Salpausselät Kanta-Hämeessä

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 2. tammikuuta 2017 kello 23.58 – tehnyt MinLii (keskustelu | muokkaukset)

Artikkeli on kesken ....

Salpausselät Hämeessä

Kaikki kolme Salpausselkää kulkevat osin Kanta-Hämeessä. Ne ovat muodostuneet 10 000 - 12 000 vuotta sitten. Ensimmäinen Salpausselkä Hangosta Lohjan ja Lahden kautta itään ja kulkee vain pienessä osassa Hausjärveä. Toinen Salpausselkä noin 20 km pohjoisempana kulkee Hämeenlinnassa, Janakkalassa ja taittuu Evon alueella Vääksyn kautta kohti pohjoista. Kolmas Salpausselkä on hajanaisempi ja se kulkee Tammelan, Lopen ja Rengon kautta Hämeenlinnaan. Tanja Litmasen progradu työ "Pääjärven alueen geomorfologia ja deglasiaatio vaiheet Lopen Pernunnummella" kertoo III Salpausselän maaston muodostumista Hämeen Härkätien maastoissa Pääjärven virkistysalueella. Perinpohjainen gradu antaa erilaista näkökulmaa retkeilyyn ja luontomatkailuun erityisesti maaperästä, kivistä ja jääkaudesta kiinnostuneille.

Monet Kanta-Hämeen maastoille tunnusomaiset harjut ovat muodostuneet jääkauden aikana. Myös Ahveniston harju kuuluu III Salpausselän reunamuodostelmaan. Samoin Saaren kansanpuiston ja Portaan kylän harjut...


Muodostuminen

  • I Salpausselkä
  • II Salpausselkä
  • III Salpausselkä



Nykytilanne

  • missä pääsee tutustumaan ?
  • Hausjärvi
  • Hämeenlinna

Ahveniston harju - Luontopolku, jossa esitellään geologisia muodostumia Renkajärvi ja Renkajärven harjut, uimaranta

  • Renko
  • Evo
  • Pääjärven virkistysalue (... Tanjan gradun liitteestä löytyy Pääjärven alueen Geomorfologiset muodostumat ja korkokuvatyypit - niiden kanssa voisi retkeillä tutustumassa maastoon
  • Janakkala

Suurisuolla retkeillessä huomasin, että läheinen Kankaisten harju on osa toista Salpausselkää. Janakkalan harjut, II Salpausselkä Hakoisten linnavuori ja Kernaalan järvi Hyppyrimäki

  • Loppi
  • Tammela

Saaren kansanpuiston ja Portaaan kylän harjut


Lähteet: