Selma Weckman
(s. 1935)
Tuotanto Tuotanto Tekstinäyte Tekstinäyte
os. Ali-Pietilä
Asikkalassa syntynyt ja siellä nykyäänkin asuva Weckman on asunut myös Hollolassa 32 vuotta.
Weckman on koulutukseltaan kauppateknikko ja työskennellyt myyjänä (1964-77) sekä ET-kirjaajana (1978-).
Hänen harrastuksiinsa kuuluvat lukeminen ja puutarhanhoito.
Selma Weckman on palkittu I. palkinnolla Asikkalan Lionsclubin Saunaseuran järjestämässä kirjoituskilpailussa (1997) kirjoituksesta Minun Saunani, I. palkinnolla kirjoituksesta Asikkalalainen ihminen - minä Asikkalassa (1998), Asikkalan kunnankirjaston Kulttuuriteko 2002 -palkinnolla kirjasta Niethän tot likkaa (2001) sekä Ilpo Suorio runokilpailun (Artjärvi) I. palkinnolla runosta Kultaiset Kädet (2000).
"Olen tarinan kertoja, pöytälaatikkokirjoittaja lapsesta alkaen. Jo 1948 kirjoitin Etelä-Suomen Sanomien "Kasvavien kerhoon" tarinoita ja runoja. Vuosien varrella olen vastannut erilaisiin kuntien kirjoituskilpailuihin. Vasta saatuani tietokoneen 1996 olen kirjoittanut järjestelmällisesti.
Juttujani ja tarinoitani on julkaistu paikallisissa lehdissä mm. Viikkosanomissa ja Päijät-Häme -lehdessä", Weckman kertoo.
"Olen koko ikäni elänyt Päijät-Hämeessä enkä tiedä kauniimpaa ja parempaa paikkaa. Ymmärrän hämäläisiä ihmisiä. Näen ne parhaat puolet ja näen sen huumorin joka on taustalla.
Kirjoitan paljon tarinoita lapsuudesta, jossa näkyy ja kuuluu se hämäläisyys puhtaimmillaan", hän jatkaa.
Weckmanilta on hiljattain ilmestynyt uusi runokokoelma Viipyy eilinen (2006). == Tuotanto ==
Runo- ja muut kokoelmat
Niethän tot likkaa... : tarinoita 40-luvulta (2001)
Viipyy eilinen (2006)
Osallistuminen antologioihin
Antologia 4 - Runo elää sydämessä (toim. Veli-Matti Hiltunen 2003)
Lisäksi Selma Weckman oli mukana tekemässä Vesivehmaan seudun kylien historiaa (2005) ja siinä on mukana hänen kirjoituksiaan. Samana vuonna ilmestyneessä teoksessa Suomalainen kansanjuhla - Salpausselän kisat (toim. Heinonen, Karisto ja Laaksonen) on hänen kirjoituksensa Neljän sukupolven muistoja.
Tekstinäyte ==
Enteitä ja ennustuksia
Sinä talvena oli kovat pakkaset. Aikuiset sanoivat, että sitä ne huonot enteet tiesivät, sotaa ja pakkasia. Kesällä oli ollut kummia, luonnon vastaisia tapahtumia.
Käet olivat kukkuneet talojen katoilla ja pitkin piha-aitoja. Palokärki, kuoleman lintu, oli äännellyt keskellä kylää ja asuttuja paikkoja. Samoin korpit, jotka olisivat kuuluneet syviin korpiin ja perämetsiin, oleskelivat kylissä ja talojen pihapiirissä.
Kun sitten tuli sota ja kova -40 luvun pakkastalvi, niin ihmiset puhuivat luonnon enteistä paljon. Kyllä se luomakunta tietää, oli yleinen uskomus.
Elina, joka oli silloin vajaa 5- vuotias kuunteli tarkkana ja jännittyneenä aikuisten juttuja. Ei oikein hengittää uskaltanut, kun hämärässä keittiössä kylään tulleet naapurit kertoivat yliluonnollisia tapahtumia. . .
Niethän tot likkaa ... (2001)