Ero sivun ”Sinikka Sirén” versioiden välillä

Häme-Wikistä
imported>Mtaavila
Ei muokkausyhteenvetoa
imported>Mtaavila
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 82: Rivi 82:


<br/>
<br/>
[[Luokka:Vellamon vinkit]]
[[Luokka:Kirjailijat]]
[[Luokka:Kirjailijat]]
[[Luokka:Botin lisäämät sivut]]
[[Luokka:Botin lisäämät sivut]]

Versio 17. tammikuuta 2014 kello 11.05

(s. 1928) ent. Hiltunen, kirjailijanimeltään myös Sinikka, Sirre Sirén

Tietoa kirjailijasta


Kouvolaissyntyinen Sirén on asunut myös Sysmässä ja Asikkalassa.
Hän on työskennellyt peruskoulunopettajana (1955-66) sekä erityisopettajana Lahdessa (1967-88). Vuodesta 1988 hän on ollut eläkkeellä.
Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kirjoittelu sekä oppikirjojen tekeminen tiimityönä.

"Olen koko elämäni ajan kirjoitellut. Seminaariaikana voitin kolmena vuonna raittiuskilpakirjoituksissa I palkinnon. Sain arvosanan yhdeksän päästötodistukseen äidinkielessä" Sinikka Sirén kertoo kirjoittamisestaan.

"Olen muistelmissani vielä lapsuuden ajoissa - samoin teksteissäni. Vääksyn aika tulee myöhemmin. Olin Timo Töyrylän naapuri ja hän inspiroi minusta kirjoittajan. Olin 22 vuotta vammaisten lasten opettaja (kuulo- ym. vammat)" hän kertoo miten Päijät-Häme on vaikuttanut hänen teksteihinsä.

Sinikka Sirén on julkaissut runokirjan Muistelmia ja mustelmia vuonna 2004.

Tekstinäyte

Heiluheinän tarina

Luonnossa kuljin.
Itseni avasin ja suljin.

Näin paljon kaunista siellä:
Pihapiirissä, metsässä, rantatiellä.

Ja - kappas vaan - kuinka ollakaan!
Katse osui heinään heiluvaan,
jolla ötökkä teki taivallustaan.

Oli ötökkä - mikä lie? Hyttynen kai,
mutta heinä
aatoksiin minut sai.
Pysähtymään ja miettimään
miten yksilö joukkoon häviää!

Vasta läheltä katsoen ymmärtää:
Kuinka Luojan luomista vähäisin
saattaa olla kaunein ja suloisin.

Ei heinästä ole salaattiin.
Ei maljakon kukaksi kammariin.
Mutta!

Katso, kun kaste lankeaa
joka heiluva hapsukka
helmensä saa.

Ja aamuauringon noustessa
värit sateenkaaren on korressa.

On meistä jokainen ihminen -
ainakin heinän arvoinen.

Kuolema

Kuvailin mieleeni noussutta kuvaa
kuolemasta.
Ystäväni kuuntelivat silmät "pystyssä".

"Kamalaa, ei tuollaisia sovi puhua!
Ajattele hiljaa itseksesi."
"Älä maalaa piruja seinälle.
Kyllä kuolet ilman siitä puhumistakin."

Kuolema on pelon ja kammon asia.
Kuolon kosketus on totta.
Se odottaa meitä jokaista.

Rakkaat vanhempani ovat enää kuvina.
Suuri sukumme on
kumpuina Kouvolan hautausmaalla.
Äitini kotona oli 12 lasta,
yksi sisar enää elossa,
kelo, puhumattomana letkujen jatkeena.

Isäni kotona oli 13 lasta,
vain kaksi tervaskantoa enää
- yksinäisinä molemmat.

Kaikki ovat kadonneet,
heidän tomunsa kuopattiin.