda esiin uusia paikallisia bändejä sekä luoda kulloinkin katsausta vanhempiin paikallisiin ja muihin bändeihin.

Lähteet

  • Karpiola, Saila: Ämy elää ja voi hyvin. Hämeen Sanomat 19.8.2000
  • Karipola, Saila: Ämy panostaa pienuuteen. Hämeen Sanomat 10.2.2001
  • Kiemunki, Iisakki: Ämy vähän niin kuin aina. Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 4.7.2007
  • Kiemunki, Iisakki: 30-vuotisvedenpaisumus. Hämeenlinnan Kaupunkiuutiset 7.7.2004
  • Leinonen, Pauliina: Kolmen sukupolven rokkipiknik. Hämeen Sanomat 4.7.2006
  • Lähdekorpi, Susanna: Pieni oli yhä kaunista vanhanajan hippifestareilla. Hämeen Sanomat 1.7.2007
  • Lähtölaskenta Ämyyn lähenee nollaa. Hämeen Sanomat 19.8.2000
  • Pohjola, Saila: Ämy puhallettiin henkiin. Hämeen Sanomat 19.5.1993
  • Syrjälä, Hanna: Aurinko ja lupsakka tunnelma houkuttelivat Ämyrockiin. Hämeen Sanomat 3.7.2005
  • Vienamo, Esa: Ämy nostaa päätään. Hämeen Sanomat 21.2.1993
  • http://www.amyrock.org/


Tämä artikkeli kaipaa lisää tekstiä ja tarkentamista. Auta laajentamaan artikkelia.