Sirosäkkimuistoja
Sirosäkki oli oman aikansa hittituote, forssalainen ilmiö. Säkkiä jonotettiin, kauempaa tulleet joskus koko yön, tai tultiin aamulla tosi aikaisin, kun yritettiin saada parhaat säkit. Ihmiset muistavat pitkät jonot ja jonottamisen. Jonoissa jännitettiin riittääkö säkit, kun oma vuoro tulee. Yleensä liikkeellä oltiin äidin kanssa, joskus lapset keskenään oli laitettu matkaan henkilökuntakortin kanssa.
Sirosäkki tarkoittaa Forssan yhtiön tehtaanpuodin / Finlaysonin tehtaanmyymälän kangassäkkiä, joka sisälsi noin 10 kiloa kangasta. Aluksi säkit olivat rykkityykiä, myöhemmin kesälakanakangasta. Kirjavat kesälakanakankaat tulivat 1970-luvulla. Sisältö oli kangassuikaleita, siroja. Sirot olivat jotenkin vioittunutta kangasta, sellaista joka ei mennyt myyntiin. Palojen leveys oli määritelty 30 sentiksi, mutta kyllä pussissa oli eri aikakausina leveämpiäkin paloja.
Lapset vaatetettiin siroilla. Ei tarvinnut tehdä vanhasta uutta, kun sai uutta kangasta. Suunnittelu lähti kankaasta. Ensin piti tietenkin nähdä, mitä säkki sisälsi ja sen jälkeen mielikuvitus lähti kukkimaan, kun paloja yhdisteltiin keskenään mitä erilaisimmin tavoin. Paljon tehtiin myös vuodevaatteita; lakanoita ja tyynyliinoja. Voidaan sanoa, että forssalaisten vuodevaatteet on yleensä tehty sirosäkistä. Samoin tilkkupeitot, joita on käytetty päiväpeittoina. 1960-luvun hittituote oli Kotoverho; painettu verhokangas 1960-luvulta. Ne kankaat joista ei ommeltu mitään, leikattiin matonkuteeksi.
Sirosäkkimuistelutilaisuus pidettiin Forssan kirjastotalon Brander-salissa 11.10.2016. Tilaisuus liittyi Hämeenlinnan kaupunginkirjaston hallinnoimaan Muistot jakoon -hankkeeseen. Tekstin tallentanut Tanja Härmä, Forssan museo.
Pussilakana
Liisa ja Seppo Tarkkala toivat tilaisuuteen sirosäkkisuikaleista kootun pussilakanan. Lakana oli tullut vastaan, kun Sepon äiti Sirkka Tarkkala ja isä muuttivat vanhasta omakotitalosta kirkolle keväällä 2016. Talon tyhjennyksen yhteydessä löytyi kaikennäköisiä aarteita. Sepon äidin sisar ja Sepon sisar olivat ommelleet näitä pussilakanoita. Niitä on ollut koko suvulla. Kyseisessä pussilakanassa kuvio on yritetty ommella ehjäksi ja kaukaa katsottuna se näyttääkin ehjältä.
Topenolta, Sepon kotoa, lähti 2 -3 sisarusta kerrallaan sirosäkkimatkaan. Äidillä Sirkalla oli ainoastaan ajokortti ja auto, joten äiti oli kuskina. Seppo oli mukana, jos autossa oli tilaa. Forssan mummulta haettiin kortti (tehtaan henkilökuntakortti), jolla säkin sai hakea. Mummun kortilla pääsi heti aamulla.
- Säkki pengottiin heti kotona, lajiteltiin ja tehtiin vaatteita, Seppo muistelee. Äiti kutoi myös mattoja.
- Säkki maksoi 10 markkaa. Se oli halpa silloin. Pakkakangas oli kallista siihen aikaan.
Liisa sai myös anopilta sirosäkkejä.
- Ompelin vakosamettivaatteita lapsille 70-luvulla. Itse en koskaan säkkiä hakenut, kun anopilta sai.
- Huonekalutkin päällystettiin painetulla vakosametilla, Seppo sanoo.
- Lakana oli melkein menossa matonkuteeksi, kun huomasin, että siinä on saumoja sauman perään. Liisa sanoo. Miksi? Eihän tätä voi repiä pitkittäin kuteeksi.
Lakana oli yhdistetty toisiinsa 30 cm leveistä suikaleista.
- Tämähän on sirosäkistä ommeltu!
- Siihen aikaanhan on ollut jo kone, jolla tehdään siksakkia.
Vihreä painettu vakosamettitakki
Marja-Leena Mäkelä toi mukanaan paloista ommellun vihreän vakosamettitakin, jota hän käytti neljännellä luokalla kansakoulussa 1970-luvulla. Palat ovat olleet tosi pieniä.
- Äiti ompeli. Ei ollut isosiskon vanha. Ihan uudesta kankaasta tehty.
Forssassa oli siihen aikaan kova ammattitaito painaa vakosamettia. Marjalla ja Eliisa-siskolla on mukanaan ihana keltainen kernikassi , erilaisia painettuja tyynyliinoja ja vihreä ’piparkakkukangas’, joka on ollut sohvanpäällisenä. Kaikki ovat olleet sirosäkin aarteita.
Liina myrkynvihreälle pöydälle
- Ensimmäisen kerran olin tehtaalla töissä vuodesta 1944, heti rippikoulun jälkeen, vuoteen 1947. Silloin olin töissä pikkukutomossa, kutomon vanhassa osassa. Kotini oli silloin Someron Koisthuhdassa. Tehtaan pihalla oli rakennus, jossa asuin viikot.
Kun ennen naimisiin menoa olin käynyt kuulutuksilla, sai Someron kansanhuollosta ns. morsiuspisteet ja näillä sai ostaa kangasta tehtaan kaupasta: 2 patjakangasta, 2 täkkikangasta, 4 lakanakangasta ja toppausaineet. Eli kannatti olla tehtaalla töissä niin kauan, että pystyi hyödyntämään morsiuspisteet, muutoinhan kangas oli 'kortilla' ja sitä sai ostaa tosi vähän. Sitten mentiin naimisiin ja lopetin työt tehtaalla.
Näin aloittaa Kerttu Linja.
- Sirosäkkijonossa käytiin usein 'sirosäkkipäivänä'. Jonossa käytiin kotoa myöhemminkin, linja-autolla kuljettiin. Raidallisesta flanellista tehtiin paljon miesten alusvaatteita, kun trikoota ei siihen aikaan ollut. Pula-aikana sirosäkkejä sai vain tietyn määrän. Jonotusta koitettiin vähentää sillai, että otettiin jonosta sieltä täältä saajat, etteivät ihmiset aina jonottaisi niin pitkiä öitä.
Toisen kerran Kerttu meni Finlaysonin tehtaalle 1957, kun perhe muutti Forssaan asumaan. Ensin kehräämöllä, sitten kutomolla kankaan tarkastuspuolella.
- Kaksvuorossa olin, siskon kanssa eri vuorossa, näin saatiin lastenhoito järjestettyä. Kun menin kysymään töitä syksyllä 1957, olis heti saanut jäädä töihin. Silloin sai heti töitä.
70-luvun alkupuolella miniä kysyi: "Olisko mustaa pöytäliinaa, missä on vihreitä kuvioita?" Siihen aikaan mustapohjaiset pöytäliinat olivat suurta muotia. Sitä ei löytynyt sirosäkistä, mutta tehtaan kaupassa sitä oli.
Eläkkeelle Kerttu jäi 55-vuotiaana vuonna 1984. Silloin oli sellainen mahdollisuus.