Ero sivun ”Tervakosken paperitehdas” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
 
p (yksi versio)
(ei mitään eroa)

Versio 5. maaliskuuta 2013 kello 12.58

Tervakosken paperitehdas sijaitsee Janakkalan kunnan eteläisessä osassa sijaitsevassa Tervakosken kylätaajamassa. Tehdas on perustettu vuonna 1818, ja on siten maamme vanhin yhtä toiminnassa oleva paperitehdas. Sen omistajina ovat aiemmin olleet mm. Suomen Pankki, Stora Enso, mutta nykyisin se kuuluu osana itavaltalaiseen Delfort Groupiin.

Historia

Gustav Georg Nordenswan osti isältään Johan Nordenswanilta vuonna 1806 Janakkalassa sijaitsevat Talolan ja Hovilan ratsutilat niille kuuluvine sahoineen ja myllyineen. Sahat ja myllyt olivat perua aiemmalta ajalta, jolloin Janakkalassa vaikuttanut Brunow-suku oli tiloja omistanut ja sahat rakentanut. Näin oli syntynyt Tervakosken kartano.

Vuonna 1818 perustettiin kosken partaalle paperitehdas. Tehtaan toiminta on pitkälti säädellyt sekä Tervakosken kylän maanomistusoloja, että sen asukkaiden hyvinvointia. Kun G.G: Nordenswan sai keisarillisen erioikeuden paperitehtaan perustamiseksi Tervakoskelle, niin se oli aluksi pieni ja vaatimaton kaksivalssinen tuotantolaitos, mutta jo 1839 paperiruukki laajennettin yli kaksi kertaa entistä suuremmaksi eli 5-valssiseksi.

Vuonna 1839 Tervakosken kartano ja paperitehdas siirtyivät kamarikirjuri Georg Nordenswanin omistukseen. Myöhemmin, eli vuonna 1850 hän uudenaikaisti yhtiön Otto Meurmanin ja Bengt Carl Steniuksen kanssa. Yhtiön muodostamisen kanssa toteutettiin tehtaan muuttaminen konekäyttöiseksi. Tämä aie toteutettiin vuonna 1853. Samalla kun tehtiin päätös tuotannon koneellistamisesta, päätettiin ottaa käyttöön myös höyryvoima tehtaan toiminnan takaamiseksi.

Tehtaan koneet

  • Paperikone PK1 (vanha), valmistunut 1853 ja toiminnassa 1853-1863, tuhoutunut tulipalossa 1863
  • Paperikone PK2, valmistunut 1864 ja poistettu toiminnasta vuonna 1950
  • Paperikone PK1 (uusi), käytössä 1868-1970, mutta uudistettu vuonna 1951
  • Paperikone PK3, käytössä vuodet 1905-1990, mutta uudistettu vuosina 1972 ja 1990