Päivi Rämö
(s. 1955)
Tuotanto Tuotanto | Tekstinäyte Tekstinäyte
os. Järvelä, kirjailijanimeltään myös Pelagia Pelakuu
Lahtelaissyntyinen Päivi Rämö pääsi ylioppilaaksi vuonna 1974 Kannaksen yhteislyseosta. Hän on työskennellyt puhelunvälittäjänä (1974-78) Lahden Seurahuone Oy:ssä ja vuodesta 1978 Hollolan kunnalla.
Harrastuksena lukeminen.
Palkinnot:
- I. palkinto lasten ja nuorten näytelmä- ja kuunnelmakirjoituskilpailussa (1972)
- jaettu III. palkinto Lahden kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston 100-vuotisjuhlakirjoituskilpailussa (1975)
- I. palkintoTyön uudet jutut kirjoituskilpailun Paras juttu sarjassa 1996
- I. palkinto Kolmio-kustannus Oy:n fantasiakertomuskilpailussa (2001).
"Kirjoittaminen oli lapsesta asti olennainen osa elämääni. Lapsille ja nuorille tarkoitettu kirjoituskilpailu (Kauppiaitten Kustannus Oy) patisti opettelemaan pitkäjännitteistä kirjoittamista. Kahden kirjan julkaisemisen jälkeen palasin kuitenkin pätkätyöläiseksi eli totesin, että pidän sittenkin eniten nopeasti valmistuvien kirjoitelmien rakentelusta.
En ole koskaan ollut kiinnostunut pöytälaatikkoon kirjoittamisesta. Jollen tiedä tekstille julkaisukanavaa, en jatka alkua pidemmälle", Päivi Rämö kertoo.
"Kotikirkko lehdessä vuosina 1991-2001 julkaistut pakinani sijoittuvat tunnistettavasti Lahteen. Luen mielelläni paikallisväritteistä kirjallisuutta, ja se heijastuu myös kirjoittamiseen. Vaikka olen asunut jo neljännesvuosisadan Hollolassa, Lahti on edelleen minulle kaupungeista tärkein", hän jatkaa.
T == uotanto ==
==
Romaanit
Skrippaduidaa. Kauppiaitten Kustannus Oy 1970.
Liuskakiviromaani. Kauppiatten Kustannus Oy 1974.
==
Osallistuminen antologioihin ==
Ääniä harjuilta. Lahden kulttuuritoimikunta 1976. (novelli Kuolija)
Nättiin pinoon. Lahden työvoimatoimiston henkilöstöyhdistys 1966. (tuokiokuvia Hollolan kunnan puhelinvaihteesta)
==
Muu tuotanto ==
noin 100 pakinaa Kotikirkko lehdessä Pelagia Pelakuun nimellä vuosina 1991-2001.
Tekstinäyte
Rouva Ruppanan kotikatua oli jyrätty, louhittu, räjäytetty, tongittu ja raavittu alkukesästä saakka. Syksyn tullen asukkaat tottuivat pölyyn, jysähtelyyn ja työkoneiden alituiseen räyhyyn. Talot heilahtelevat ja perintöposliinit säröilivät kaapeissa, mutta ihmiset kohauttivat olkapäitään ja jatkoivat elämistä. Hyväähän kaupunki pohjimmiltaan tarkoitti.
Mutta koittipa muuan torstai, jolloin raskas ja korkea ajoneuvo takertui kadun yli kulkevaan sähköjohtoon.
- No mikäs ajatteli maakaapeleihin tottunut kuljettaja ja polkaisi kaasua. Johdot kiristyivät vaan eivät katkenneet; sen sijaan rouva Ruppanan puisen pikkutalon päätykolmio repesi irti seinästä ja rymähti alas.
Mustafa-kissa, joka suoritti työmaavalvontaa aidalla istuen, pelasti yhden yhdeksästä hengestään singahtamalla nurkan taakse kuin siivet saaneena.
Rouva Ruppana oli kattamassa pitsiliinaa ja ruusukuppeja kolmijalkaiselle kahvipöydälle kun rysähti. Valo sammui, pöytä kaatui, herra Ruppanan muotokuva putosi seinältä, kattokruunu heilahteli helisten ja rouva kierähti lattialle. Ajatus tapaili miesvainaata.
- Tullaan, tullaan! Älä viitsi meluta niin hirveästi!
Leskirouva asettui mukavampaan asentoon ryijymatolle ja seurasi hiljalleen rauhoittuvaa kattokruunun keinumista. Hän odotti kuoleman lopullista kolkutusta, ja pian se kuuluikin. Raskas nyrkki paukutti ulko-ovea, ja römeä ääni huuteli:
- Rouva! Avatkaa ovi! Talo vähän sortui ja kissa on puussa!
Ote pakinasta Seinä maassa, kissa puussa (Kotikirkko 27.11.1999)