Sairiala
Sairiala on Tuuloksen vanha, keskiaikaisperäinen kyläkeskus Hämeenlinnassa, Suolijärven pohjoispuolella olevan kirkon vieressä. Sairialan kylässä tehdyt arkeologise, esihistorialliseen aikaan viittaavatt löydöt ja keskiajalla rakennettu kivikirkko osoittavat, että Sairiala on Tuuloksen vanhinta asutusseutua. Sairialan Kyläkallioon liittyy myös muinaismuistoja. Suolijärven pohjoisrannalla kohoava Kaluvuori on vanha helavalkeapaikka. Sairialan naapurikyliä ovat Toivaala ja Juttila. Sairialan kylän tiloilla on ollut keskiajalla kuuluisia omistajia. Kylän ohi kulki vanha maantie, joka yhtyi Syrjäntakana Yliseen Viipurintiehen. Tämä tärkeä Hämeen linnasta Viipurin linnaan vievä tie selitti vanhat rälssiomistukset.
Olavi Tavast
Varhaisin maininta Sairialan kylästä on piispa Maunu Tavastin vuonna 1439 tekemässä lahjakirjassa, jossa hän luovuttaa veljenpojalleen Olavi Tavastille Tuuloksen Sairialassa omistamansa maatilan. Olavi Tavast kokosi runsaasti maaomaisuutta ja teki ahkerasti maakauppoja sairialaisten kanssa. Piispa Maunu Tavastille oli Sairialan maatilan myynyt ennen vuotta 1439 ruotsalaista alkuperää oleva Rawal Rawalsson, samoin Sairialassa asuneet Anders Basse ja Peder Vngesson möivät maata Olavi Tavastille. 1400-luvulla Sairialan talollisia olivat Niclis Tunpinen, Pietari Villoinen, Ihannus, Maunu, Olavi Matinpoika ja Olavi Pakarainen. Olavi Tavastin suurta tilaa kutsuttiin vuonna 1477 kartanoksi. Hän osti Toivaalasta Ihannis-nimiseltä mieheltä myöhemmin Rapooksi nimitetyn lampuotitilan, Syrjäntakaa Lepistön lampuotitilan, Pohjoisten kylästä Lampolan ja Sydänmaalta Paavolan.
Knut Posse
Olavi Tavastin ainoa tytär peri hänen suuren omaisuutensa, ja tytär Märta myi Sairialan maat Hämeen linnanvoudille Knut Posselle, joka luultavasti myös asui Sairialan kartanossa jonkin aikaa. Länsi-göötanmaalaisen ritarin ja valtaneuvoksen poika Knut Posse oli 1460-luvulla Viipurin linnanpäällikön Eerik Akselinpoika Tottin palveluksessa. Hän oli kuningas Erikin uskottu mies vuonna 1473 ja otti samana vuonna vastaan Hämeen linnan voudin tehtävän. Vuonna 1477 Erik antoi Posselle Hämeen toissijaisena läänityksenä, ja hän toimi linnan päällikkönä vuoteen 1490.
Possen omistamaan Sairialan kartanoon kuuluivat myös Toivaalan Rapoo ja sivutilat Syrjäntaan Lepistö sekä tilat Juttilassa ja Sotjalassa. Knut Posse ryhtyi rakentamaan Sairialan maille talonpoikien avustuksella kivikirkkoa ennen vuotta 1478. Kirkossa on yhä Possen vaakuna, ja kirkkoa pidettiin kartanon kappelina.
Vuonna 1485 Knut Posse myi Sairialan kartanon ja sen sivutilat Turun tuomiorovasti Maunu Niilonpojalle, joka vaihtoi ne serkkunsa Märtan aviomiehen Jaakko Pietarinpojan kanssa paimiolaisiin tiloihin. Näin Sairialan omistukset tulivat jälleen Tavast-suvun haltuun. Tuomiorovasti lahjoitti vaihdossa saamansa tilat perustamalleen Turun tuomiokirkon Kaikkien Pyhien alttarisäätiölle eli Uudelle kuorille, ja siinä yhteydessä myös Sairialan kartano, Toivaalan Rapoo ja Syrjäntaan Lepistö sekä Possen omistama tila Hauhon Okerlassa joutuivat kyseisen säätiön haltuun.
