Ero sivun ”Rauha Liukkonen” versioiden välillä

Häme-Wikistä
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
Pohjois-Karjalasta Kanta-Hämeeseen aikoinaan 1990-luvulla muuttanut Rauha Liukkonen (s. 1947, Kiihtlysvaara) on Hausjärvellä asuva entinen välinehuoltaja, joka alkoi kirjoitella jäätyään eläkkeelle.  
Pohjois-Karjalasta Kanta-Hämeeseen aikoinaan 1990-luvulla muuttanut Rauha Liukkonen (s. 1947, Kiihtelysvaara) on Hausjärvellä asuva entinen välinehuoltaja, joka alkoi kirjoitella jäätyään eläkkeelle.  

Hän on julkaissut kaksi runokirjaa, ja runoja on julkaistu myös lehdissä. Lapsuuden Karjala ja runonlaulajia vilistävä kotikylä Ilomantsissa tulevat esiin myös hänen runoissaan. Naapurissa asui oikea runonlaulaja ja Parppeinvaara on nykyäänkin runokylä.

Versio 3. marraskuuta 2020 kello 10.01

Teokset

Mielen maisemia. Omakustanne. 2007 ISBN 978-952-92-2812-6

Runoratsun rattailla. Omakustanne. 2009 ISBN 978-952-92-5310-4

Lähteitä

Rauha Liukkonen. Kirjasampo ([1])