Yrjö Kokko

s. 1903 Sortavala
k. 1977 Helsinki

Opinnot ja ammatit:
- yo, Viipurin suomalainen lyseo (1923)
- eläinlääkäri, Wien (1930)
- kirjeenvaihtaja, Suomen Kuvalehti (1924-30)
- kunnaneläinlääkäri, Sysmä (1932-45)
- piirieläinlääkäri, Muonio (1945-50)
- vapaa kirjailija vuodesta 1950

Yrjö Kokko on palkittu valtion kirjallisuuspalkinnolla (1944) ja E. N. Mannisen palkinnolla (1948).

Eläinlääkäriksi valmistuttuaan Kokon ensimmäinen virkapaikka oli Sysmässä. . . Pitäjä ei kylläkään näy selvästi hänen laajaksi paisuneessa kirjallisessa tuotannossaan, mutta jonkinlaisena taustatekijänä Sysmä silti kuvastuu. Sellaisena se näkyy esimerkiksi Pessin ja Illusian sadunhohtoisessa rantamaisemassa, joissa taru ja tosi kohtaavat toisensa. . . Sysmäläinen kotiseutuaihe on varsin tunnettavana kertomuksessa Jouluporsaat, jossa eläinlääkäri kuvailee kokemuksiaan ja tunnelmiaan ollessaan jouluyönä porsittamassa Palvalan Jussilan emakkoa. Toinen ihan nimeltään mainiten Sysmään liittyvä kertomus on Isä, jossa sysmäläinen nuori mies kertoo eläinlääkärin opastamana löytäneensä oman isänsä. . . Kunnaneläinlääkäri Kokko oli silloin virkamatkalla Sysmän Särkilahden Myllyntauksen talossa, jonka isäntä Lauri Toivonen kaatui talvisodassa ja kertomuksen keskeisin henkilö Topi oli vielä pikkupoika. Jouluporsaat ja Isä kumpikin ovat viisaita ja elämänmyönteisiä kertomuksia, niin etteivät ne saisi hukkua joululehtien sivuille. Näiden lisäksi Kokko on kirjoittanut hauskan jutun Liikolan miesten kilpakivestä, niin sanotusta "Mattilan Mummusta" sekä toisen omistamastaan kesystä kurjesta, jonka monet sysmäläiset vieläkin muistavat nähneensä Ainolan pihassa tepastelemassa.
Laajemmissakin teoksissa Kokko on silloin tällöin käväissyt nuoruutensa mailla Sysmässä, kuten muistelmasarjassa Sota ja satu - joka tosiasiassa on selostus siitä, miten Pessi ja Illusia syntyi - luvussa Läpi karikkojen, sekä suuressa romaanissaan Täydennysmies, jota aivan oikein on sanottu Sysmän miesten omaksi sotahistoriaksi. 
(E. J. Ellilä, 1966.)

Tuotanto

Romaanit

Pessi ja Illusia : satu. WSOY 1944.

Neljän tuulen tie. WSOY 1947.

Laulujoutsen : Ultima Thulen lintu. WSOY 1950.

Sudenhampainen kaulanauha. WSOY 1951.

Ne tulevat takaisin. WSOY 1954.

Ungelon torppa. WSOY 1957.

Täydennysmies : sotaromaani. WSOY 1962.

Sota ja satu. WSOY 1964.

Molli, maailman viisain koira. WSOY 1965.

Alli – jäänreunan lintu. WSOY 1966.

Poro : muistelus. WSOY 1969.

Parhaat ystäväni. WSOY 1970.

Näytelmät

Pessi ja Illusia. 1950-51.

Omien teosten käännökset

Singschwan der Schicksalsvogel / Yrjö Kokko. Laulujoutsen. 1952.

Pessi und Illusia : die Elfe, die ihre Flügel verlor / Yrjö Kokko. Rostock : Hinstorff2000.

Muu tuotanto

Hyvän tahdon saaret : matkakuvaus. WSOY 1953.

Tunturi. WSOY 1961.

Perheen jumppakirja. WSOY 1963.

Tekstinäyte

Kirjeenkantaja Kimalainen

Päivällä oli ollut lämmintä ja kesäistä. Kun iltayöstä taivas alkoi kirkastua ja tähdet syttyivät taivaalla, hiipi kylmä yli metsän ja maan. Sadepisarat, jotka olivat jääneet riippumaan puitten lehtisilmujen kärkiin, jäätyivät kimalteleviksi helmiksi. Vesilätäköt, jotka vielä illalla olivat muodostaneet pieniä järviä, kuivuivat, mutta niiden rannoille jäivät tyhjään ilmaan riippumaan jäähileiset reunat.

Pessin ja Illusian majaankin, kääpäsienen alle, hiipi kylmä. Pessi ei siitä kärsinyt, sillä hänellä oli vielä jäljellä tiheä talviturkkinsa. Illusiaa sen sijaan alkoi paleltaa. Pessi peitti Illusian niittyvillan untuvilla, mutta sekään ei auttanut. Viimein hiipi Illusia Pessin viereen ja siinä oli lämmintä.

- Sinun vieressäsi on niin lämmintä ja turvallista, sanoi Illusia.
- Mitä? kysyi Pessi, sillä hän ei tahtonut uskoa kuulemaansa. Tähän saakka häntä kaikki olivat sanoneet pieneksi ja avuttomaksi. Oliko olemassa joku, joka tunsi itsensä turvalliseksi hänen läheisyydessään?
- Minä vain sanoin, että sinun vieressäsi on niin turvallista, sanoi Illusia uneliaalla äänellä ja nukahti jälleen.

Pessistä tuntui kuin hän ei olisi voinut hengittää. Hänen rintansa tuntui paisuvan. Hän olisi tahtonut nousta ylös seisomaan ja huutaa riemusta kovalla äänellä. Hän tunsi itsensä suureksi. Hän kohottautui varovaisesti, ettei herättäisi Illusiaa, kyynärpäänsä varaan ja katseli nukkuvaa tyttöä. Miten somasti Illusia taas alkoikaan punoittaa, kun lämpö alkoi tunkeutua hänen kohmettuneeseen ruumiiseensa. Miten kaunis olikaan hän, joka ensimmäisenä oli sanonut Pessiä turvalliseksi!

Pessi ja Illusia, 1944.

Lähteet

• Suomen Kirjailijat 1917-1944. SKS 1981, s. 208-209.
• E. J. Ellilä. Itähämäläisiä kirjailijoita, 1966, s. 33-34.

Lisätietoa kirjailijasta Internetissä

Kirjailijan haastattelu (1968), Elävä arkisto

Yrjö Kokko Jännityskirjailijana

Yrjö Kokko, kirjailija vai eläinlääkäri?

Saamelaisen identiteetin murros Neljän tuulen tie romaanissa

Yrjö Kokko ja Kalevala