Ypäjän kirkko

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 12.59 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)
Ypäjän kirkko Perttulantieltä nähtynä

Ypäjän kirkko rakennettiin vuosina 1901-1902 ja sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Henrik Helin ja Aleksander Nyström. Kirkkoon mahtuu 800 henkilöä.

Historia

Ypäjällä oli ns. Pyhän Bertilin kappeli jo ehkä 1500-luvulla. Nykyistä edellinen kirkko rakennettiin 1600-luvun alussa, mutta uudistettiin perusteellisesti vuosina 1676 ja 1798. Kirkko oli punavärillä maalattu ja katto tervatuilla päreillä katettu. Kellotapuli sijaitsi irrallaan kirkkomaan aidan vieressä ja sen siro muoto ikuistettiin ensin kappeliseurakunnan symboliksi ja myöhemmin Ypäjän kunnan vaakunaan. 1800-luvun lopussa vanhaa kirkkoa korjattiin, mutta perustustusten todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että uuden kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Myös kirkon paikkaa päätettiin muuttaa, sillä vanhan kirkon alle oli ilmestynyt lähde ja paikka todettiin rakentamiselle sopimattomaksi. Vuonna 1894 päätettiin, että kirkko rakennettaisiin vanhan kirkon vieressä olevalle kummulle. Uusi kirkko poikkesi ulkonäöltään huomattavasti vanhasta kirkosta: esimerkiksi kellotapuli oli rakennettu kirkkorakennuksen yhteyteen. Kirkon ulkönäkö muuttui vielä entisestään, kun se laudoitettiin vuonna 1910 ja maalattiin harmaaksi vuonna 1912. Kirkkoon tehtiin laaja peruskorjaus 1930-luvulla, jolloin uusittiin myös kirkon urut ja haljennut kello. Sisätiloissa tehtiin uudistuksia, sillä vanhanaikaiset "herrainpenkit" poistettiin ja tilalle asennettiin tasaiset penkkirivit. Kirkossa suoritettiin sisäkorjaus vuonna 1972 ja kahden vuoden kuluttua myös ulkokuorta muutettiin maalaamalla kirkko ruskeanpunaiseksi. Korjausten myötä osa kirkon alkuperäisestä viehätyksestä katosi, mutta vuosina 1997-1998 tehdyn peruskorjauksen ansiosta alkuperäistä ulkonäköä saatiin tuotua esille vaaleiden värien ja pitsi-ikkunoiden avulla.

Kirkkotaide

Kirkossa sijaisee kirkkomaalari Gabriel Gotthard Sweidelin maalaama alttaritaulu "Ristiinnaulittu" (1811), joka kuvaa Jeesusta ristillä. Vuonna 1939 tehdyssä remontissa alttaritaulun alaosaan liitettiin Urho Lehtisen maalaus "Kuninkaiden kumarrus". 1990-luvun korjauksen yhteydessä kirkon sisäkattoon asennettiin tähtitaivasta jäljittelevä valoteos. Kangasalan Urkutehtaan valmistamat urut ovat 18 + 3-äänikertaiset ja vuodelta 1940. Kirkossa on lähetysmaapallokynttelikkö, joka valmistettiin vuonna 1981 Ypäjän maataloudellisten oppilaitosten seppäkoulussa.

Lähteet

Huuhtanen, Taina. Ypäjän historia. Ypäjän kunta ja Ypäjän seurakunta 1978. ISBN 951-99167-9-2

Suomen kirkot ja kirkkotaide 2. Toim. Haapio, Markku & Luostarinen, Laura. Etelä-Suomen kustannus Oy 1980. ISBN 951-9064-26-5

Hämeen läänin kirkot. Länsikirja Oy 1988.

Ypäjän seurakunta