Rauno Seppänen

(s. 1957)

Kangasniemellä syntynyt Seppänen on asunut Lahden Jalkarannassa vuosina 1991-97, yhteensä kuusi vuotta ja viisi kuukau
Opinnot ja ammatit:

- yo
- hum. kand.
- kirjastotieteen ja informatiikan aineopinnot
- tiimikäsikirjoittajakoulutus
- tiedottaja (teoriaosuus)
- arkistotoimen peruskurssi
- arkistoharjoittelija ja arkiston järjestäjä (1988)
- kirjastoharjoittelija (1989)
- kirjastonhoitaja (1990-97, 2001-01, 2002-03 ja 2005-)
- suomentaja (1998-99) 
- arkistoamanuenssi (2001-02).

Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kirjoittaminen, lukeminen, musiikin kuuntelu, huuliharpun, mandoliinin, sähköpianon ja -urkujen sekä pianohaitarin alkeiden soiton opettelu sekä sukututkimus ja bibliofilia.

"Esikoisrunoteokseni sai pääasiassa hyvät arvostelut ja noteerattiin yllättävän laajalti. Sen ansiosta sainkin helposti Jenny ja Antti Wihurin rahastolta vuonna 1996 20 000 mk apurahaa kaunokirjalliseen työskentelyyn. Tarkoitukseni oli panna alulle apurahan turvin jo alle kaksikymmenvuotiaasta päätäni hiertänyt romaani, jollaista kukaan ei ole vielä Suomessa kirjoittanut. Mutta erinäisistä syistä sainkin vain aikaiseksi toisen runokirjan, johon en ollut tyytyväinen. Romaani muhii päässäni edelleen. Olen kirjoittanut myös novelleja pöytälaatikkoon ja lähettänytkin joillekin kustantajille, mutta itse suhtaudun niihin hyvin kriittisesti ja olen tyytymätön niihin. Kun alan kirjoittaa proosaa, se muuntuu heti lyyriseksi tai lyriikaksi. Olen siis luultavasti kirjoittajana lähinnä lyyrikko enkä prosaisti. En ole julkaissut kahdeksaan vuoteen mitään. Kyllä minä runokirjan aikaiseksi saisin, mutta niitä ei lue eikä osta juuri kukaan. Olen kirjoittanut runoja jonkin verran nämä kahdeksan vuotta, mutta oma kynnykseni on korkealla. Runoni ovat maanläheisiä, mullantuoksuisia, karheita, ihonherkkiä. Toivottavasti niissä on särmää ja rosoisuutta, hyvä rytmi, ja edes jotkut soisivat jollekulle. Olen suuntautunut yhä vahvemmin musiikkiin, soittamiseen omaksi huvikseni. Mutta runothan ovat sanamusiikkia parhaimmillaan", Rauno Seppänen kertoo.

"Tieni runoilijaksi alkoi jo hyvin varhain. Napsin lähes jatkuvasti kymppejä aineista muinaisessa oppikoulussa, keskikoulun alaluokilla sain hyvin usein käydä lukemassa aineeni ääneen koko luokalle, ja luokkatoverini nauraa hörähtelivät koomisille heitoilleni. Kun menin lukioon, laadin ensimmäisen oman runokokoelmani, jonka sitten lähetin Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun ehkä 17-vuotiaana. Olin varma, että minusta tulee kirjailija, vaikka sain ensimmäisestä kokoelmastani pettymyksekseni myös negatiivista palautetta. Mutta vasta 20 vuotta myöhemmin olin siinä tilanteessa, että ensimmäinen runokirjani alkoi olla julkaisuvalmis. Kirjoittanut olin koko tuon ajan, enemmän tai vähemmän, välillä oli toki taukojakin, oli elettävä elämää ja tutustuttava kaikenkarvaisiin persooniin. En ole koskaan osallistunut millekään kirjoittajakurssille. Mutta tarkkailin koko ajan ympäristöäni ja ihmisiä sillä silmällä, että saisikohan tuosta jotain aihetta runoon. Ja sainkin. Paljon purin myös omia tuntojani", hän jatkaa.

Päijät-Häme tai päijäthämäläisyys ei suuremmin ole heijastunut Seppäsen tuotantoon.
"Toki olen polkenut tai kävellyt moniaat kerrat Vesijärven rantaa keskustaan Jalkarannasta tai päinvastoin. Ja onhan siellä upeaa maisemaa. Ja Jalkarannassa laveammaltikin. Myös Lahden Kariniemessä. Voi olla, että joihinkin runojeni luontokuviin on jotain Lahden Jalkarannastakin tarttunut", hän toteaa.
"Mutta olen Etelä-Savosta, Mikkelistä, kotoisin. Luontokuvat runoissani nousevat kuitenkin lähes kauttaaltaan Puulavedeltä, sen rannoilta ja Kangasniemen ja entisen Mikkelin maalaiskunnan (nykyisen Mikkelin kaupungin) rajoilla olevista maisemista, joista vanhempani ovat kotoisin. Vanhempieni ensimmäinen kesämökki oli Lapinsalon saaressa Kangasniemessä lähellä silloista Mikkelin maalaiskunnan rajaa. Vesi ja lehtimetsät ovat minulle hyvin tärkeitä elementtejä, eivätkä vain runoissa. Olen Puulavetisten soutajien sukua, Järvi-Suomen kasvatti. Myös Mikkelin kaupungin luonto on jäänyt päähäni, kun vaeltelin aikoinani paljon Mikkelin ympäristön metsissä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä rakkaammaksi eteläsavolainen maisema ja nimenomaan Kangasniemen ja Mikkelin rajatienoo on minulle käynyt", Seppänen jatkaa.

Tuotanto

Runot

Mullan hereillä: runoja. Pegasos 1995.

Mies varjoina virtaa: runoja. Imprimatur 1997.

Kuunnelmat

Olin koostamassa keskeisesti runoja Hämeenlinnan kirjaston edustajana 2001 materiaalityöryhmässä Radio Ylen Ykkösen Radioateljee Ensemblen teokseen Kaupunki kylässä, joka perustuu teksti- ja runokatkelmiin, musiikkiin ja äänimaisemiin ympäri maailmaa.

Tekstinäyte

Mullan ihmiset
Minä rakastan teitä,
satakätiset ja -jalkaiset,
tuhatkasvoiset
korven naiset,
läpiammutut pienet tienuumiehet,
jäljelle jääneissä silmissänne
on meri, taivas, linnunrata,
ujonauruiset luhjakkeet
särkyneine suinenne.
Minä teen teistä kanervaisen laulun.
Mullan ihmiset,
tämä maa on teille uponnut alus,
harmaan suden merkitsemä,
ainakin kymmenentuhannen jalan syvyydessä,
venttiilisilmien takana kasvonne,
jotka eivät onneksi ole liian pestyt.
Kun vedet paisuvat,
kootkaa meren syvyyksissä
unienne valopisteistä pursi.
Sukeltakaa mutta älkää vajotko,
vain niin tulette merivedensinisinä
perille paikkaan,
jonka hellyyttä jokainen teistä
on aina salassa ikävöinyt.

Mullan hereillä 1995.