Vuorikadun koulu

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 17. huhtikuuta 2014 kello 12.38 – tehnyt imported>Mtaavila
Vuorikadun koulu, kuvattu ennen 26.1.1915. Kuvan lähde: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto.


Vuorikadun koulu oli alkuperäiseltä nimeltään Lahden kansakoulu. Se oli kauppalan ensimmäinen kansakoulu. Ylvään uusrenessanssirakennuksen suunnitteli hämeenlinnalainen arkkitehti Henrik Helin, ja se valmistui 1902. Samaan aikaan koulun eteen istutettiin laaja koulupuisto, joka korosti opinahjon asemaa ympäristössään sekä painotti sen arvovaltaa ja sivistyksen merkitystä. Vuorikadun koulun sisäänkäyntihallissa on lahtelaisittain harvinaiset interiöörimaalaukset. Sinisellä taivaankannella lentelevät pääskyset toivottavat isot ja pienet koululaiset tervetulleiksi.