Suontaan kartano

Päärakennus 1900-luvun alusta. Kuva: Markku Karvonen

Uhrikiven kuppi. Kuva: Markku Karvonen

Suontaan kartano on Hattulan Tyrvännössä, Suontaan kylässä. Suontaan ympäristössä on lukuisia rautakautisia muinaisjäännöksiä.

<widget type="googlemap"> <marker lat="61.11022" lon="24.31183">Suontaka</marker> </widget> 

Herroja ja ritareita

Suontaan kylä oli 1600-luvulla Hämeenlinnan suurimpia kyliä Luolajan ohella. Siellä oli kymmenen taloa: Aarikka, Muuraa, Hollo, Pietilä, Mikkola, Sipilä, Mattila, Pispa, Pannila, Puuppola, Klemola, Mannila ja Eskola. Kylän maanomistajat olivat joko korkea-arvoisia tilanomistajia lampuoteineen sekä itsenäisiä talonpoikia. Lepaalla oli omistuksia Suontaan kylässä. 1300- ja 1400-luvuilla kylän aatelisia maanomistajia Suontaan kylässä olivat Klaus ja Bengt Lydekenpoika Djäkn sekä Niilo Olavinpoika. Ulkomaalaista syntyperää oleva Klaus Lydekenpoika Djäkn toimi 1300-luvun lopulla voutina Hämeessä ja myöhemmin Turun linnan päällikkönä. Hänen jälkeläisensä kuuluivat silloisen Suomen hallitsevaan eliittiin.

Niilo Olavinpoika lyötiin todennäköiseksi ritariksi vuonna 1396 Ruotsissa, Moran kivillä. Kuningas oli vasta kruunattu, tanskalaissyntyinen Eerik Pommerilainen, Kalmarin unionin herra. Niilo Olavinpoika oli siis Suomen ensimmäinen tiedossa oleva kuninkaan ritari ja toimi

Kuva: Markku Karvonen

korkeissa poliittisissa tehtävissä tiettävästi vuoteen 1415 saakka. Hänellä oli korkein tuomiovalta maaoikeudessa. Vuoden 1439 jälkeen Niilo Olavinpojasta on mainintoja perintöasiakirjoissa nimellä Niclis Sontaca eli Suontaan Niilo. Niilo Olavinpoikaan on liitetty myös Tavast-nimi, joka on ollut paitsi kuuluisan suvun sukunimi, myös muinaishämäläinen arvonimi. Tavasteilla oli omistuksia myös Hattulassa ja Tyrvännössä, mm. Arvid Tawast omisti Vesunnan kartanon. Niilo Olavinpojalla ei ollut lapsia, joten hänen suuri omaisuutensa periytyi kaukaisillekin sukulaisille. Näiden kautta käy ilmi, että hän oli sukua myös Kurki-suvulle, joka oli keskiajan johtavia aatelissukuja Suomessa. Niilo Olavinpojan kaltaisella herralla täytyi olla asuinkartano, joten hän ehkä asui Suontakana ja oli tilan tai tilojen isäntänä 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa. Suontaan kylässä oli useita pienempiä taloja, jotka saattoivat olla hänen omistuksessaan tai sitten hänen asuinkartanonsa hävisi. Huomattavan osan Niilo Olavinpojan omaisuudesta peri 1400-luvulla naispuolinen henkilö, jonka kolme tytärtä miheineen omistivat vuonna 1481 Suontaan, Lepaan ja Vanajan Niemenpään kartanot. Tämä osoittaa, että Suontakana oli kartano 1400- ja 1500-lukujen taitteessa, mutta ei mitään ulkoisilta puitteiltaan mahtavaa rakennusta.

Taloista rälssejä

Lepaan suku ja sen jälkeen Beurraeuksen suku omisti Suontaan Mattilan, josta tehtiin rälssisäteri. Suontaan talojen omistajia oli 1600- ja 1700-luvuilla mm. de la Gardie-, de la Motte-, von Schrowe-, Birkholz-, Horn- ja Rosenkranz-suvut. Osa rälssitiloista muuttui vuoden 1683 reduktiossa talonpoikaisiksi perintötiloiksi, kuten esimerkiksi Hollo, Aarikkala ja Manni. 1600-luvulla Suontaan rälssimaista muodostettiin kaksi säteriä, jotka päätyivät Lahdentaan Boije-suvun omistukseen. Vapaaherra Edvard Standertskiöld osti kaikki kylän perintötalot; Hollon, Eskolan ja Klemolan 1890-luvulla. Hollon talosta tehtiin kartanon päärakennus, ja muut rakennukset siirrettiin muualle. Lampuodeista tuli torppareita.

Nykyinen kartanomiljöö on peräisin vasta 1900-luvun alkupuolelta. E.R. Standertskjöld myi Lahdentaan ja asettui Suontaakse asumaan. Hänen jälkeensä Suontaan omisti vuorineuvos Erik Rosenlew, joka uudisti tilan rakennuskannan. Suunnittelusta vastasi arkkitehtitoimisto Frosterus & Gripenberg, joskaan kaikkia tuolloin laadittuja suunnitelmia ei toteutettu.

Suontaan vaaleaksi rapattu päärakennus on uusittu nykyiseen asuunsa vuonna 1927. Sen runkona on vanhemman, 1800-luvun päärakennuksen hirret. Myös klassisistiset rapattu konttorirakennus ja tiiliset työväenasunnot ovat tältä ajalta. Mahtavan kokoiset karjarakennukset ovat vanhimmilta osin 1890-luvulta, mutta nykyiseen laajuuteensa ne rakennettiin 1920-luvulla. Tiilinen karjakartano on näyttävä laajan, tasankomaisen peltoaukean maisemassa. Päärakennusta ympäröivä puisto perustuu puutarha-arkkitehti Bengt Schalinin vuosina 1928–1930 laatimaan suunnitelmaan.

Lähde

Rakennettu Häme. Hämeen liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9

Ojanen, Eero: Tyrvännön historia. Tyrväntö-seura ry. Hämeenlinna 2002. ISBN 952-91-4881-X