Pelejä ja leikkejä 1960-luvulta

Häme-Wikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

"Pelasimme keskuskansakoulussa kassavihko-peliä. Pelissä käytettiin keskeltä pitkittäin sisäänpäin taiteltua vihkoa, jonka välissä saattoi olla esimerkiksi kiiltokuvia. Vihkon avannut pelaaja sai vaihtaa kuvan vihkon omistajan kanssa, mikäli aukaistulla sivulla oli toinen kuva. ”Pankkisivulla” pelaaja puolestaan joutui jättämään vihkon omistajalle kuvan. Tyhjän sivun kohdalla ei tarvinnut tehdä mitään.

Jokaisella oli myös muistovihko. Siihen kirjoitettiin esimerkiksi jokin loru tai lainaus ja laitettiin kiiltokuvia koristeeksi. Ulkona vietimme aikaa niin välitunneilla kuin kotonakin esimerkiksi twist-narun parissa. Taiteilimme myös sormien väliin langasta esimerkiksi verkkoja, siltoja ja muita kuvioita."

Nainen, s. 1952