Vanha hautausmaa
Hämeenlinnan vanha hautausmaa sijaitsee Turuntien varrella Kaurialan kaupunginosassa. Se on nykyään yksi kaupungin puistoista ja suojeltu kulttuurihistoriallinen kohde. <widget type="googlemap"> <marker lat="60.99471" lon="24.45303">Vanha hautausmaa</marker> </widget>
Vanhan hautausmaan historia
Hämeenlinnan kaupunki muutti nykyiselle paikalleen vuonna 1777 kuningas Kustaa III:n määräyksellä. Uusi kirkko valmistui vuonna 1798. Hautausmaa perustettiin kuninkaan määräyksestä kaupungin ulkopuolelle kulkutautivaaran takia. Kaurialan pellolta, nykyisen Turuntien varrelta varattiin alue hautausmaata varten. Se aidattiin ja varustettiin eteishuoneella, koska matka kirkolta oli pitkä. Hautausmaa osoittautui pian liian pieneksi, joten seurakunta sai maistraatin luvalla vuonna 1800 laajentaa sitä nahkurimestari Mongrenin peltopalstalla. Hautausmaa ympäröitiin vuonna 1809 kiviaidalla. Vuosina 1825 ja 1848 hautausmaata laajennettiin vielä hieman.
Hautausmaan vieressä oli lääninlasaretin rakennukset, vastapäätä 1800-luvun lopulla rakennettuja Suomen kasarmeja. 1840-luvulla vanha lääninsairaala muutti Keinusaareen, ja hautausmaa laajeni vanhalle lasaretin tontille. Myöhemmin laajennusalue jäi tien alle eikä mikään enää muistuta kaupunkilaisia lasaretin olemassaolosta.
Vanhat muistomerkit
Aluksi haudat merkittiin puuristein, mutta jo 1820-luvun puolivälissä tulivat käyttöön hautakivet. Vanhaan hautausmaahan on haudattu mm. Victorine Nordenswan. Nordenswan-suvulle pystytettiin empiretyylinen hautakappeli, joka on yhä paikallaan. Kuvernööri Rehbinderin suku haudattiin aidattuun perhehautaan hautausmaan kaakkoiskulmalle. Muita vanhaan hautausmaahan haudattuja henkilöitä olivat Gustaf Eurén, joka piti kymnaasia Pikkutorilla, säveltäjä Jean Sibeliuksen isä, kaupunginlääkäri Christian Sibelius ja runoilija Paavo Cajanderin vanhemmat Frans ja Maria Cajander sekä pastori Olof Reinhold Churberg.
Hämeenlinnan lyseon lehtori Felix E. Seppälä inventoi vuonna 1963 vanhan hautausmaan hautamuistomerkit. Vuonna 2004 huomattiin, että inventoinnista kuluneen 40 vuoden aikana oli kadonnut 16 luettelossa mainittua hautamuistomerkkiä. Vain kymmenkunta kookasta hautakiveä on säilynyt vuosilta 1820 – 1840. Suurin osa niistä on makaavia. Säilyneet ristit ja paadet ovat peräisin 1850- ja 1860-luvuilta. Joukossa on myös venäjänkielisiä muistomerkkejä sekä vuonna 1918 kaatuneiden saksalaisten soturien muistoksi pystytetty monumentti.
Puistoksi
Lääkintöylihallituksen pääjohtaja K. F. von Willebrand totesi virkamatkallaan vuonna 1866 hautausmaan sijainnin olevan huono kulkutautien leviämisen kannalta. Kolera olikin koetellut erityisesti Hämeenlinnaa noina aikoina. Lisäksi kova maaperän vuoksi haudat oli kaivettu liian matalalle, minkä ohikulkijat saattoivat tuntea ainakin helteisinä kesäpäivinä. Maaherra C.O. Rehbinder kehotti seurakuntaa jo vuonna 1847 siirtämään hautausmaa Poltinaholle. Senaatti ei suostunut tähän, sillä Poltinaho oli sotaväen harjoituskenttä. Hautausmaa päätettiin siirtää Ahveniston harjulle.
Vuonna 1872 vihittiin käyttöön Ahveniston hautausmaa, ja hautaaminen vanhaan hautausmaahan määrättiin lopetettavaksi. Hautausmaa jäi puistoksi, mutta vapaaehtoisten hoidossa puisto rapistui. Seurakunta luovutti sen kaupungille vuonna 1906, ja pian siitä kehittyi rauhallinen kävelypuisto. Kaupunginpuutarhuri Adolf Andersson laati uuden hoitosuunnitelman, jonka tuloksena hautausmaa sai entistä puistomaisemman ilmeen käytävineen ja istutuksineen. Samalla vanhoja hautamuistomerkkejä kunnostettiin.
Nykyisin aitaamattomalla vanhalla hautausmaalla on kukkaistutuksia, pensaita ja puita. Vanha hautausmaa on muinaismuistolain suojaama kiinteä muinaisjäännös, jonka suojelusta päätettiin vuonna 1963. Vuonna 1992 hyväksytyssä asemakaavanmuutoksessa vanhan hautausmaan puisto on merkitty muinaismuistoalueeksi. Puiston pohjoissivulla on ortodoksinen kirkko.
Lähteet
Katso kuvat: http://goo.gl/I5q9u