Patakangas

Häme-Wikistä
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Patakangas on kylä Tammelassa. Vuonna 1956 72 neliökilometrin kokoinen Patakankaan alue liitettiin Kalvolan kunnasta Tammelaan, jolloin Tammelan väkiluku kasvoi 250 hengellä. 

Ladataan karttaa...

 

Saarnakivi

Patakangas on metsäistä aluetta, jossa on paljon hyväkuntoisia järviä. Alueella on paljon kesäasukkaita. Patakankaalla on historiallinen saarnakivi. Saarnakivi sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Torajärven läheisyydessä, noin 2 kilometriä Lautaportaasta Kuurilantietä.Tammelan seurakunta on järjestänyt saarnakivellä joka vuosi hartaustilaisuuden vuodesta 1955 lähtien. Saarnakiven historia juontaa aikaan, jolloin kristinusko tuli Suomeen. Tammelan ylängöllä, Pohjois-Hämeestä tulevan ratsutien varrella, oli suuri kivi, jonka päällä silloiset munkit ja papit julistivat kristinuskoa kansalle. Järvessä sitten kastettiin muutama kuulija.

Hyvä kylä

Patakankaan kylän vahvuutena on sen rauhallisuus ja viihtyisyys ja naapurien hyvät suhteet toisiinsa. Kylällä on n. 45 taloutta ja lisäksi lähes 100 vapaa-ajanasuntoa. Hyvän sijainnin vuoksi kylällä asuu paljon lapsiperheitä. Kylällä on hyvä yhteistyö Teuro-Kuuslammin ja Susikkaan kylien kanssa. Patakankaan lapset käyvät Teuron koulua. Kylällä käy myymälä- ja kirjastoauto. Muita palveluja on kunnan ateriapalvelu.

Nuorisoseura

Kylällä toimii aktiivinen nuorisoseura, joka järjestää ohjelmanumeroita tapahtumiin. Nuorisoseura järjestää kesäjuhlia, joihin kutsutaan myös kesäasukkaita. Valtakunnallinen aasileiri pidettiin Patakankaalla vuonna 2009, ja kesäasukkaita osallistui tapahtumaan paljon. Samana kesänä kylän uimaranta kunnostettiin ja saarnakivi siistittiin.

Patakankaan nuorisoseurantalo on rakennettu vuonna 1916 ja peruskunnostettu 1980-luvulla. Seurantalolla järjestetään tansseja ja muita tapahtumia, mm. kylän perinteiset kesä- ja joulujuhlat. Taloa vuokrataan myös ulkopuolisille erilaisia tapahtumia ja juhlia varten. Tilat sopivat parhaiten kesäkäyttöön. Patakankaan nuorisoseuran sketsiryhmä esiintyy tilauksesta syntymäpäiville, pikkujouluihin ym. tilaisuuksiin.

Nuorisoseurantalon osoite on: Rimmiläntie 70, 31230 Susikas.

Varaukset ja tiedustelut:
Sauli Alitalo, 040 5052 921

Lähteet

http://www.tammela.fi/portal/matkailu/historialliset_nahtavyydet/saarnakivi/

http://www.lounaplussa.fi/index.php?section=27

http://www.aasiyhdistys.fi/