Salpausselät Kanta-Hämeessä

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 3. tammikuuta 2017 kello 22.59 – tehnyt MinLii (keskustelu | muokkaukset) (→‎Nykytilanne)

Artikkeli on kesken ....

Salpausselät Hämeessä

Kaikki kolme Salpausselkää kulkevat osin Kanta-Hämeessä. Ne ovat muodostuneet 10 000 - 12 000 vuotta sitten. Ensimmäinen Salpausselkä Hangosta Lohjan ja Lahden kautta itään ja kulkee Hausjärven kunnan poikki. Toinen Salpausselkä kulkee noin 20 km pohjoisempana Lopen ja Janakkalan kautta Hämeenlinnaan, ja se taittuu Evon alueella Vääksyn kautta kohti pohjoista. Kolmas Salpausselkä on hajanaisempi ja se kulkee Tammelan, Lopen ja Rengon kautta Hämeenlinnaan. Tanja Litmasen progradu työ "Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatio vaiheet Lopen Pernunnummella" kertoo III Salpausselän maaston muodostumista Hämeen Härkätien maastoissa Pääjärven virkistysalueella. Perinpohjainen gradu antaa erilaista näkökulmaa retkeilyyn ja luontomatkailuun erityisesti maaperästä, kivistä ja jääkaudesta kiinnostuneille.

Monet Kanta-Hämeen maastoille tunnusomaiset harjut ovat muodostuneet jääkauden aikana. Myös Ahveniston harju kuuluu III Salpausselän reunamuodostelmaan. Samoin Saaren kansanpuiston ja Portaan kylän harjut.

Miten Salpausselät ovat muodostuneet?

  • I Salpausselkä
  • II Salpausselkä
  • III Salpausselkä


����������


Nykytilanne

  • Missä pääsee tutustumaan I Salpausselän maisemiin?

Hausjärvellä - Hausjärvi sijaitsee Kokemäenjoen vesistön etelärajalla olevalla vedenjakajalla ja kunnan halki kulkee Salpausselkä. Hausjärven kulttuuriympäristölle ovat ominaista vanhat hämäläiskylät ja kauniit viljelysmaisemat. Jääkausi muovasi Hausjärven maisemaan reunamuodostumat eli harjut ja lukot.

Hausjärvellä I Salpausselkä kulkee läpi kunnan lounas-koillissuunnassa. Salpausselkään liittyy Hausjärvellä useita pitkittäisharjuja. I Salpausselän alueella sijaitsee Piirivuori. Piirivuoren laella on lintutorni, josta pääsee ihastelemaan maisemia ja sen juurella on nuotiopaikka.

Kurun pohjavesialueen kohdalta suuntautuu selväpiirteinen ja hyvin kehittynyt pitkittäisharjumuodostuma luoteeseen. Lisäksi kunnan alueella on useita heikommin kehittyneitä kaakkoluodesuuntaisia katkonaisia harjumuodostelmia mm. Hausjärven ja Janakkalan rajalla ja Oitinharju Oitin taajaman kohdalla.


  • Missä pääsee tutustumaan II Salpausselän maisemiin?
  • Janakkala

Suurisuolla retkeillessä huomasin, että läheinen Kankaisten harju on osa toista Salpausselkää. Janakkalan harjut, II Salpausselkä Hakoisten linnavuori ja Kernaalan järvi Hyppyrimäki

  • Missä pääsee tutustumaan III Salpausselän maisemiin?
  • Hämeenlinna

Ahveniston harju - Luontopolku, jossa esitellään geologisia muodostumia Renkajärvi ja Renkajärven harjut, uimaranta

  • Renko
  • Evo
  • Pääjärven virkistysalue (... Tanjan gradun liitteestä löytyy Pääjärven alueen Geomorfologiset muodostumat ja korkokuvatyypit - niiden kanssa voisi retkeillä tutustumassa maastoon
  • Loppi

Lopen kunta kuuluu Salpausselkien II ja III vyöhykkeeseen, jolle on tyypillistä reunamuodostumat, pitkittäisharjut ja deltat. Läyliäisennummelta Kaartjärvelle ulottuva pitkittäisharju. Harju liittyy II Salpausselkään Nummensyrjän kohdalla ja III Salpausselkään Pernunnummen kohdalla. Lopen kirkonkylän kohdalla on toinen II Salpausselkään liittyvä pitkittäisharju.

  • Tammela

Saaren kansanpuiston ja Portaaan kylän harjut


Lähteet: