Sydänmaa

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 5. maaliskuuta 2013 kello 11.58 – tehnyt Admin (keskustelu | muokkaukset) (yksi versio)

Sydänmaa on Tuuloksen kylä. Se sijaitsee valtatie 12:n pohjoispuolella molemmin puolin valtatie 10:tä. 

<widget type="googlemap"> <marker lat="61.111265" lon="24.891729">Sydänmaa</marker> </widget> 

Kylähistoriaa

Kylän nimestä on maininta eräässä vuoden 1458 asiakirjassa: Peder Kurkinen af Syden ja vuonna 1465; Hein Sydemaast. Vuonna 1539 Sydänmaalla oli kuusi taloa ja yksi rälssitila. Sydänmaalla sijaitsevan Paavolan talon aikaisempi nimi oli Savola, joka mainitaan vielä 1800-luvun asiakirjoissa. Maakirjassa vuodelta 1556-1563 kerrotaan, että talon perustaja Påvel Savolainen on kotoisin Savosta. Tuona aikana saapui Hämeeseen uudisasukkaita Savosta.

Koska kaksi eri heimoa on kohdannut toisensa ja on joutunut jakamaan nautinta- ja asuinalueet, on esim. pellot nimetty heimojen mukaan. Sydänmaalla on Hämäläisten nittu ja itäsuomalaisesta alkuperästä kertova Tommosenkaula, Romunkallion nitu ja Mehtäpeldo.

Tilat

Sydänmaan Paavolan tila oli keskiaikana Tavastin suvun omistuksessa, ja oli aikoinaan myös Sairialan herrojen lampuotitila. Paavolan tilan nykyiset rakennukset muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden. Päärakennus on 1880-luvulta ja kivinavetta vuodelta 1902.

Sydänmaan Eerolan talon hirsinen päärakennus on 1850-luvulta ja jyväaitta vuodelta 1754. Tilalla on myös aittarivi ja navetta. Eerolan taloon perustettiin kotiseutumuseo jo vuonna 1926, ja siellä on esillä talonpoikaisesineiden lisäksi myös Tuuloksessa tehtyjä kärryjä ja rekiä.

Lähteet

Rakennettu Häme. Maakunnallisesti arvokas rakennusperintö. Hämeen Liitto. Hämeenlinna 2003

Jutikkala-Nikander: Hämäläisiä kartanoita ja suurtiloja. Helsinki 1946.