Vappu Liipola

Vappu Liipola

s. 1917 Lahti
k. 1995 Lahti

Tietoja kirjailijasta

Vapaan taidekoulun (1936-41) käynyt Vappu Liipola työskenteli kuvaamataidon opettajana, verovirkailijana ja vapaana kirjailijana.
Liipola kirjoitti sekä lapsille että aikuisille. Hänen tuotantonsa koostuu kolmesta satukirjasta sekä kolmesta tarina/novellikokoelmasta. Hän on myös itse kuvittanut teoksiaan. Kirjojen lisäksi hänen kertomuksiaan on julkaistu useissa lehdissä, mm. Oikea joulu - niminen joulukertomus Hollolan Lahdessa vuodelta 1963.

Vappu Liipolan vahvuutena on pidettypienen ihmisen arkipäivän kuvaamista aidosti ja kiinnostavasti (TS 29.3.1961). Liipola viljelee kertomuksissaan paljon huumoria, mutta vakavuudella on kuitenkin keskeinen sijansa. "Hänen tarinoistaan muodostuu monipuolisesti valotettu kuva ihmiselämästä yleensä, kuva jossa lapsuusajan kokemukset aina ovat keskeisellä sijalla."

HS (22.4.1961) kirjoittaa Vappu Liipolasta seuraavasti: "Tuskin on syytäkään kehottaa Vappu Liipolaa, jonka taipumukset ja halu niin selvästi viittaavat elämän vähäväkisten osan ja ongelmien katselemiseen, ainakaan tässä vaiheessa keinotekoisesti vaihtamaan miljöötä.
Hän on mukanaolija, myötäelävä tarkkailija, jota kiinnostaa enemmän sisäinen ihminen kuin yhteiskuntaolento, ihmisen laatu enemmän kuin se, mitä hän jo nauttii ja mitä hän vielä voisi hyötyä ja saalistaa, silloinkin kun hän käsittelee juuri sellaista aihetta. Kun hänen huumorinsa yltää myös lasten piirin ulkopuolelle, saavat nämä piiat ja rengit, isännät ja emännät joskus myös jotakin ilottelevaa kiireelleen.
Kirjailijaa ehkä ennen kaikkea huvittaa ihminen; samalla hän jaksaa katsella ihmistä ystävällisen suopeasti. Tämä on kirjallisuudessamme siksi harvinainen, leimallisesti kultivoitu avu, että sen ilmaisupuolta sopisi enemmän viljellä."

Tuotanto

Satukirjat

Tiina Talitintti. WSOY 1957. 

Penjami Päästäinen. WSOY 1959. 

Kukkopilliprinsessa. WSOY 1962.

Novellit ja muut kokoelmat

Lissu on rakastunut ja muita novelletteja. WSOY 1958.

Kuuma kivi. WSOY 1961.

Eläinystäviäni. WSOY 1964.

Tekstinäyte

Mutta eihän tärkeässä paikassa sillä tavalla sovi mellastaa, kohtelias pitää olla ja oikein pitää asia esittää. Ja siksi sanottiin Mustakylkiselle kuoriaiselle, että tulkoon toisella kertaa. Nyt ei ole aikaa, on tärkeämpiä tekemisiä edellä. Ensi viikolla ehkä tai sitten joskus, sitten kun on aikaa.

Eikä Mustakylkisen kuoriaisen muu auttanut kuin niine hyvineen palata takaisin.

Mutta kun viikko oli kulunut, se tuli taas kylään. Selitti, että tie pitäisi saada metsän läpi, kylältä kotiin asti, sellainen tie, että osaa kulkea joku muukin kuin Mustakylkinen kuoriainen itse.

-Ei nyt ole aikaa, sanottiin. –Mittarimatokin on muualla mittaamassa. Ensi viikolla ehkä, tai sitten joskus, sitten kun keritään.

Ja taas sai Mustakylkinen kuoriainen mönkiä tyhjin toimin takaisin. Viikon se odotti ja sitten jo taas veti jalkaansa naulapohjasaappaatja käveli kylälle.

-Ei ihan vielä, sanottiin. –Mittarimato on kyllä kotona, mutta peltomyyrä, joka tien pohjustaa on omissa töissään ja tulee vasta viikon päästä.

Mikäs siinä. Takaisin vain viikoksi kotiin odottelemaan.

Sitten sanottiin ettei vielä, mittarimato ja peltomyyrä ovat kyllä saatavilla, mutta tikka, joka tieltä kannot karsii, on kotona nokka kipeän. Ties koska paranee, viikon päästä ehkä, tai parin.

Ja taas Mustakylkinen kuoriainen taivalsi edestakaisin.

Sitten kun tikka parani, puuttui itse tientekijä, Postitaavetti, se tuhatjalkainen, joka tuhansin tallukoin kerralla taputti tien sileäksi. Postimatkalla oli, kaukana, kaukana. Ties koska palaa, ensi viikolla tai joskus.

Tienteko teoksesta Kukkopilliprinsessa, 1962.

Lähteet

• Suomen Kirjailijat 1945-1980. SKS 1985, s. 360-361.
• Turun Sanomat 29.3.1961.
• Helsingin Sanomat 22.4.1961.
• Lissu on rakastunut -kirjan takakannen teksti.