Reko Lundán

Häme-Wikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Reko Lundán (1969 – 2006) syntyi Janakkalan Tervakoskella ja vietti lapsuutensa ja osan nuoruuttansa Riihimäellä. Perhe muutti Riihimäelle isän saatua työpaikan varuskunnasta. Reko Lundán kävi Haapahuhdan koulua ja pääsi ylioppilaaksi Pohjolanrinteen koulusta vuonna 1988. Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 1994. Reko Lundán hakeutui teatterikorkeakouluun, koska se oli ainoa koulu joka antoi korkeakoulutasoista kirjailijaopetusta. Lundán työskenteli aluksi dramaturgina ja ohjaajana ennen kaunokirjallista uraansa. Nuorena hän ei harrastanut teatteria vaan mielenkiinnon kohteena olivat judo ja suunnistus.

Reko Lundánin kirjailijaura alkoi näytelmillä: Aina joku eksyy (1999) ja Teillä ei ollut nimiä (2001). Näitä hänen itsensä ohjaamia menestysnäytelmiä esitettiin Kom-teatterissa Helsingissä. Esikoisromaani Ilman suuria suruja (2002) jatkoi näytelmien Rinteen perheen tarinaa, joka sijoittuu pääosin Riihimäelle. Kirja oli Finlandia-ehdokkaana ja sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon parhaana esikoisromaanina.

Ilman suuria suruja -kirjassa vilahtelevat monet riihimäkeläisille vuosien varrella tutuiksi tulleet paikat kuten Shell Karavaani, ravintola Pohjankaari, Hatlamminsuo, Uramo ja Puputin kulma. Reko Lundán on itse todennut, että varuskunta suljettuna miljöönä vaikutti häneen paljon. Myöhemmän tuotannon henkilöt ovat usein löytyneet armeijan tuvasta tai koululuokasta. Hän on itse myös todennut, että Etelä-Häme edustaa tavisten Suomea. Varuskuntamiljöö on tapahtumapaikkana sekä näytelmissä että Ilman suuria suruja romaanissa. Reko Lundán kuvaa tarkasti 1970- ja 1980-lukujen lapsuutta ja nuoruutta tässä poikkeavassa ympäristössä. Romaanin teemana on myös se, miten surut muovaavat ihmistä ja miten menneisyyden traagiset tapahtumat ovat voitettavissa.

Reko Lundán kirjoitti 6 näytelmää, kuunnelmia ja 3 romaania joista viimeisen (Viikkoja, kuukausia, 2006) yhdessä vaimonsa Tinan kanssa. Hän toimi myös yhteiskunnallisena keskustelijana ja ajatusten herättelijänä. Lundánin mukaan yhteiskunnallinen vastuu kuuluu myös taiteelle ja teatterille.

Aina joku eksyy; Teillä ei ollut nimiä

Suomalaisia kirjailijoita - teoksessa todetaan tästä kahden näytelmän kokoomateoksesta seuraavaa

"[Julkaisu] nousi nopeasti suomalaiseksi nykyteatterin klassikoksi. Takaumaratkaisut valottavat tehokkaasti hajoavaa perhettä ja uusperhettä kaikkine ongelmineen, alkoholismista mielenterveyden järkkymiseen."

Kummatkin näytelmät kuvaavat etelähämäläisen Rinteen perheen ja suvun kohtaloita. Edellisessä näytelmässä Aina joku eksyy viisikymppinen Hanna Rinne saa sairaskohtauksen ja menettää muistinsa. Sairaalassa lapset Aki ja Liisa käyvät läpi miten tähän tilanteeseen on päädytty. Jälkimmäisessä näytelmässä tarina etenee 1980-luvulta tähän päivään. Lapset elävät nyt isänsä Ripan kanssa, ja isä on menossa naimisiin uudelleen Jutan kanssa.

Aina joku eksyy -näytelmän kantaesitys oli KOM-teatterissa 28.10.1998. Näytelmä on käännetty usealle kielelle. Teillä ei ollut nimiä -näytelmät kantaesitys oli niinikään KOM-teatterissa 14.3.2001. Esitykset olivat menestyksiä.

Ilman suuria suruja

Reko Lundánin esikoisromaani Ilman suuria suruja ylsi kotimaisella ranking-listalla v. 2002 kuuden Finlandia-palkintoehdokkaan joukkoon. Valintalautakunta perusteli Lundánin teoksen valintaa näin:

"Reko Lundánin Ilman suuria suruja vie lukijan ahdistavan arkielämän äärelle, mutta ahdistuksen sijasta tästä perheromaanista jää päällimmäiseksi tunteeksi lämpö. Kirjailija kuvaa henkilöitään lähietäisyydeltä ja heidän heikkouksiaan ymmärtäen, niin miesten kuin naistenkin maailmaan eläytyen. Dramaatikkona tunnettu Lundán hallitsee myös romaanimuodon, näkökulmien vaihdokset ja kerronnan rytmin muutokset."

Kirja kertoo samasta Rinteen perheestä kuin hänen kaksi edellä esiteltyä näytelmäänsä. Tällä kertaa ei kaksosten Akin ja Liisan äiti Hanna nouse erityisesti esiin, sillä tapahtumat ulottuvat vain nuorten ylioppilasjuhlaan asti. Hannan kuoli näytelmässä vasta, kun Aki ja Liisa olivat kolmikymppisiä. Lasten isä Risto "Ripa" Rinne, joka meni naimisiin Juttansa kanssa, on kirjassa enemmän esillä. Jutan tausta nousee esiin toisin kuin näytelmissä. Ylipäätään näytelmän motiiveja ja tapahtumia syvennetään kirjassa, silti kirja muodostaa oman itsenäisen taiteellisen kokonaisuutensa.

Kirjaa ei ole kirjoitettu aivan niin kuin perinteistä romaania. Lähes jokaisessa kirjan jaksossa on kursiivilla esitetty kuvattava tapahtuma aina jonkun henkilön näkökulmasta. Tämä tietyllä tavalla tuo kirjaan kiinnostavaa lisäväriä, ja syventää sitä, mitä kertoja kertoo samoista asioista.

Teokset

Näytelmät

  • Teillä ei ollut nimiä. 2001
  • Aina joku eksyy; Teillä ei ollut nimiä. 2002.

    Hyvinvointi-trilogia
  • Tarpeettomia ihmisiä. 2003
  • Ihmisiä hyvinvointivaltiossa. 2003
  • Kutsumattomia vieraita. 2006

Romaanit

  • Ilman suuria suruja. 2002
  • Rinnakkain. 2004
  • Viikkoja, kuukausia.2006 (yhdessä Tina Lundánin kanssa)