Päijät-Hämeen tutkimusseura

Häme-Wikistä
Versio hetkellä 6. helmikuuta 2014 kello 10.01 – tehnyt imported>Joksa

Päijät-Hämeen tutkimusseura

Päijät-Hämeen tutkimusseura perustettiin vuonna 1978. Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan tutkimustyön hyväksi sekä tämän tutkimustyön ja käytännön elämän välisen yhteistyön tehostamiseksi. Seurassa on noin 140 jäsentä, joista monet ovat Päijät-Hämeessä asuvia tai sieltä lähtöisin olevia tutkijoita. Seurassa toimii myös tutkimuksen edistämisestä kiinnostuneita.

Seura järjestää kokouksia ja jäsenten tapaamisia. Esimerkiksi seuran arkeologisen jaoksen arkeologinen ilta keväisin kokoaa vakiintuneen joukon muinaistutkimuksen ystäviä.

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjan 2013 kansi. Kannen suunnittelu: Jutta Kivilompolo
Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjan 2012 kansi. Kannen suunnittelu: Jutta Kivilompolo
Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjan 2011 kansi

Seuran muutaman päivän mittaiset kansainväliset retket naapurimaihin ovat aina täyteen varattuja. Niiden ohjelman valmistelusta ja opastuksesta vastaavat yleensä kulttuurin ja historian asiantuntijat. Seuran yhden päivän kesäretkillä tutustutaan päijäthämäläisiin historiallisiin ja kulttuurikohteisiin.

Seura on toimittanut vuodesta 1980 lähtien vuosikirjoja, joissa on julkaistu Päijät-Hämettä koskevia tai täällä asuvien tutkijoiden artikkeleita. Viime vuosina vuosikirjat ovat rakentuneet jonkun teeman ympärille.

Linkit

Päijät-Hämeen tutkimusseura

Arno Forsius: Päijät-Hämeen tutkimusseura 30 vuotta. Juhlapuhe 2008.