Pirjo-Liisa Vilenius

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 25. helmikuuta 2021 kello 11.31 – tehnyt Kaunislehto (keskustelu | muokkaukset)

Voimistelunopettaja Pirjo-Liisa Vilenius (s. 1941 Hämeenlinna) valittiin vuonna 2002 Vuoden Hämäläiseksi toiminnastaan ikäihmisten liikunnan edistämiseksi, mutta hän on ollut monessa muussakin mukana. Vuonna 2003 hänelle myönnettiin Liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi, joka on alan merkittävin huomionosoitus.

Vilenius on Suomen Voimistelu- ja Liikuntaseurat SVoLi ry:n kunniapuheenjohtaja. Hän on toiminut Hämeenlinnan Tarmon Naisvoimistelijoiden puheenjohtajana vuosina 1977-1990, SVUL:n Hämeen piirin johtokunnan jäsenenä vuosina 1978-1987 sekä piirin SNLL-jaoston puheenjohtajana vuosina 1976-1987. Keskusjärjestötasolla Vilenius on vaikuttanut sekä SVUL:ssa että Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n varapuheenjohtajana vuosina 1994-1997.

Teoksia

Olkoon onni osanasi. Pysäkin kulttuurikaari. 2014 ISBN 9519748016

Meidän seurassa : liikunnan iloa ja seurahenkeä / Toim. yhdessä Minna Kiipula, Tiina Kujala. Kertomuksia liikunnan ilosta ja seurahengestä. Hämeenlinnan voimisteluseura. 2006 ISBN 952-92-1212-7

Helsingin Naisvoimistelijat 1905-2005. Yhdessä Leena Laineen kanssa. Helsingin naisvoimistelijat. 2005 ISBN 952-91-8500-6

Sen kunniaksi : opas kansallis- ja järjestölippujen käytöstä. Snll-palvelu. 1991 ISBN 952-90-2902-0

Voimistelun tuntimalleja peruskoulun ala-asteelle : I-VI lk. Yhdessä Saara Fränti, Taru Tuomisalo & Soili Perkiö. Suomen naisten liikuntakasvatusliitto. 1987 ISBN 951-99804-6-6

Leikkimaa : 2, Leikkien iloa saamme. Yhdessä Saara Fränti ym. Suomen naisten liikuntakasvatusliitto. 1987 ISBN 951-998920X

Lähteitä

Pirjo Liisa Vilenius. Facebook ([1])

Ikäihmisten terveysliikuntaan tietoa ja hyviä käytäntöjä. Ikäinstituutti Voimaa vanhuuteen ([2])

Liikuntakulttuurin ja urheilun suuri ansioristi kahdelle. MTV3 Uutiset 26.2.2003 ([3])