Kuninkaankartano
Vuonna 1526 kuningas Kustaa Vaasa alkoi vaatia kirkon tilojen tuloja valtakuntansa käyttöön. Tällöin Uuden kuorin tilojen vuokratuloilla maksettiin kruunun velkoja. Vuodesta 1533 lähtien kaikilla Suomen Uuden kuorin tiloilla oli oma lampuotivoutinsa. Sairialan kartanosta maksettiin Tukholmaan vuodessa 16 puntaa ohramaltaita, Rapoosta 7 puntaa ja Lepistöstä 3 puntaa. Kustaa Vaasa teki Sairialasta vuonna 1556 kuninkaankartanon ja Sairialan voutikunnan keskuksen, ja siihen liitettiin pakolla neljä talonpoikien verotilaa. Kartanot osoittautuivat kuitenkin kannattamattomiksi, joten kuningas Erik XIV lahjoitti vuonna 1562 Sairialan kuninkaankartanon, Rapoon ja Lepistön palkkioksi valta-amiraali Klaus Kristerinpoika Hornille ja hänen perillisilleen "ikuiseksi omaisuudeksi".
Pohjoisten ja Sydänmaan tilat periytyivät kuitenkin Tavastien suvussa, vain Juttilan tila meni Juttilan suvun haltuun. Märta Olavintytär Tavastin ja Jaakko Pietarinpojan perillisiä ja heidän lapsiaan kuoli varhain, joten sukuun naimakaupan myötä tulleen Steenin suvun Märta-tytär aviomiehensä Kustaa Fincken kanssa peri koko omaisuuden. Valtaneuvos, Olavinlinnan päällikkö, Hollolan kihlakunnan tuomari ja koko Suomen käskynhaltija Kustaa Fincke ja Märta omistivat Tuuloksen tilojen lisäksi Porkkalan kartanon.
Sairialan talot yhdistettiin 1600-luvulla yhdeksi säterikartanoksi, jonka lampuotitilat säilyttivät kuitenkin nimensä, jotka löytyvät kirkonkirjoista, esimerkiksi Kosma ja Pakarainen.
Sairialan kartanossa syntyi vuonna 1873 taidemaalari Hjalmar Munsterhjelmin veljenpoika Ali eli Alarik Gustaf Waldemar Munsterhjelm, josta tuli myös taiteilija. Ali Munsterhjelmin perhe joutui luopumaan kartanon hoidosta. Ali kävi koulua Hämeenlinnassa ja myöhemmin Helsingissä. Hän opiskeli taidetta taideyhdistyksen piirustuskoulussa ja vuodesta 1893 lähtien Pariisissa Académie Julianissa, Colarossissa ja Deléclusessa. Ali Munsterhjelm maalasi maisemia kirkkain, impressionistisin värein, ja hänen Turussa maalaamansa Aurajoki-aiheet olivat hyvin suosittuja. Ali Munsterhjelm asui viimeiset vuotensa ennen kuolemaansa (1944) Hämeenlinnassa. Sibeliuksen syntymäkodissa on esillä hänen maalaamansa, Linnankadun näkymää esittävä teos.
Sairialan maisema
Sairialan valtakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa hallitsee yhä Tuuloksen keskiaikainen kirkko. Sen ympärillä levittäytyvät Sairialanjoen rantaniityt ja viljelykset. Perinteistä rakennuskantaa on Toivaalan Eerolassa, jonka klassisistinen päärakennus on vuodelta 1935. Toivaalan vanha kylätontti sijaitsee Eerolan rakennusten ympärillä. Myös Sairialan Oksalassa, Puistolassa ja Hakalassa on vanhoja rakennuksia. Tuuloksen seurakunnan hautausmaa on Sairialassa vanhan tien varrella. Sairialan kylätien varrella on myös vanhaa rakennuskantaa, joka liittyy kirkonkylän aiempaan taloudelliseen toimintaan, mm. ajokaluteollisuuteen. Meijerin rakennus on 1930-luvulta. Turvalan edustava huvilamainen päärakennus on 1870-luvulta.
Lähteet
Hauhon, Luopioisten ja Tuuloksen historia I. Toim. Y.S.Koskimies. Hämeenlinna 1985. ISBN 951-99026-5-1
Rakennettu Häme. Hämeen Liitto. Hämeenlinna 2003. ISBN 951-682-717-9
Kaupunkiuutiset 14.12.2011