Pekka Vuoria

(s. 1924)

Tuotanto Tuotanto | Tekstinäyte Tekstinäyte

vuoteen 1974 asti Vuorinen

Pekka Vuoria asui Lahdessa vuodesta 1939 vuoteen 1951. Hän pääsi ylioppilaaksi Lahden Yhteiskoulusta vuonna 1942 ja valmistui lääkäriksi Helsingin yliopistosta.
Vuorian esikoisrunokokoelma Et pysty pakotielle ilmestyi vuonna 1948 WSOY:n kustantamana. Sen jälkeen hän kirjoitti useita seikkailukirjoja vuosina 1948-51.
Vuoria toimi Oulun yliopiston röntgendiagnostiikan professorina vuosina 1966-1990. Häneltä onkin ilmestynyt parisenkymmentä alan oppikirjaa sekä muita alan kirjoituksia. Vuoria on kirjoittanut runsaasti myös Suomen Lääkärilehteen, sittemmin Nuori Lääkäri -lehteen ja nykyisin pääosin Yksityislääkäri -lehteen. Hän arvelee julkaisseensa noin tuhatkunta kolumnia tai pakinaa vuosina 1974-2005, jolloin hän parin vuoden ajan säännöllisesti kirjoitti Suomen Kuvalehteen. Suomen Kuvalehti teki hänestä 50-vuotishaastattelun vuonna 1974.

Vuorialla liittyy Lahteen vahvasti sota-ajan muistoja. Jatkosodan aikana hän jakoi palvelukseenastumismääräyksiä parin vuorokauden aikana poliisin apuna Kivistönmäen kaupunginosassa. Hän asui tuolloin Vesijärven satamassa, jonka satamaliikenne tuli kovin tutuksi. Viimeisen kouluvuotensa hän oli radiopäivystäjänä suojeluskunnan radioasemalla Jalkarannassa. == == Tuotanto ==

Romaanit

Keltanaamiot ja karkurit: kertomus reippaille pojille. Karisto 1949. (nuorisoromaani)

Keltanaamiot ja setelimiehet. Karisto 1949. (nuorisoromaani)

Savusaari: seikkailukertomus kesäiseltä kanoottiretkeltä. Karisto 1949. (nuorisoromaani)

Avaruuden seikkailijat: kertomus matkasta Marsiin. Karisto 1951. (nuorisoromaani)

Seikkailu Metsälinnassa. Karisto 1951. (nuorisoromaani)

Runot

Et pysty pakotielle. WSOY 1948.

Pakinat, esseet ja aforismit

Vuorian saarnoja: pakinoita vuosilta 1974-1979. Ultima Thule 1979.

Ihmisenä olemisesta: pakinoita, esseitä, runoja, aforismeja. Koilliskulma 1994.

Muistelmat

Lesken päiväkirja. WSOY 2002. == == Tekstinäyte ==

- Onko se tosiaan mahdollista? Minusta se on aivan uskomatonta, niin, suorastaan ihan mielikuvituksellista.
Kolme miestä istui tilavassa toimistohuoneessa, jota myöhäisenä iltahetkenä valaisivat sinisenhohtavat päivänvalolamput. Viimeksi puhunut mies oli nuori, tuskin vielä kahtakymmentäviittä vuotta vanhempi. Hän oli vaaleatukkainen, jäntevä ja auringonpaahtama, vaikka vuosi oli vasta ehtinyt helmikuuhun asti. Hänen vierellään istuva mies, jonka ulkonäkö jollakin tavoin toi mieleen taiteilijan, vaikka hänen ulkoasunsa olikin hyvin huoliteltu, puuttui nyt puheeseen.
- Minähän olen joskus joutunut tutkimuksissani sivuamaan näitäkin asioita, ja jos on todella totta se, mitä kerroitte, niin ihmiskunta on päässyt aimo askeleen eteenpäin tiedon pitkällä tiellä. Niin, totisesti, näköalathan ovat aivan päätä huimaavia! Monet seikat, jotka ennen ovat olleet mahdottomia, käyvät nyt yhdellä iskulla mahdollisiksi suorittaa. Mutta onko teillä kokeellisia tuloksia todistamassa teoriaanne?

Avaruuden seikkailijat: kertomus matkasta Marsiin, 1951.