Vanajaveden vesikot

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 11.58 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)
Melojia Vanajavedellä. Kuva: Hannu Lehtonen

Vanajaveden Vesikot on hämeenlinnalainen melontaseura, jolla on lähes 500 jäsentä. Seura toimii niin retki-, kunto-, koski- kuin kilpamelonnankin saralla.

Historia

Vanajaveden Vesikot on perustettu 23.8.1942. Syntysanojen lausujana pidetään Vilho Liljamaata, joka kirjoitti ahkerasti melontaurheilun puolesta Hämeen Sanomiin. Ensimmäisenä syksynä yhdistyksessä oli kuusi jäsentä ja kolme itsetehtyä kanoottia. Seura vaali alusta alkaen sekä retki- että kilpamelontaa. Seurassa rakennettiin joka talvi muutama kanootti.

Seuran jäsenet ovat saavuttaneet vuosien varrella useita Suomen ja pohjoismaiden mestaruuksia ja olleet edustajina myös useissa olympialaisissa ja maailmanmestaruuskisoissa. Olympialaisissa mukana olleita:

Seuran järjestämät Ahveniston ja Aulangon melonnat olivat kolmen vuosikymmenen ajan kesäisin kilpamelonnan arvostetuimpia kisoja. Kilpailuaktiviteetti alkoi kuitenkin 1980-luvulla hiipua. Retkimelonta lisääntyi, kun myyntiin tuli lasikuidusta ja muovista valmistettuja kanootteja. Seura järjesti useita eri pituisia retkiä Suomessa, Ahvenanmaalla ja Tukholmassa asti.

Melontakoulutus

Ensimmäiset varsinaiset melontakurssit järjestettiin 90-luvulla. Kurssit olivat erittäin kysyttyjä. Nykyään seura järjestää aikuisille tarkoitettuja melonnan peruskursseja, antaa melonnan ohjausta aikuisille ja nuorille sekä järjestää ohjattua iltamelontaa kerran viikossa.

Vesikonlinna

Vesikonlinna. Kuvaaja: Mervi Koski

Vesikkolinna on Vanajaveden Vesikkojen kalustovaja ja toimintakeskus  Varikonniemessä. Vuonna 1926 valmistuneessa rakennuksessa on ollut alueella toimineen höyrysahan voimalaitos.

Aiemmin kalustovajana ovat toimineet mm. Vanajaveden sillan alusta ja Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tontilla sijainnut vanha punatiilirakennus, joka purettiin 80-luvulla.


Lähteet